Artikkeli kuva

Tanskalais-ruotsalainen poliitikko Rasmus Paludan herätti Tukholmassa kohua polttamalla Koraanin. / LEHTIKUVA

Rasmus Paludan sai luvan vaalitilaisuuteen Örebrossa – kaupat ja liikkeet kiinni, sairaalat valmiustilassa

Kiistelty kohupoliitikko Rasmus Paludan viime hetkellä luvan vaalitilaisuuden pitämiseen Örebrossa. Odotettavissa on mellakointia ja yhteiskunta on varautunut pahimman varalta, kertoo SVT. Kauppoja ja kouluja suljetaan ja keskussairaala on valmiustilassa.

Poliisi antoi lyhyellä varoitusajalla Rasmus Paludanille ja Stram Kurs- puolueelle luvan vaalitilaisuuden pitämiseen Örebrossa. Paludan on ehdolla Ruotsin syyskuun valtiopäivävaaleissa. Vaalitilaisuus pidetään iltapäivällä Aspholmin teollisuusalueella, vaikka Paludan olisi halunnut esiintyä kaupungin keskustassa.

Paikka on valittu siksi, että odotettavissa on mellakointia. Varsinkin jos Paludan polttaa tilaisuuden kuluessa Koraanin, kuten aiemmin on usein tapahtunut

Yhteiskunta valmistautuu pahimpaan

Poliisi viivytti luvan myöntämistä mahdollisimman pitkään, jotta Paludanin vastustajien valmistautumisaika mahdolliseen mellakointiin jäisi lyhyeksi. Poliisin lisäksi pelastuslaitos, sairaalat ja liikennelaitos on kuitenkin asetettu valmiustilaan ja osa kouluista ja liikkeistä pidetään kiinni.

– Olemme jo nostaneet valmiuttamme, joka voidaan aktivoida nopeasti erityisesti ensihoidon yksiköissä, jotka hoitavat loukkaantuneita. Kyseessä ovat sairaankuljetus, röntgen sekä anestesian, kirurgian, ortopedian ja leikkaussalien yksiköt, kertoo paikallisen sairaalan ylilääkäri.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
3.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää