

LEHTIKUVA
Sdp-pääministerit Lipponen ja Rinne hehkuttavat törkeästä ihmiskaupasta epäiltyä puoluetoveriaan Veijo Baltzaria vaalivideolla: ”Suuri suomalainen kulttuuripersoona, yhteiskunnallinen vaikuttaja”
Veijo Baltzaria aiemmin maasta taivaaseen ylistäneillä Suomen eturivin poliitikoilla on viime päivinä ollut niukasti sanottavaa vanhasta ystävästään. Baltzarille kulttuurineuvoksen palkinnon jakaneella presidentti Tarja Halosella ei omasta mielestään ole syytä lausua mitään erityistä, eikä ex-pääministeri Paavo Lipposellakaan. Nykyinen pääministeri Antti Rinne on sentään järkyttynyt ja kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto on äärimmäisen pahoillaan.
Törkeästä ihmiskaupasta epäillyllä kulttuurivaikuttajalla Veijo Baltzarilla on läheiset yhteydet valtakunnan eturivin poliitikkoihin, erityisesti oman puolueensa sdp:n johtohahmoihin. Baltzar oli myös itse ehdolla eduskuntaan vuoden 2015 vaaleissa. Tukenaan hänellä oli tuolloin muun muassa Paavo Lipponen ja Antti Rinne, molemmat sdp:n pääministereitä 2000-luvulla.
Helsingin käräjäoikeus vangitsi Baltzarin viime viikolla todennäköisin syin epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta. Baltzarin ohella törkeästä ihmiskaupasta epäillään myös 36-vuotiasta naista.
Ihmiskauppa on kansainvälisoikeudellinen rikos, johon voi liittyä turvattomassa asemassa olevan henkilön hyväksikäyttöä ja ihmisarvon loukkaamista. Törkeäksi teon voi tehdä esimerkiksi väkivallan käyttö tai rikoksen tekeminen osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa.
Lipponen: Baltzarilla monipuolisia ansioita
Veijo Baltzarin vuoden 2015 vaalivideo on edelleen nähtävissä Youtube-palvelussa. Vaalimainoksessa Baltzaria ylistää ensin Lipponen. Baltzar ja Lipponen ovat tunnetusti olleet ystäviä jo vuosikymmenien ajan.
– Veijo Baltzar on suuri suomalainen ja eurooppalainen kulttuuripersoona. Monipuolisten kirjallisten ja taiteellisten ansioidensa ohella hän on dynaaminen toimija, mistä osoituksena Minna Canthin talon pelastaminen kulttuurille Kuopiossa. Baltzar on yksi harvoista suomalaisista joilla on kantavuutta Euroopan kulttuurielämässä, erityisesti monikulttuurisuuden edistäjänä, Lipposen kirjoituksessa todetaan.
Jaakonsaari: Baltzar on loistava tyyppi
Vuoden 2015 vaalivideolla Baltzaria puffaa seuraavaksi Rinne, joka toimi tuolloin valtiovarainministerin tehtävässä. Rinne muistaa erikseen mainita, että Baltzarin eduskuntaehdokkuus erityisesti tukee sdp:n sivistys- ja kulttuuriosaamista.
– Sosialidemokraatit ovat aina olleet sivistys- ja kulttuuripuolue. Meille on etu, että näissä eduskuntavaaleissa meillä on riveissämme kulttuurin ja luovuuden moniottelija kulttuurineuvos, kirjailija, näytelmäkirjailija, runoilija, teatteriohjaaja, kuvataiteilija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja Veijo Baltzar, joka nostaa ennakkoluulottomasti ja rohkeasti arvokysymykset ja luovuuden esiin, Rinne luettelee korulauseitaan.
Tukea löytyy myös sdp:n pitkäaikaiselta europarlamentaarikolta Liisa Jaakonsaarelta.
– Tunnen Veijo Baltzarin pitkältä aikaa hänen kirjoistaan ja taideteoksistaan. Olen aina ihaillut hänen historiantajuaan, tiettyä energisyyttä ja sitä että hän jaksaa inspiroida muita ihmisiä. Hän on loistava tyyppi!
Halonen palkitsi kulttuurineuvoksen arvonimellä
