Tagi: Hallitusohjelma

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Yhteiskunnan perustarve, energia, on vihersiirtymähuumassa riskeerattu ja tuotantoa tuhottu. Vakaa sähkön hinta ja omavaraisuus on menetetty, kotitalouksia kaatuu ja yrityksiä menee nurin. Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen vaatii Suomea palaamaan järjen käyttöön ja realismiin matkallaan kohti puhtaampia energiamuotoja.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Metsästys on ensimmäistä kertaa kirjattuna nykyisessä hallitusohjelmassa. Metsästys onkin arvokas osa suomalaista elämäntapaa. Hallitus tunnustaa metsästyksen yhteiskunnallisen merkityksen ja samalla ilmoittaa halunsa turvata metsästyksen tulevaisuuden. Hallitusohjelma torjuu metsästyksen ja luonnonsuojelun välistä vastakkainasettelua, eikä sen myötä metsästysmahdollisuuksia kavenneta perusteetta esimerkiksi luonnonsuojelualueilla.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Valtiovarainvaliokunta on tänään antanut mietintönsä myös maan turvallisuuden kannalta tärkeisiin hallinnonaloihin liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja, hallinto- ja turvallisuusjaoston puheenjohtaja Jari Ronkainen haluaa nostaa tärkeimpinä lisämäärärahoina esille Maanpuolustuskoulutus MPK:n toimintaa turvaavat noin 800 000 euroa, Reserviläisliitto ry:n 100 000 euroa sekä Suomen Reserviupseeriliiton 100 000 euroa.  Lue lisää >

Maahanmuuton kansantaloudelle eli veronmaksajille aiheuttamista todellisista kustannuksista ei Ruotsissa – saatikka juuri muuallakaan – ole katsottu asialliseksi ottaa perinpohjaista selvää. Ruotsidemokraatit ja porvarihallitus nostavat nyt kissan pöydälle ja siitä ei oppositiossa pidetä.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Tuoreet Pisa-tulokset kertovat tarpeesta muuttaa koulutuspolitiikkaa. Osaamisen alamäki matematiikassa, lukutaidossa ja luonnontieteissä on huolestuttavaa. Aihe nousi esille myös kyselytunnilla. – Vasemmistoministerin aikana ei oppimistuloksia saatu käännettyä nousuun, huomasi perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Tuore Suomen Yrittäjien mielipidetiedustelu kertoo, että yrittäjät ovat aiempaa tuntuvasti tyytyväisempiä hallitukseen. Yrittäjägallupin mukaan 59 prosenttia yrittäjistä on tyytyväisiä hallituspohjaan, 56 prosenttia hallitusohjelmaan ja 54 prosenttia hallituksen toimintaan. Luvut ovat parantuneet elokuusta, jolloin 51 prosenttia oli tyytyväisiä hallituspohjaan ja 53 prosenttia hallitusohjelmaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Ilmastovuosikertomuksen käsittely maa- ja metsätalousvaliokunnassa on nostanut esille tarpeen arvioida jatkossa myös kansallisten ilmastotavoitteiden tasoa. Tämänhetkisten tavoitteiden saavuttaminen edellyttäisi käytännössä maatalouden tuotantomäärien leikkaamista, joka vaikuttaisi negatiivisesti Suomen huoltovarmuuteen.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Eduskunta on tänään käsitellyt valtioneuvoston selontekoa julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2024—2027. Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron aiheesta piti puolueen valtiovarainvaliokuntavastaava Ville Vähämäki, joka muistutti, ettei Suomen velkaantumiskehityksen kääntäminen ole mahdollista ilman hallitusohjelman toteuttamista kokonaisuudessaan.  Lue lisää >