

LEHTIKUVA
Sosiaali- ja terveysministeri Juuso: Omaishoitajien asema paranee tällä hallituskaudella
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso oikaisee sosiaalisessa mediassa ja lehdissä esitettyjä virheellisiä tietoja omaishoitajien asemaan liittyen ja korostaa, että hallitusohjelmassa omaishoitajien asemaa ollaan parantamassa.
Eri tahot ovat levittäneet viime päivinä aktiivisesti virheellistä tietoa siitä, että hallitus olisi leikkaamassa omaishoitajilta.
– Tämä ei pidä paikkaansa. Hallitus tunnistaa omaishoidon tärkeänä osana ikääntyvän väestön hyvinvointia ja hallitusohjelma sisältää useita kirjauksia omaishoitajien aseman parantamiseksi, sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso korostaa.
Omaishoitajia ei pakoteta töihin
Julkisuudessa on esitetty myös väitteitä, että hallitus haluaa pakottaa omaishoitajat töihin.
– Tämäkään ei pidä paikkaansa. Suuri osa omaishoitajista tekee sitä kokopäiväisesti ja joukossa on paljon jo eläkkeelle siirtyneitä henkilöitä. Hallitus ei ole pakottamassa heitä töihin.
– Meillä on kuitenkin omaishoitajina myös työssäkäyviä henkilöitä. Hallituksen tavoitteena on parantaa heidän mahdollisuuksiaan pitää vapaata omaishoidettavan henkilön asioiden hoitamista varten ja äkillisten kriisitilanteiden kohdatessa, oikaisee Juuso.
Lisärahaa omaishoidon tukemiseen
Kirjauksia omaishoitajien aseman parantamiseksi on useita ja niitä edistetään monella eri taholla.
– Hallitus lisää kuntien terveyden edistämisen määrärahaa ja kohdentaa sitä ikäihmisten toimintakyvyn, kotona pärjäämisen ja omaishoitajien tukemiseen. Kolmannelle sektorille hallitus osoittaa järjestöavustuksia kotona asuvien ikäihmisten ja omaishoitajien toimintakyvyn ylläpitämiseksi sekä etsivän että löytävän työn tehostamiseksi.
– Hallitus jatkaa työtä omaishoidon kriteerien yhtenäistämiseksi. Hallitus myös selvittää tilanteet, joista aiheutuu omaishoidon tuessa väliinputoamista ja pyrkii löytämään niihin ratkaisut, Juuso listaa.
Omaishoitolakiin kokonaisuudistus
Myös vapaiden pitämiseen on luvassa parannuksia.
– Hallitusohjelmaan on kirjattu, että omaishoitajille varmistetaan mahdollisuuksia pitää vapaapäiviä palvelusetelin, kotihoitopalvelun, intervallihoidon ja perhehoidon avulla. Lisäksi mahdollistetaan pitämättä jääneiden vapaiden siirtäminen seuraavaan kalenterivuoteen. Tilapäisen hoitovapaan mahdollisuutta edistetään ja Ruotsin malli pidemmästä tuetusta tilapäisestä hoitovapaasta selvitetään.
– Puoliväliriiheen mennessä valmistellaan omaishoitolain kokonaisuudistus, jossa huomioidaan sekä työ- että eläkeikäisten omaishoitajien erityistarpeet. Omaishoidontuen siirtäminen Kelalle selvitetään, kuten myös palkkion verotuksen kohtuullistaminen. Kaikista näistä on hallitusohjelmassa kirjaukset, Juuso painottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hoitovapaa perhehoito kotihoitopalvelu palveluseteli parannukset omaishoitolaki ikäihmiset lisäresurssit toimintakyky omaishoidontuki sosiaali- ja terveysministeriö hyvinvointi Kaisa Juuso Omaishoitajat hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Perheille täysi valinnanvapaus vanhempainvapaan jakamiseen ja omaishoitajille 100 päivää vapaata – tasa-arvon edistämisen hintana ei saa olla perheiden taloudellinen selviytyminen

Keskustan Lohi väittää hallituksen leikkaavan lähipalveluista – sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso: Keskusta itse siunasi sote-uudistuksen tavoitteet kustannusten kasvun hillitsemisestä

Hyvinvointialueiden rahoituksesta valuu satoja tuhansia euroja turhiin kokouspalkkioihin ja ryhmärahoihin – Juuso kehottaa valtuutettuja pohtimaan asioiden tärkeysjärjestystä

Edellisen hallituksen heikko vammaispalvelulain valmistelu menee uusiksi

Hallitus panostaa omaishoitoon – luvassa useita parannuksia

Hoitajamitoituksen siirtymäaikaa jatkettava hoitajapulasta johtuen – ”Hoitajamitoituksen nosto ei ratkaise sitä tosiasiaa, että meillä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi hoitoalan henkilökuntaa”

Juvonen: Hallitus kohdentaa 10 miljoonaa euroa vuosittain sairaanhoitajien ja erityisopettajien täydennyskoulutukseen

Sosiaali- ja terveysministeri Juuso: Ennaltaehkäiseviin palveluihin panostaminen avainasemassa sekä ihmisten että sote-palveluiden toimintakyvyn turvaamisessa
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.















