

LEHTIKUVA
Ruotsin uusi hallitus kokoon vaalivoittajan ehdoilla – hallitusohjelma kuin suoraan Jimmie Åkessonin pelikirjasta
Ruotsin uusi hallitus on valmis ja se saa sinettinsä ensi viikon alussa. Moderaatit ottivat lusikan kauniiseen käteen ja hallitusohjelma on kuin ruotsidemokraattien märkä uni. Rikollisuuden riivaama maa saa viimein uuden suunnan.
Ulf Kristerssonin oikeistohallituksessa istuvat moderaattien lisäksi kristillisdemokraatit sekä liberaalit. Valtiopäivät äänestää uudesta pääministeristä ensi maanantaina. Vaalitulos ja nyt aikaansaatu hallitusratkaisu takaavat Kristerssonille pääministerinpaikan.
Ruotsidemokraatit jäävät vaille ministerinposteja mutta ovat käytännössä merkittävä ja kiinteä osa hallituksen arkea.
– Ruotsidemokraateille annettu ääni lunastetaan nyt. Lukemalla hallitusohjelman kannesta kanteen voi huomata, että sanamme painaa, totesi ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson oikeistopuolueiden yhteisessä tiedotustilaisuudessa.
– Olemme kuin yksi hallituspuolueista.
Ruotsidemokraattien luuta lakaisee
Muutoksen tuulet alkavat nyt puhaltaa Ruotsin politiikassa. Pakolaisten määrä rajoitetaan EU:n minimitasolle. Kiintiöpakolaisten määrää lasketaan 6 400 henkilöstä 900 henkilöön vaalikauden aikana. Oleskelulupiin tulee tiukennuksia ja kansalaisuuden saamisen ehtoja tiukennetaan.
Åkessonin mukaan maahanmuuttajille on tulossa myös käyttäytymis- ja omavaraisuusvaatimuksia. Vapaaehtoisen paluumuuton ehtoja sekä kannustimia kehitetään erityisesti heitä varten, jotka eivät sopeudu maan tavoille.
Hallitus selvittää senkin, miten rikollinen käytös ja rikollisuuteen liittyvä tukien väärinkäyttö voisivat johtaa karkotukseen.
Rangaistuksia kiristetään ja kerjäyskielto koko maahan
Myös työperäistä maahanmuuttoa rajoitetaan. Oikeistoblokki pääsi yksimielisyyteen maahantuloon oikeuttavan vähimmäisansion nostamisesta. Palkkakynnys tulee olemaan keskiansion suuruinen, Åkesson ilmoitti.
Ruotsissa toteutetaan vaalikauden aikana myös kansallinen väestönlaskenta. Laskennan eräänä tarkoituksena on selvittää maassa asuvien luvattomien henkilöiden määrä. Samalla selvinnee harmaan työvoiman todellinen koko.
Jengirikollisille on tulossa tuplarangaistus, nuorten rangaistusalennukset poistetaan ja ongelmalähiöiden valvontaa tehostetaan. Käyttöön otetaan anonyymi todistaminen ja kameravalvontaa lisätään ongelma-alueilla.
Vankeja sijoitetaan ulkomaille ja maahan on tulossa kansallinen kerjäyskielto.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kerjäyskielto hallituspuolue hallituksen tukipuolue Ruotsin uusi hallitus oikeistohallitus Moderaatit väestönlaskenta kiintiöpakolainen Ruotsin vaalit 2022 pakolainen Ulf Kristersson paluumuutto Kristillisdemokraatit rikollisjengit Liberaalit Jengirikollisuus Jimmie Åkesson oleskelulupa Hallitusohjelma Kansalaisuus Ruotsidemokraatit
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsin yleisradio joutumassa laihdutuskuurille – oikeistopuolueet haluavat leikata SVT:n menoja

Vallan linnakkeet kaatuvat Ruotsissa: Ammattiyhdistysliike yhteistyöhön ruotsidemokraattien kanssa

Moderaattien totuuden hetki käsillä Ruotsissa – uuden hallituksen pitäisi olla koossa keskiviikkona

Ruotsidemokraattien vaatimukset kasvavat vaalivoiton myötä – vaikutusvallan täytyy olla suhteessa puolueen kokoon

Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson Suomen Uutisille: ”Vastustajien rasismikortti ei toiminut”

Purra: Ruotsin asia on meidän

Ruotsin suunnanmuutos on kirjattu 62-sivuiseen asiakirjaan – uuden hallituksen työ alkaa tiistaina

Ruotsin pääministeri Kristersson: Sisäisen turvallisuuden ongelmien korjaamisessa voi ottaa oppia Tanskasta – ”Jengirikollisuuteen puuttumiseen tarvitaan nyt uutta voimaa”

Ruotsidemokraattien puumerkki näkyy valtion budjetissa: Tulot ylittävät menot, työttömyyskorvauksiin ei kosketa ja kehitysavusta leikataan
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












