

LEHTIKUVA
Slunga-Poutsalo: ”Koko elpymispaketin logiikka pohjaa siihen, että mitä huonommin hoidat asiasi, sitä enemmän saat”
Riikka Slunga-Poutsalo huomautti eilen eduskunnassa, että vuosi sitten, kun elpymispakettikokonaisuutta rakennettiin, valtioneuvosto piti tärkeänä, että asiasta käydään riittävästi julkista keskustelua.
– Nyt kun kansalaiset ovat monin tavoin yrittäneet ilmaista kielteisen kantansa tähän elpymispakettiin, kansanedustajille ja ministereille saapuneet sähköposti ja muut viestit on leimattu epäilyttäväksi informaatiovaikuttamiseksi ja masinoinniksi – ja jopa rajojemme ulkopuolelta tulevaksi vaikuttamisyritykseksi. Osa kansalaisista halusi äänensä kuuluviin kansalaisaloitteen kautta vaatimalla kansanäänestystä elpymispaketista, mutta sillekin te hyvä hallitus annoitte täystyrmäyksen, Riikka Slunga-Poutsalo aloitti.
– Vuosi sitten valtioneuvosto katsoi myös, että päätösten legitimiteetin kannalta laaja kansalaishyväksyntä on tarpeellista.
Onko paketille laaja kansalaishyväksyntä?
Tuore Maaseudun tulevaisuuden kysely kertoo, että suomalaisista vain 44 prosenttia pitää elpymispakettiin osallistumista viisaana. Maaseutukunnissa enemmistö vastustaa pakettia, vaikka keskustalaiset ovat jo ehtineet käydä lupailemassa kuntiin EU:n kautta kierrätettäviä rahoja.
– Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselyn mukaan 55 % suomalaisista hyväksyy, ei siis kannata, elpymispaketin, mutta samanaikaisesti 51 prosenttia katsoo, että elvytyspaketti heikentää liiaksi Suomen taloutta. Vastaajista 48 prosenttia pitää elpymispakettia turhana tulonsiirtona Etelä-Euroopan maille.
– Hyvä hallitus, onko mielestänne nyt käyty avointa ja rakentavaa kansalaiskeskustelua riittävästi ja onko elpymispaketille mielestänne laaja kansalaishyväksyntä? Slunga-Poutsalo kysyi.
Saantiosuus jatkaa pienenemistään
Slunga-Poutsalo totesi, että elvytyspaketin sanotaan olevan vastaus ja apu koronapandemian aiheuttamaan kriisiin – ja koronaa taas on verrattu luonnonkatastrofiin, jotta on voitu venyttää tulkintoja tämän paketin laillisuudesta.
– Pääministeri Sanna Marin hehkutti viime kesänä, ja on vakuuttanut sen jälkeenkin, että Suomi onnistui elpymispakettineuvotteluissa hienosti ja että paketti on hyvä juttu Suomen kannalta.
– Alkuperäisen suunnitelman mukaan Suomen oli määrä maksaa 6,6 miljardia ja saada 3,2 miljardia eli olla paketin selkeä nettomaksaja. Sittemmin tuo saantiosuus on pienentynyt puolella miljardilla eli Suomen nettomaksuosuus on vain kasvanut.
Suomi maksaa muiden epäonnistumisista
Pientä saantiosuutta perustellaan sillä, että Suomi on selvinnyt koronakurimuksesta monia muita maita paremmin.
– Mutta eihän koronasta vain passiivisesti selvitä tai olla selviämättä. Jokaisessa maassa poliittinen päätöksenteko linjaa toimet koronan vastaisessa taistelussa. Nähtävästi monissa maissa on epäonnistuttu ja sekin kaatuu suomalaisten maksettavaksi. Sekään ei toki meidän hallitustamme hetkauta, vaan eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen radiolausunnon mukaan ”tässä on kysymys asiasta, jossa Suomi sai juuri sitä, mitä Suomi halusi”. Koko elpymispaketin logiikka pohjaa siihen, että mitä huonommin hoidat asiasi, sitä enemmän saat, Slunga-Poutalan ihmettelee.
– Nyt tässä kevään korvalla hallituspuolueiden suunnalta on alkanut kuulua näitäkin kommentteja, että elpymispaketti on välttämätön paha – siis paha. Jopa eurooppaministerin mielestä se on välttämätön paha. Kertoisitteko arvoisa hallitus, miksi elpymispaketti on muuttunut pahaksi ja miksi se silti pitää hyväksyä?
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- julkinen keskustelu velkaiset maat EU-elpymispaketti korona Tytti Tuppurainen Sanna Marin Suomi Riikka Slunga-Poutsalo kansalaisaloite hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Ette te seuraavallakaan kerralla puolustaisi Suomea

Immonen: Elpymispaketti murentaa EU:n sääntöperusteisuutta, lisää moraalikatoa ja vie Suomen tulonsiirtounioniin – ”Tätä emme hyväksy, tuskin hyväksyy Suomen kansakaan”

Peltokangas kannustaa kansanedustajia äänestämään ei EU:n elvytyspaketille: ”Nyt päätetään Suomen tulevaisuudesta”

PS-kansanedustajat elpymispaketista: ”Kertaluontoisuus on kumottu jo monesta suusta, miksi Suomessa väitetään muuta?”

Keskustelu elpymispaketista alkoi – Halla-aho tyrmäsi hallituksen ja kokoomuksen väitteet: Paketti ei liity koronaan, ei ole kertaluonteinen eikä elvytä

Perussuomalaiset kävivät eduskunnassa EU-pakettia vastaan massiivisella vyörytyksellä – käsittely jatkuu jo toiseen yöhön

Slunga-Poutsalo: Koronakustannukset korvattava kunnille lupauksen mukaisesti
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.
