Baltzarin pitkäaikaisten tukijoiden joukkoon kuuluu myös sdp-taustainen presidentti Tarja Halonen, joka vuonna 2011 jopa palkitsi Baltzarin kulttuurineuvoksen arvonimellä. Halosen tiedossa oli ennen palkinnon myöntämistä, että Baltzarilla oli jo tuolloin taustallaan rikostuomiot törkeästä petoksen yrityksestä sekä virkavelvollisuuden rikkomisesta. Halonen ei kuitenkaan epäröinyt jakaa palkintoa.
Helsingin Sanomien haastattelussa Halonen vetoaa huonoon muistiinsa sekä vastaa ympäripyöreästi kysymykseen, miksi Baltzarin rikostuomiot eivät vaikuttaneet arvonimen myöntämiseen.
– Siitä minä en uskalla sanoa, koska en muista tuota. Että onko siitä kuinka pitkä aika ollut. Mutta luulen niin, että jos te selvitätte tätä – minä en ole tuota selvittänyt – niin siitä on sen verran kauan aikaa että totta kai se pitää selvittää ja katsoa, mikä siinä on ollut, Halonen kommentoi Helsingin Sanomille.
Tasavallan presidentin myöntämät arvonimet eivät ole saavutettu etu, joita ei voisi enää koskaan menettää. Tasavallan presidentin asetuksessa arvonimistä todetaan asetuksen 8 pykälässä, että arvonimen haltija voi menettää arvonimen, jos hänet tuomitaan yli yhden vuoden vankeusrangaistukseen.
Alanko-Kahiluoto ei reagoinut, vaikka tietoa oli
Raskaiden rikosepäilyjen kohteena olevalla Baltzarilla on ollut läheiset suhteet useisiin muihinkin korkean tason vallankäyttäjiin. Baltzarin johtaman Drom ry:n strategisessa ohjausryhmässä mukana ovat olleet Lipposen ja Jaakonsaaren lisäksi esimerkiksi kansanedustajat Ilkka Kanerva (kok.) ja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.).
Alanko-Kahiluoto myönsi äskettäin Ilta-Sanomien haastattelussa, että hän oli tietoinen Baltzarin epäasiallisesta käytöksestä jo vuosi sitten kuultuaan luottamuksellisen kertomuksen, jonka mukaan Baltzarin toiminta ei ole asiallista. Kahiluoto kuitenkin myöntää, ettei reagoinut tilanteeseen mitenkään.
Drom ry:n verkkosivuilla on kuva yhdistyksen strategisesta johtoryhmästä vuodelta 2016. Kuvassa poseeraa Lipposen, Jaakonsaaren, Kanervan ja Alanko-Kahiluodon ohella myös nykyinen ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.).
Monet eivät tietenkään tienneet mistään mitään
Baltzarin rikosepäilyt ovat erittäin kiusallisia erityisesti demarien johtaville poliitikoille, jotka ovat aiemmin lähes ylistäneet Baltzaria maasta taivaaseen. Baltzaria eduskuntaan voimakkaasti työntäneeltä Lipposelta ei toistaiseksi ole saatu asiasta yhtään kommenttia. Lipponen ei ole vastannut median yhteydenottoihin. Presidentti Halosella ei omasta mielestään ole syytä lausua mitään erityistä.
Jaakonsaari totesi MTV:n haastattelussa pitävänsä tapausta ”järkyttävänä ja surullisena.” Jaakonsaarella ei omien sanojensa mukaan ole ollut mitään tietoa tapahtumista. Jaakonsaari sanoo, että jos tietoa olisi ollut, hän olisi sitten ryhtynyt toimenpiteisiin Drom ry:n ohjausryhmän jäsenenä.
Ilta-Sanomien jutussa Alanko-Kahiluoto sentään sanoo olevansa ”äärimmäisen pahoillaan” tapauksesta.
Baltzarin ansiot sivistyksen saralla esille nostanut pääministeri Rinne puolestaan antaa ymmärtää, että Baltzarin kyseenalaiset menettelyt tulivat hänelle täysin puun takaa.
– Jos tieto pitää paikkansa, se tarkoittaa sitä, että kuva, joka minulla oli Veijo Baltzarista, järkyttyy kovin, Rinne muotoilee tuntemuksiaan Ylen haastattelussa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- törkeä ihmiskauppa Veijo Baltzar epäily ministerit Tarja Halonen Ilkka Kanerva Pekka Haavisto Outi Alanko-Kahiluoto Paavo Lipponen Antti Rinne Presidentti SDP
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Musiikkipedagogi: Varoitukset Baltzarin toiminnasta kaikuivat kuuroille korville

