Perussuomalaisten eduskuntaryhmä tyrmää Sitran ajatushautomon ilmastokiristykset. Raportin mukaan Suomen tulisi laskea kymmenessä vuodessa päästöjään neljännekseen. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä tyrmää Sitran ajatushautomon ilmastokiristykset. Raportin mukaan Suomen tulisi laskea kymmenessä vuodessa päästöjään neljännekseen. Lue lisää >
Vihreiden kansanedustaja Emma Kari vaati polttomoottoreille viimeistä myyntipäivää (Verkkouutiset). Sdp:n ilmasto-ohjelman mukaan polttomoottorilla käyvät uudet henkilöautot kiellettävä (Ilta-Sanomat). Punavihreä ilmastoherätys sivuuttaa retorisessa kunnianhimoisuudessaan kuitenkin tutkimustiedon. Nature-lehdessä julkaistun elinkaarilaskelman mukaan ladattavan hybridin päästöt ovat pienemmät kuin sähköauton, jossa ei ole polttomoottoria ensinkään. Lue lisää >
Vastikään julkaistu Sdp:n ilmasto-ohjelma on herättänyt laajaa kritiikkiä kansalaisten keskuudessa. Myös perussuomalaisten kansanedustajat Rami Lehto ja Olli Immonen pitävät ohjelmaa monin tavoin tavallisille kansalaisille haitallisena. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Ympäristökeskustelu maassamme on lyömässä pahasti yli yksityisautoilun kurittamisessa. Poliitikot oikein kilpailevat, kuka keksii järjettömimmän rankaisukeinon. Vihreät eivät enää ole yksin haihatteluineen, vaan myös vanhat puolueet ovat lähteneet leikkiin mukaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä. Lue lisää >
LEHTIKUVA
SDP:n tuore ilmasto-ohjelma julistaa, että seuraavalla hallituskaudella tulisi laatia aikataulu uusien polttomoottoriautojen kieltämiseksi henkilöliikenteessä. Perussuomalaiset pitävät esitystä täysin järjettömänä ja jopa vaarallisena. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaisten ympäristö- ja energiapoliittisessa ohjelmassa esitetään, että kaikissa ilmastopoliittisissa ratkaisuissa on tarkasteltava kokonaistaloudellisia vaikutuksia läpi koko ketjun – eikä mitään ratkaisuja pidä tehdä ideologisista syistä. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Keskustalaisen Anne Bernerin johtaman liikenne- ja viestintäministeriön asettama työryhmä julkisti vastikään toimenpideohjelman, jossa esitetään keinoja Suomen liikenteen päästöjen nollaamiseksi vuoteen 2045 mennessä. Työryhmän raportissa linjataan, että autoilusta olisi tehtävä niin paljon nykyistä kalliimpaa, että autoilijoiden olisi pakko vaihtaa ajoneuvoa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Kesärannassa keskusteltiin tiistaina pääministeri Juha Sipilän (kesk) kutsumana ilmastopolitiikasta. Pyöreän pöydän ilmastolounaalle oli kutsuttu kaikki eduskuntapuolueiden puheenjohtajat. Tavoitteena on vielä tämän vuoden aikana saada laadittua puolueiden yhteinen näkemys ilmastopolitiikan tavoitteista ja keinoista. Puheenjohtaja Jussi Halla-ahon (ps.) mukaan ilmastopolitiikan ensisijainen tavoite tulevalla EU:n puheenjohtajuuskaudella on saada eniten saastuttavat maat kantamaan vastuunsa. Hiilivuodon torjunnan on oltava keskiössä. Lue lisää >