Tagi: Puolustusvoimat

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Maanpuolustuskoulutus MPK:n valtionavustusten maksu jatkuu jälleen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Suomen Puolustusvoimien strategisena kumppanina elintärkeän yhdistyksen toiminta on turvattava puolustuskyvyn ja kriisinkestävyyden takaamiseksi. Antikainen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen koskien MPK:n määrärahoja.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo vaatii hijabin käytön sallimista asepalveluksessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on Honkasalon jättämästä kirjallisesta kysymyksestä suorastaan pöyristynyt. Koposen mielestä asepalveluksessa kenellekään ei tule myöntää erityisvapauksia uskonnosta tai kulttuurista riippumatta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Valtion omistama ja Puolustusvoimien ruokahuollosta vastaava Leijona Catering Oy tiedotti viime kuussa saavuttaneensa hiilineutraaliuden ensimmäisenä ruokapalveluyrityksenä Suomessa. Yhtiö kompensoi hiilidioksidipäästöjään mm. rakentamalla tuulivoimaa Intiaan. Perussuomalainen kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Jari Ronkainen ei kuitenkaan ole vakuuttunut.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Eri varuskunnista on tullut kiihtyvällä tahdilla tietoja joukkoaltistumisista ja -sairastumisista. Ylen eilisen uutisen mukaan Kainuun prikaatin koronaryppään hoidosta on tehty jopa tutkintapyyntö poliisille. Perussuomalainen kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Jari Ronkainen vaatii hallitusta tarttumaan asiaan kiireellä.  Lue lisää >

huhtikuu 11, 20207:22

Mäenpää: Pulaa suojaimista?

PS ARKISTO

KOLUMNI Maassamme on nyt poikkeuksellinen biologinen uhka, Covid-19-virus. Mielestäni suurin uhka, joka voi lisätä viruksen aiheuttamia kuolemia, on sairaanhoitohenkilöstön sairastuminen. Sairastuneista lääkäreistä on jo useita esimerkkejä maailmalta, ja Suomessakin on altistuneita hoitohenkilöstön työntekijöitä. Tilanne on ongelmallinen myös teollisuudelle, koska suojainten menekki on valtava ja kaikki maat haluavat ostaa niitä.  Lue lisää >

ILMASOTAKOULU

Ilmasotakoulussa Jyväskylän Tikkakoskella oli perjantaina hiljaista, sillä suurin osa varusmiehistä oli harjoittelemassa Lohtajan ampuma-alueella. Ulkopuolisia vieraita Ilmasotakouluun ei enää otettu vastaan sen jälkeen, kun Puolustusvoimat päätti tehostaa toimenpiteitään koronavirustilanteen takia.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää pelkää metsästäjiin ja ampumaharrastajiin kohdistuvan lyijykiellon haittaavan puolustusmateriaalituotantoa, jonka kannattavuutta auttaa ylläpitämään siviilikäyttöön menevä patruunatuotanto. Reserviläisliiton mukaan siviilituotannon osuus Euroopan Unionin patruunatuotannosta on noin 70-90 prosenttia.  Lue lisää >