

LEHTIKUVA
Taas uusi selitys tuhopoltoille: kun jengien rauhaa häiritään, autot palavat kostona
Viimeisen puolen vuoden aikana autoja on tuikattu tuleen oikein urakalla Angeredissa Göteborgin pohjoispuolella. Poliisi on iskenyt alueen huumekauppaan ja se on Expressenin mukaan saanut rikollisjengit polttamaan kostoksi kulkuneuvoja.
– Tässä on ollut tällainen poltettujen autojen aikakausi. Toimimme aktiivisesti alueella, jotta saisimme Angeredin pois erityisen ongelmallisten lähiöiden listalta, sanoo paikallispoliisin apulaispäällikkö Fredrik Lennartsson.
– Kun häiritsemme näitä rikollisverkostoja, niin sitä tulee reaktioita.
Rikollisjengien valtasuhteet sekaisin
Poliisi on tehnyt iskuja alueen yleisimpiin huumeiden välityspisteisiin ja lisännyt muutenkin läsnäoloaan julkisilla paikoilla. Huumekaupan häirintä maahanmuuttajavaltaisissa lähiöissä vaikuttaa rikollisjengien keskinäisiin valtasuhteisiin ja turhautuminen puretaan tavalla tai toisella. Siksi autot palavat Ruotsin ongelmalähiöissä.
Kun huumekauppaa häiritään katutasolla, se siirtyy autoihin, joilla voi nopeasti vaihtaa maisemaa tarvittaessa. Kaupankäynti tosin samalla vaikeutuu, sillä rikolliset joutuvat välitystoiminnassaan turvautumaan viranomaisten seuraamiin viestipalveluihin.
– Tutkimusten mukaan joka ikinen kerta, kun huumekauppa joutuu siirtymään muualle, se samalla vähenee hivenen. Yritämme tehdä huumekaupalla leipänsä ansaitsevien toimeentulon niin hankalaksi kuin mahdollista, Lennartsson perustelee poliisin strategiaa.
Omat koirat purevat
Angeredissa on hetken aikaa ollut rauhallisempaa, kun myös autojen polttaminen on otettu nyt vakavasti. Göteborgin kaupunki on rakentanut yhteistyötä poliisin ja alueen suurten vuokrataloyhtiöiden kanssa. Myös alueella partioivat lasten ja nuorten vanhemmat ovat olleet mukana talkoissa. Tulokset alkavat alueen turvallisuudesta vastaavan kunnan viranomaisen Lisa Pedersenin mukaan näkyä:
– Parin kuukauden aikana joukko nuoria on myöskin täysin poikkeuksellisella tavalla haastanut kavereitaan, joilla on sidoksia huumekauppaan. Täällä on nyt paljon rauhallisempaa mutta panostuksia tarvitaan vielä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Lisa Pedersen Fredrik Lennartsson lähiöiden turvallisuus vuokrataloyhtiöt erityisen ongelmalliset alueet Angered huumereviirit maahanmuuttajalähiöt ongelmalähiö Klaanit rikollisjengit Autojen polttaminen huumekauppa Göteborg Tuhopoltto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


”Valtio maksoi aseeni” – ruotsalaiset Isis-terroristit sotivat sosiaalituella

Maahanmuuton munaukset maksuun Göteborgissa: 11 miljardia ongelmalähiöiden kriisiapuun

Ainutlaatuiset kuvat Syyriasta: Kotiin palanneen Isis-äidin väittämä ”normaali arki” oli todellisuudessa lapsisotilaita ja päättömien ruumiiden kanssa poseeraamista

Brittilehti: ”Ruotsista tuli maahanmuuttajamafian terrorisoima gangstereiden paratiisi – poliisi ja poliitikot kädettömiä rikollisten edessä”

Immonen: Suomi luisumassa Ruotsin tielle – ”Epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka ja massamaahanmuutto johtavat maan lopulta totaaliseen kaaokseen”

Ruotsissa tapettiin vuonna 2020 enemmän ihmisiä kuin koskaan mittaushistorian aikana

Vankilat tupaten täynnä Ruotsissa – rangaistusta suoritetaan nyt käytävillä ja parakeissa
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














