Tagi: Raija Toiviainen

LEHTIKUVA

Kristittyjen yhteisöjen johtajat ympäri maailmaa ovat huolissaan siitä, että Suomessa kristityt joutuvat syytteeseen raamatullisten näkemystensä selittämisestä. Yhdysvalloissa jopa kongressiedustajat ovat vaatineet hallitukseltaan toimia Suomea vastaan, koska katsovat, että kristittyjen sananvapautta on loukattu. Mutta Suomessa valtakunnansyyttäjän käsi on pitkä ja armoton: ”vihapuheesta” joutuu tuomiolle jopa seitsemäntoista vuotta myöhemmin.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri arvioi valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen ratkaisua olla syyttämättä vasemmistopoliitikko Misha Dellingeria tämän Twitter-tililtä lähetetyistä vihaviesteistä. Meri toteaa samalla, että kiihottamisrikoksen kriminalisointi on epäonnistunut ja kaipaa uudistamista. – Ihmisten pitää voida ennakoida käytöstään ja tietää etukäteen, millainen puhe on rangaistavaa ja mikä jää rangaistavuuden ulkopuolelle.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Valtakunnansyyttäjä on tänään tehnyt päätöksen olla nostamatta Twitter-viesteistä syytettä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Vasemmistoliiton läntisen alueen entisen toiminnanjohtajan Misha Dellingerin hallinnoimalta Twitter-tililtä on lähetetty viestejä, joissa yllytetään tappamaan ja tuhoamaan.  Lue lisää >

Spiked, Lehtikuva

Brittilehti Spiked nostaa Päivi Räsäsen tapauksen varoittavaksi ääriesimerkiksi ympäri Eurooppaa tapahtuvasta sananvapauden rajoittamisesta. Artikkelissa kuvataan, miten epämääräisiä vihapuhelakeja runnotaan läpi eri maiden parlamenteissa kyseenalaisin perustein. Lopputuloksena on alkuperäisiä julkilausumia vasten kireämpiä lakeja ja herkempää valvontaa, jotka rajoittavat ilmaisunvapautta. Aihe on kansainvälinen ja ajankohtainen, sillä myös EU suunnittelee parhaillaan ”vihapuheen” määrittelyä EU-tason rikokseksi.  Lue lisää >