

LEHTIKUVA
Suomessa sana on ”vapaa”, kunhan ei puhuta islamista tai maahanmuutosta – Tynkkyselle politiikka on käynyt kalliiksi
Sanomatalon Mediatorilla käytiin tänään kiihkeää keskustelua siitä, mistä Suomessa saa käydä keskustelua ja mistä ei. Vaalipaneeliin osallistuneen perussuomalaisten 3. varapuheenjohtajan Sebastian Tynkkysen mukaan on asioita, joista hän haluaisi pystyä puhumaan vielä paljon suoremmin mutta ei voi, koska tuomio napsahtaa automaattisesti.
Sebastian Tynkkysen mukaan kysymys siitä, kuka Suomessa voi olla suomalainen, ei lainsäätäjän näkökulmasta ole ollenkaan olennainen kysymys. Lainsäätäjän kannalta olennaista on kysymys Suomen kansalaisuudesta, jonka kriteerejä tulisi Tynkkysen mielestä kiristää. Hänen mukaansa haittamaahanmuutosta voidaan hyvin puhua, koska osa maahanmuutosta on Suomelle haitallista.
– Valitettavasti meidän pitää tunnustaa se tosiasia, että tänne tulee ihmisiä myös elintason perässä ja myös sellaisia ihmisiä, jotka itse asiassa haluavatkin vaalia omaa kulttuuriaan ja arvoja, jotka poikkeavat hyvin vahvasti siitä, mitä me ajattelemme vaikkapa naisten oikeuksista tai homoista ja niin edelleen. Näistä ihmisistä saattaa koitua jopa vaaraa suomalaisille, Tynkkynen kertoi.
Uskonnon varjolla kuolemanrangaistus homoille
Vasemmistoliiton Veronika Honkasalo syytti perussuomalaisia seksuaalivähemmistöjen oikeuksien jarruttamisesta. Hänen mielestään oli ristiriitaista Tynkkyseltä samaan aikaan puhua kansalaisuuden kriteerien tiukentamisesta tai maahanmuuton rajoittamisesta ja toisaalta seksuaalivähemmistöjen oikeuksista. Tynkkynen oli asiasta päinvastaista mieltä.
– Se, voiko juridista sukupuoltaan vaihtaa vaikkapa kuukauden tai vuoden välein, on aika pieni kysymys seksuaalivähemmistöjen oikeuksien kannalta verrattuna siihen, että vasemmistoliitto ja muut hallituspuolueet, myös kokoomus, ovat olleet ajamassa Suomeen sellaista maahanmuuttoa, jolla on ihan oikeita turvallisuusvaikutuksia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin, koska heitä ei yksinkertaisesti islamin nimissä hyväksytä. Kuten Ylen tentissä olemme saaneet kuulla, niin kuolemanrangaistus pitäisi tämän uskonnon varjolla kohdistua homoihin, Tynkkynen syytti.
Suurimpia kärsijöitä maahanmuuttajat itse
Tynkkysen mukaan hän on saanut paljon positiivista palautetta nimenomaan maahanmuuttajataustaisilta nuorilta siitä, että hän uskaltaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä myös maahanmuuton ongelmien suhteen. Jos tilanteen annetaan jatkua näin ja maahanmuuton pahenevat ongelmat yritetään jatkossakin lakaista maton alle, uskoo Tynkkynen kaikkein suurimpia kärsijöitä olevan nimenomaan maahanmuuttajat itse kantasuomalaisten kovenevien asenteiden vuoksi.
– Siksi meidän pitää puuttua tiukasti maahanmuuttopolitiikkaan ja rikospolitiikkaan, jotta voimme ratkaista näitä ongelmia. Maahanmuuttajanuoret itse tulevat minulle sanomaan, että kiitos kun puhuit tästä, viimeksi tänään kolme maahanmuuttajanuorta, Tynkkynen kertoi.
Sana on vapaa – jos on varaa maksaa seurauksista
Tynkkysen mielestä Suomesta löytyy asioita, joista ei saa keskustella vapaasti. Esimerkiksi islam ja maahanmuutto ovat sellaisia aiheita, että jos niistä menee ilmaisemaan mielipiteensä ääneen tai jopa tuomaan esiin kansalaisten viestejä omista kokemuksistaan maahanmuuttoon liittyen, joutuu sen jälkeen helposti tuomiolle.
– En ymmärrä Mikko Kärnän argumenttia siitä, kun hän sanoi, että kyllä täällä saa vapaasti sanoa mielipiteensä, kunhan vain sitten vastaa seurauksista. Tämä on samanlaista retoriikkaa, jota käytetään esimerkiksi Venäjällä tai Iranissa – että voit kyllä vapaasti esimerkiksi arvostella vallanpitäjiä, mutta kannat sitten seuraukset siitä, mitä sen jälkeen tapahtuu.
– Haluaisin voida puhua vielä huomattavasti paljon suoremmin monesta yhteiskunnallisesta ongelmasta erityisesti islamiin liittyen, koska asia koskettaa minua henkilökohtaisesti oman seksuaalivähemmistötaustani vuoksi. Valitettavasti en voi niin tehdä, koska tiedän, että siitä tulee automaattituomio, joten joudun puhumaan asioista kierrellen ja kaarrellen. Olen joutunut maksamaan jo kohta kymmenentuhatta euroa siitä, että olen tuonut näitä asioita esiin. Politiikka voi olla kallista, Tynkkynen totesi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kuolemanrangaistus homoille juridinen sukupuoli vaalipaneeli haittamaahanmuutto Mikko Kärnä maahanmuuttajat Veronika Honkasalo Kansalaisuus Sananvapaus Seksuaalivähemmistöt Sebastian Tynkkynen Islam maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen olisi jo valmis luopumaan uskonrauhan rikkomispykälästä rikoslaissa: ”Ei edes suojaa samalla tavalla kaikkia uskontoja”

Salman Rushdien ensimmäinen haastattelu murhayrityksen jälkeen – sitkeä kirjailija ei aio antaa periksi

Tyttäriensä seksuaalisesta hyväksikäytöstä syytetty saksalaismies pakeni oikeustalolta ikkunan kautta: ”Uskontoni on minulle ainoa laki”

Brittilehti kertoo Ruotsin synkkevästä tiestä: käsikranaattilähiöiden rikolliset ovat soluttautuneet jo paikallispolitiikkaan

Düsseldorf näyttää tietä monikulttuuriselle Euroopalle: Ensimmäinen kadunnimi nyt myös arabiaksi

Maahanmuuttajatkin äänestävät nyt perussuomalaisia: ”Poliittisen eliitin tulisi tiedostaa maahanmuuton ongelmat eikä sortua populistisiin heittoihin äänestäjien valloittamiseksi”

Vaalikampanjoihin upotetaan jopa omakotitalon verran rahaa – Tynkkysen lakialoite rajoittaisi kampanjabudjettien paisumista
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