SDP-Baltzar kertoi kulttitekniikoistaan avoimesti – virkamiehet lappasivat ihastuneina lisää rahaa

Baltzarin hakemustehtailu sai jatkua – opetusministeriö ei välittänyt tutkimusraportista

Baltzar-pedagogiikasta kaavailtiin koulutusvientituotetta – opetusministeriö mukana

Lähes puolet Baltzaria kritisoineen tutkimuksen budjetista meni Baltzarin palkkoihin

Perussuomalaiset kansanedustajat Meri ja Rantanen: Vaaralliset vangit pidettävä lukkojen takana

Ihmiskaupasta ja seksuaalirikoksista syytetyn kulttuurineuvos Veijo Baltzarin juttu venyy – syyttäjä ennakoi, että käsittely päättyy vasta kesällä

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kulttuurineuvos Veijo Baltzarin kaikki syytteet – syyttäjä: Aikamoinen yllätys – ”Mitä todennäköisimmin tuomiosta valitetaan”

Helsingin Sanomat kutsuu inhokkipoliitikkojaan lehden pääkirjoituksessa rotiksi – Halla-ahon mukaan Hesarin linjassa jo putinistis-göbbelsiläistä henkeä
Viikon suosituimmat

Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Meri: Hallitus vie läpi historiallista uudistusta ulosottovelallisten aseman parantamiseksi
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kertoi eduskunnan kyselytunnilla oikeusministeriön valmistelleen pitkään uudistusta, joka helpottaa ulosottovelallisten mahdollisuuksia käydä töissä ja lyhentää velkojaan. Edellinen hallitus vastusti hanketta, mutta Meri sanoo olevansa ylpeä nykyhallituksesta, joka vie uudistusta määrätietoisesti eteenpäin.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Professori Vesa Kanniainen julkaisee maahanmuuttolukunsa kirjana: Lähi-idästä ja Afrikasta saapuvat aiheuttavat eniten kustannuksia julkiselle taloudelle
Professori emeritus Vesa Kanniaisen analyysi maahanmuuton nettokustannuksista Euroopassa herätti huomiota alkusyksystä. Analyysia esittelevää YouTube-videota ja Kanniaisen haastattelua on ladattu tähän mennessä 130 000 kertaa.

Mamukoulutusbisneksen loppu – Nieminen: ”Maksajana on ollut suomalainen veronmaksaja”
Perussuomalaiset näkee, että kolmansista maista tulevat opiskelijat maksavat lukukausimaksuja, jotka vähentävät opiskeluperäiseen maahanmuuttoon liittyvää koulutusjärjestelmän hyväksikäyttöä sekä parantavat ulkomaalaisten opiskelijoiden asemaa. Lakimuutoksen myötä yksityinen ja veronmaksajien rahoilla pyöritetty koulutusbisnes menettää pohjansa.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Transaktivistit yrittivät estää feministien konferenssin vandalisoimalla kokouskeskusta Brightonissa
Transaktivistit yrittivät estää feministien konferenssin rikkomalla kokouskeskuksen ikkunoita, koska tapahtuma oli heidän mielestään "transfobinen". Paikallinen vihreiden kansanedustaja kommentoi vandalismia sanoen, että Brightonin valitseminen kokouspaikaksi oli provokaatio ja että kaupungin ei pitäisi vuokrata tilojaan tapahtumille, jotka "luovat jännitteitä".

Trumpin vastaiset suurmielenosoitukset todistivat tarpeettomuutensa: USA ei ole vajoamassa diktatuuriin
Yhdysvalloissa järjestettiin lauantaina laajoja mielenosoituksia presidentti Trumpia vastaan. Järjestäjien mukaan niihin osallistui jopa seitsemän miljoonaa ihmistä. Nämä iloisissa karnevaalitunnelmissa sujuneet suurmielenosoitukset ovat jo itsessään todiste siitä, että maa ei ole vajoamassa diktatuuriin.

Tyytymättömyys Saksan yleisradiota kohtaan kasvaa – lupamaksusta taistellaan oikeudessa
Jokainen saksalainen voi vetää yleisradiomaksunsa oikeuteen, jos pystyy todistamaan, että yleisradio ei täytä sille asetettuja mielipiteenvapauden, hyvän laadun ja poliittisen tasapuolisuuden vaatimuksia.

Vigeliuksen lista eduskunnasta paljastaa: SDP äänestää säännöllisesti maahanmuuton tiukennusten hylkäämisen puolesta
Kansanedustaja Joakim Vigeliuksen kokoama lista eduskunnan äänestyksistä paljastaa demarien säännönmukaisesti äänestävän maahanmuuttopolitiikan kiristyksiä vastaan. Samaan aikaan demarileiri vaikenee kuin muuri löperöstä maahanmuuttolinjastaan, jonka saa esille vain äänestystuloksia peratessa.
















