

LEHTIKUVA
Ranne: Maatalous on pelastettava hallituksen ja EU:n kynsistä
Hallituksen sisäinen riitely on jättämässä maatalouden heitteille. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Lulu Ranne vaati välikysymyskeskustelussa maatalouden pelastamista tässä ja nyt.
– Hallitus on ollut saamaton. Keskittynyt lillukanvarsiin, kauniisiin puheisiin, myötätuntoon ja punavihreään politiikkaan. Hallitus jakaa pikku tukia ja helpotuksia ja pokkuroi EU:n suuntaan minkä ehtii. EU:n rahanjakopelissä Suomi on aina häviäjän roolissa, vaikka hallituspuolueet mitä väittäisivät, Lulu Ranne muistutti.
Maailman toiseksi kireintä ilmastopolitiikkaa
Ranteen mukaan hallitus ajaa maailman toiseksi kireintä ilmastopolitiikkaa ja nostaa omin toimin maataloudenkin tuotantokustannuksia ja kiristää sääntelyä – yrittäjien ja kansalaisten arjen hintaa. Ympäristöministeriön omassa ilmastoraportissakin todetaan, ettei ilmastopolitiikka maksa itseään vaan lisää tukien tarvetta ja kasvattaa velkaa.
– Tällaista politiikkaa hallitus ajaa tilanteessa, jossa kotimaisten yritysten toimintaedellytyksiä olisi parannettava, tuotantokustannuksia laskettava ja tuotantopanoksia kotimaistettava!
Ilman omaa tuotantoa tulee hätä
Ranne muistuttaa, että suomalaisille tulee hätä, jos meillä ei ole omaa tuotantoa.
– Ei tänne tule hädän tullen EU:n ruokarekkoja, eivätkä EU:n ruoka-avun maksukortit auta, ellei kaupoissa ole tavaraa.
– Huoltovarmuudessa ja riskienhallinnassa ei ole kyse todennäköisyyksistä, vaan siitä mitä tehdään, kun musta joutsen saapuu ja mahdottomaksi kuviteltu kuitenkin tapahtuu. Mahdollisimman omavarainen elintarviketuotanto alkutuotannosta alkaen on ainoa kattava suoja ennakoimatonta vastaan, Ranne painottaa.
Suomalainen ruoka on ekoteko
Ranne kysyy ymmärtääkö hallitus, ettei Suomen tarvitse syyllistää ja säännellä itseään hengiltä.
– Suomen biokapasiteetin ylijäämä asukasta kohden on kehittyneiden talouksien korkein. Se ei ole nykyisen ideologisen ilmasto- ja ansiota, vaan tilojaan, peltojaan ja metsiään sukupolvesta toiseen vastuullisesti ja kovalla työllä hoitaneiden maaseudun asukkaiden ansiota.
Ranne ylistää suomalaisen ruoantuottajan olevan sankari ja suomalainen ruoka ekoteko vailla vertaa.
– Hallitus on vieraantunut oikeasti tärkeästä, siitä miten ruoka tulee pöytään. Oikeassa biokapasiteettityössä haisee lanta, multa ja sänki, polttoöljy, kuuma raivaussaha, tuore puru, nuotion savu ja hiki. Työn tuloksia puolustaessa on haissut myös ruuti, veri ja pelko.
Pellot ovat sukupolvien raadannan tulos
Ranne on huolissaan siitä, miten pelko on nyt palannut. Valuuko kaikki hukkaan?
– Itsenäisyyspäivänä toistelimme kiitollisuuttamme maamme puolustajille, mutta hallitus on toimillaan antamassa pois tärkeimpäämme ja kallisarvoisintamme. Sitä minkä puolesta on taisteltu ja kuoltu. Suomen ja ihmiskunnan tarvehierarkiassa kallisarvoisinta mitä meillä on, ovat kasvukuntoinen pelto, siitä huolehtivat ihmiset, ja näiden ihmisten elämisen mahdollistavat paikalliset yhteisöt ja infrastruktuuri, Ranne painottaa.
Ranne kehottaa kollegojaan liikkumaan kehäkolmosen ulkopuolella ja pysähtymään jonkin pellon laitaan pohtimaan, miten se pelto on siihen tullut.
– Pellot ovat vuosikymmeniä, joskus vuosisatoja yli sukupolvien tapahtuneen raadannan tulos, kivien kampeamista ja keräämistä, sarka- ja piiriojien ja sitten salaojien kaivamista, peltomaan kasvukunnosta huolehtimista, ja tietysti viljelemistä. Ei meillä ole varaa menettää tätä kaikkea. Suomea ei ole ilman näitä ihmisiä, muistuttaa Ranne.
Asiat tärkeysjärjestykseen
Ranne haastaa hallitusta, miten miljardit ovat olleet sille taskurahaa, muttei se nytkään kykene laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen ja auttamaan maataloutta selviämään täysin kohtuuttomista vaikeuksista.
– Luopukaa ylikireistä ilmastotavoitteista ja sääntelystä. Suomen maatalous pitää pelastaa, ei nujertaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sukupolvet ylikunnianhimoinen ilmastopolitiikka tuotantokustannukset ilmastotoimet elinkeino tärkeysjärjestys ruuantuottajat kotimainen ruoka Sääntely Lulu Ranne Huoltovarmuus Maatalous hallitus Välikysymys EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS kyselytunnilla: Ruoantuotantoa rusikoidaan monesta suunnasta – tätä menoa kukaan ei ole tuottamassa suomalaista ruokaa

