Tagi: duunarit

PS ARKISTO

Perussuomalaiset hakee työmarkkinaongelmiin yhteistä hyötyä edistäviä ratkaisuja, eikä se miellytä eturyhmäajatteluun tottuneita poliitikkoja. – Tällä hetkellä meillä on vihervasemmistolainen hallitus. Toteutuuko meillä nyt se, että ihminen, etenkin kaupungeissa, saa työstään palkkaa, jolla tulee toimeen? Halla-aho kysyi eilen MTV:n kuntavaalitentissä.  Lue lisää >

Matti Matikainen

Kuntavaaleihin on aikaa enää noin kaksi viikkoa. Perussuomalaiset lähtee vaaleihin hyvistä asemista, sillä perussuomalaiset on puolueista suosituin työväestössä reilusti yli 30 prosentin ja yrittäjissä lähes 30 prosentin kannatuksella. Uusimpien mielipidekyselyjen mukaan perussuomalaiset on tällä hetkellä Suomen suosituin puolue.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Mielipidekyselyjen mukaan perussuomalaiset on kannatukseltaan noussut selvästi pääministeripuolue SDP:tä suositummaksi puolueeksi. Esimerkiksi uusimman HS-gallupin mukaan perussuomalaisia kannattaa 21,6 prosenttia ja demareita enää 19 prosenttia äänestäjistä. Perussuomalaisten Jussi Halla-ahon arvio demarien tilanteesta on, että pääministeri Sanna Marinin henkilökohtainen suosio ja SDP:n puoluekannatus korreloivat vahvasti. – Luulen, että suurin hype alkaa laskea, Halla-aho sanoo.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos moittii vappupuheessaan hallitusta, joka vapun alla päättyneen kehysriihiteatterin päätteeksi linjasi työperäisen maahanmuuton kaksinkertaistamisesta. – Tämä tarkoittaa sitä, että saamme lisää ulkomaista halpatyövoimaa heikentämään työehtoja, lisäämään työttömyyttä ja rasittamaan maan julkista taloutta. Kauniista säästä huolimatta tilanne on kolea, niin opiskelijoille, duunareille kuin koko Suomen kansalle, Grönroos sanoo.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos sanoo, että parhaillaan käynnissä oleva teatteri hallituksen puoliväliriihen ympärillä osoittaa selvästi, että tulevilla kuntavaaleilla on myös valtakunnallinen merkitys. – Jos perussuomalaiset menestyvät kuntavaaleissa tarpeeksi hyvin, niin on täysin realistinen mahdollisuus saada hallitus horjumaan entistä enemmän ja jopa kaatumaan, puoluesihteeri sanoo.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Kuntavaaleihin on aikaa alle kolme kuukautta. Perussuomalaiset ovat aiemmin usein korostaneet vaalien yleispoliittista ja valtakunnallista merkitystä. Vastaavasti muut puolueet ja media ovat vakuutelleet, että vaaleissa otetaan kantaa vain kuntien asioihin. – Tähän ne eivät usko itsekään, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Maskisuositus on hyvä asia. Maskit vähentävät tartuntoja häiritsemättä muuten ihmisten elämää ja yhteiskunnan toimintoja. On harmillista, että hallitus on vatkannut maskikysymystä pian puoli vuotta ja kyseenalaistanut kasvosuojien hyödyt, joista muu maailma on yksimielinen, kirjoittaa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho Facebookissa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Hallitusohjelman kirjauksiin kuuluu oppivelvollisuusiän korottaminen 18 ikävuoteen ja toisen asteen koulutuksen maksuttomuus. Lukiokoulutus sekä ylioppilastutkinto olisivat jatkossa täysin maksuttomia opiskelijan 20 ikävuoteen asti. Lisäksi oppimateriaalit, työvälineet sekä yli viiden kilometrin koulumatkat olisivat maksuttomia.  Lue lisää >