

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Reijonen: Apteekit juoksuttavat asiakkaita turhaan – ”Tähän on tultava loppu”
Onko sellainen tilanne tuttu, ettet saanutkaan kerralla apteekista mukaasi kaikkia Kela-korvattavia lääkkeitäsi? Suomessa on voimassa älytön systeemi, josta puhutaan liian vähän. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen vaatii loppua apteekeissa asioivien turhalle edestakaisin juoksuttamiselle.
Apteekissa on varastossa reseptilääkkeitä, mutta potilasta juoksutetaan turhaan apteekissa jopa monta kertaa viikossa pahimmillaan jopa kymmenien kilometrien päästä hakemassa eri päivinä Kela-korvattavia lääkkeitään.
– Siinä ei ole mitään järkeä, että apteekista saa yhden reseptilääkkeensä tänään, toisen huomenna ja kolmannen ylihuomenna. Tämä tulee kalliiksi asiakkaalle ja yhteiskunnalle. Tämän tietää jokainen apteekissa työskentelevä, jokainen apteekki ja jokainen apteekkari, sanoo kansanedustaja Minna Reijonen.
Syynä Kelan järjetön ohjeistus
Tilanne ei Reijosen mukaan suinkaan ole apteekin vika eikä sinua palvelevan farmaseutin ilkeyttä, vaan siihen on syynä Kelan järjetön ohjeistus, josta kukaan ei uskalla poiketa. Uuden lääkepakkauksen saa Kela-korvattuna vasta, kun asiakas on lähes syönyt entiset lääkkeensä loppuun. Ohjeistus on kääntynyt itseään vastaan, koska useita lääkkeitä käytettäessä lääkkeet eivät aina lopu samaan aikaan.
– Jos on ostanut kuukauden annoksen, saa kotona olla viikon verran entisiä lääkkeitä, että saa Kela-korvattuna seuraavan satsin. Jos on ottanut kahden kuukauden annoksen, saa kotona olla kahden viikon annos ennen seuraavaa ostosta ja niin edelleen. Mutta jos asiakkaalla on käytössä vaikka viisi Kela-korvattavaa reseptilääkettä, joiden pakkaukset ovat erikokoisia, niin asiakas joutuu juoksemaan apteekissa pahimmillaan monta kertaa viikossa.
– Jos asiakas asuu kymmenien kilometrien päässä, tulee tälle turhalle lääkereissurumballe hintaa niin asiakkaalle kuin yhteiskunnallekin, Reijonen huomauttaa.
Pilkunviilaamisen on loputtava
Mikäli farmaseutti heltyy antamaan lääkkeen asiakkaalle Kela-korvattuna päivääkään aikaisemmin, rankaisee Kela apteekkia tästä.
– Tähän on tultava loppu. Apteekissa pitää olla järkevyyden nimissä joustoa toimituksiin. Lääkkeen toimittaa sinulle apteekissa yliopistotason koulutuksen saanut henkilö. On aika järkeistää ohjeistusta, jotta sinua palveleva farmaseuttinen henkilökunta voisi käyttää omaa harkintaansa lääkkeiden toimituksessa, jolloin turha edestakaisin juoksutus jää väliin. Se helpottaisi asiakasta ja apteekin toimintaa ja samalla säästäisi valtavasti asiakkaan ja yhteiskunnan varoja. Tekemässäni aloitteessa vaadin tämän asian järkeistämistä, Reijonen kertoo.
– Tämän älyttömän pilkunviilaamisen on loputtava.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ihmisiä juoksutetaan apteekissa turhaan lääkkeiden perässä – Reijonen: ”Byrokraattinen ohjeistus on kääntynyt itseään vastaan”

Sosiaali- ja terveysministeriö toimii ilman strategiaa ja aiheuttaa kaaosta – Juvonen: Huoltovarmuuskeskuksen puututtava peliin

Jopa 160 apteekin toiminta loppumassa – PS-kansanedustaja Kaisa Juuso: ”Lääkehuollon uudistus on pommi”

Reijonen huolissaan sosiaali- ja terveysministeriön suunnitelmista: ”Lähiapteekkisi voi olla lopetusuhan alla”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