Purra: Maataloudessa menee huonommin kuin vuosikymmeniin – jopa kolme tilaa lopettaa joka päivä

Perussuomalaiset mukana välikysymyksessä maatalouden kriisistä ja ruuantuotannon turvaamisesta – Purra: ”On karmaisevaa, miten vähän Helsingissä halutaan ymmärtää ruuantuotannon todellisuutta”

Suomalaisten menestystarina on rakentunut metsien ja maanviljelyn ympärille – perussuomalaiset esittää 100 toimenpidettä maaseudun puolesta

Peltokangas: Vihreimmänkin vihreän ja Mannerheimintiellä makoilevan elokapinallisen pitäisi jo ymmärtää, että kotimainen lähiruoka on ympäristöteko

Suomalainen ruoantuotanto on pelastettava – Immonen: ”Hallituksen on nyt viimein aika ryhtyä tekoihin”

Maatiloja menee nurin – hallitus ei tunnu piittaavan: ”Jossain kohtaa tulee pulaa ruoasta”

Maatalouden tilanne on katastrofaalinen – Reijonen vaatii maataloustuottajille parempaa katetta tuotteistaan

Turkistarhausta puolustava Mäenpää uskoo, että tarhauksen kieltämisellä olisi vakavia vaikutuksia koko Pohjanmaan alueelle
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

Heinäluoma selittää koulushoppailun asuntopolitiikalla – tilastot kertovat toista
SDP:n Eveliina Heinäluoma selitti tällä viikolla koulushoppailun asuntopolitiikan syyksi ja nosti Myllypuron esimerkiksi onnistuneesta kehityksestä. Asuntomarkkinadata kertoo kuitenkin toista tarinaa.

22 EU-maata haastaa Espanjan löysän maahanmuuttolinjan – uppiniskainen sosialistipääministeri ei taivu
22 Euroopan unionin jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, ilmaisi viikonloppuna lähettämässään kirjeessä epäluottamuksensa Espanjan maahanmuuttopolitiikkaan. EU-maiden sisäministerit kokoontuvat tiistaina kiireelliseen videopalaveriin.

Nizzan terroristi tappoi 86 ihmistä – pikkuveli rehenteli veriteolla ennen karkotustaan
Ranskassa vietettiin heinäkuun puolivälissä surujuhlaa, kun Nizzan tuhoisasta terrori-iskusta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Harrasta tunnelmaa järkytti tieto terroristin veljen rikoksista tapahtumapaikan läheisyydessä.

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä
Valtaväestölle vieraan uskonnon tavat ja rituaalit hiipivät Englannin arkeen ilmeisen hyvää tarkoittavien toimien myötä. Muslimipoliisit haluaisivat koko virkakunnan osallistuvan ramadanin paastoon, jotta työtoverit ymmärtäisivät uskonnon merkityksen muslimeille. Toisaalta kukaan ei tiettävästi ole vastavuoroisesti ehdottanut joulukinkun tarjoamista vieraan uskonnon edustajille vuoden pimeimpänä aikana kristittyjen tapoihin tutustumiseksi.

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi
Pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehnyt Irakista kotoisin oleva mies sai tuomion törkeästä ryöstöstä. Hän pahoinpiteli uhria tämän kotona, vei veitsen uhrin kaulalle ja vaati rahaa sekä omaisuutta. Käräjäoikeus katsoi hänet kuitenkin rikosoikeudellisesti alaikäiseksi, koska THL:n oikeuslääketieteellinen ikäarvio jäi ristiriitaiseksi.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Antikainen: Lindtman puolustaa Sánchezia eikä Suomea
Kun Espanjan hallitus epäonnistui EU:n ulkorajan suojaamisessa, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman löysi arvosteltavaa vain yhdestä suunnasta: rajaa puolustavasta Suomen sisäministeristä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan se kertoo kaiken olennaisen SDP:n turvallisuuspoliittisista prioriteeteista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














