

PS ARKISTO
Ranne: Hallitus kehuu työllistämistoimiaan tuhottuaan ensin työpaikat
Perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne arvioi eilen työ- ja elinkeinoministeriön vuoden 2021 talousarvioesitystä. Erityisesti hallituksen työllistämistoimet saivat Ranteelta osakseen rankkaa kritiikkiä.
– Koronan ehkä vihdoin helpottaessa ensi keväänä käy kuin keväällä yleensä lumien sulaessa. Totuus paljastuu ja näkyviin tulevat kaikki kriisin avulla haudatut ongelmat, totesi Lulu Ranne.
Ranne viittasi työ- ja elinkeinoministeriön tuoreeseen työvoiman hankintaraporttiin, joka osoittaa työllisyyden kasvupiikin päättyneen jo vuonna 2018.
– Koronakriisin aikana hallitus on ruuvannut ennestäänkin epärealistisia työllisyystavoitteita ylöspäin, ikään kuin työpaikat syntyisivät hallituksen päätöksillä, Ranne sanoi.
Tuottamaton toiminta ei parane tekemällä enemmän ja kalliimmin
Kestävyysvajeen revetessä myös valtion toiminnan tuottavuus tulee ottaa luupin alle. Hallitus aikoo lappaa merkittävästi lisää rahaa työvoimapalveluihin, joiden merkitys nimenomaan työttömien työllistäjänä on ollut heikko ja heikkenevä tähänkin asti.
– Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreen raportin mukaan vuonna 2019 täytetyistä työpaikoista ainoastaan 17 % täytettiin työttömillä. Lisäksi TE-keskukset palvelevat heikosti yksityisiä ja pieniä työnantajia. TE-toimistojen tehokkuusluku onkin romahtanut vuodesta 2016.
Kunnat saivat valtiolta rahaa säästääkseen omaansa
Työllisyyspalveluiden kuntakokeilu tuli ennätyskalliiksi jo ennen käynnistymistään, Ranne huomautti.
– Valtio lappoi koronan varjolla kuntiin ylimääräisen miljardin estääkseen näitä säästämästä lomauttamalla tai karsimasta turhaa ja toissijaista toimintaa irtisanomalla. Ja siten vesittämästä mahdollisuuksiaan tempputyöllistää pitkäaikaistyöttömiä.
Lopputuloksena kunnat käyttävät valtion rahaa säästääkseen omaansa. Julkisen sektorin kestävyysvaje ei siitä parane.
Vain työllistymiskelpoinen voi olla työtön työnhakija
Työttömän työnhakijan tulee olla työmarkkinoiden käytettävissä. Siksi Ranteen mielestä tulisikin tunnustaa, että vain työllistymiskelpoinen voi olla työtön työnhakija ja erottaa työllistämispalvelut elämänhallinta- ja mielenterveysongelmien hoitamisesta.
– Suomessa on liikaa sote-organisaatioita, TE-keskuksista ei pidä tehdä vielä yhtä uutta.
Hallitus ei luo työpaikkoja, vaan tuhoaa niitä
Ranne sanoi, ettei mikään määrä työvoimapalveluita kykene sullomaan työttömiä työpaikkoihin, joita ei enää ole.
– Hallitus onkin puolessatoista vuodessa luonut myrkyllisen teollisuuspolitiikan, joka edistää epärealistisia ilmastotavoitteita tuhoamalla ideologiaansa sopimattomia työpaikkoja ja jopa kokonaisia toimialoja.
Vihreä ”kestävä” kehitys syö ostovoimaa
Ranne totesi talousarviossa kestäväksi ja vihreäksi kuvatun kasvun perustuvan siihen, että teknistaloudellisesti ennenaikaisia investointeja tuetaan massiivisesti julkisella velkarahalla, ja käyttövaiheessa kansalaisten maksu- ja verorasitus kasvavat. Tämä kehitys kasvattaa julkista taloutta ja verokiilaa, syö kansalaisten ostovoimaa ja tuhoaa yksityisiä työpaikkoja.
– Esimerkiksi Norja on kerännyt öljynsä avulla 1 000 miljardin julkisen eläkerahaston. Turve olisi Suomelle yhtä iso luonnonvara kuin öljy Norjalle, mutta nykyhallitus onnistuu turve- ja veropäätöksillään ainoastaan aiheuttamaan satojen miljoonien tappiot ja tuhansien työpaikkojen menetyksen.
Muina esimerkkeinä Ranne mainitsi matkailu-, ravintola- ja kulttuurialat, joiden hallitus antaa tuhoutua epäselvään ja viivyttelevään rajoitusten ja tukien päätöksentekoon.
Pankkien aikaistettu yhteisvastuu tulee Suomelle todella kalliiksi
Ranne huomautti, ettei hallituksen keväällä lupaama ”Finnvera takaa, pankit jakaa” todellakaan toimi. Kysyntää rahoitukselle olisi, mutta pankkien halu ja kyky osallistua yritysten riskeihin ovat ennätysalhaalla. Pankkien kriisinhoidon yhteisvastuun aikaistaminen tulee Suomelle vielä kalliiksi yrityksinä ja työpaikkoina.
– Parhaiten valtio tukisi työllisyyttä purkamalla omaa tehottomuuttaan, pienentämällä verokiilaa ja luopumalla teknistaloudellisesti ennenaikaisista, Suomen kilpailukyvyn ja työpaikat tuhoavista hiilidioksiditavoitteista, Ranne päätti.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koronakriisi hiilineutraalius työllistämistoimet talousarvioesitys työ- ja elinkeinoministeriö ostovoima Lulu Ranne Yhteisvastuu työttömyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Demarien väitteet oppivelvollisuusiän noston työllisyysvaikutuksista ovat humpuukia

Perussuomalainen vaihtoehto hallituksen talousarviolle: Hyvinvointia ja taloudellista vapautta kotitalouksille, leikkaukset vain menoeriin, joilla ei ole vaikutusta tavallisen suomalaisen elämään

Perussuomalaiset vahvistaisi ostovoimaa ja lisäisi työllisyyttä veronkevennyksillä – hallitus haluaa jatkaa suomalaisten himoverottamista

Halla-aho: Maakunnissa toimivat samat keinot kuin muuallakin Suomessa – yritysten kilpailukyky kuntoon ja työn vastaanottaminen kannattavaksi

Junnila: Eläkeputken poistaminen tarkoittaa kasvavaa työttömyyttä

Tavio: Kotihoidontuki säilytettävä

Kalle Isokallio kertoo, miten poliitikko kirnuaa rahasi ja laittaa sinut anelemaan niitä takaisin

Perussuomalaiset: Hallitus siirtää kaiken vastuun tuleville hallituksille – ”Rahaa riittää kyllä jaettavaksi ideologisiin hankkeisiin, mutta vaikuttavat työllisyystoimet puuttuvat”

Keskustan Hoskonen ei hyväksy EU-elvytyspakettia, ei turpeen alasajoa eikä anna Haavistolle luottamusta – kyse ei ole kapinoinnista vaan hallitusohjelman ja laillisuuden puolustamisesta
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.














