susivahingot
Huru vaatii tarkempia susiarvioita – kiintiömetsästys paljastaa Luken luvut alimitoitetuiksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Petri Huru kertoo suden kiintiömetsästyksen etenevän nopeasti ja paljastaa susikannan olevan selvästi suurempi kuin mitä viralliset arviot kertovat. Huru vaatii kriittisempää tarkastelua Luken kanta-arvioihin ja peräänkuuluttaa metsästyksen roolia susikannan hallinnassa.
Mäenpää iloitsee metsästyslain muutoksesta: ”Ollaan demokratian ytimessä”
Hallituksen esittämän metsästyslain muutoksen myötä susia saisi vastaisuudessa metsästää joko pyyntiluvalla tai alueellisen kiintiön perusteella. Hallitus lopettaa suden ympärivuotisen rauhoituksen. Perussuomalaiset iloitsevat esityksen etenemisestä.
Aittakumpu haluaa tervettä järkeä susipolitiikkaan: ”Ei ole oikein, että sudet vaarantavat maaseudulla ihmisten elämän”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu pitää susipolitiikan suunnanmuutosta Euroopan unionissa ja Suomessa erittäin hyvänä asiana. Aittakummun mielestä Suomessa on tehtävä ripeästi kaikki mahdollinen susikannan tehokkaamman sääntelyn mahdollistamiseksi.
Suden liitesiirto läpi EU:ssa – Simula iloitsee: ”Tiukasta sudensuojelusta sudenmetsästykseen”
Suden liitesiirto alempaan suojeluluokkaan etenee pikavauhtia, sillä Euroopan parlamentti on tänään hyväksynyt suden siirtämisen tiukasti suojellusta lajista suojelluksi lajiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja iloitsee muutoksesta, jonka edistämiseksi on Suomessa tehty paljon vaikuttamistyötä EU:ssa.
Sudet puhuttivat kansanedustajia – Tynkkynen esitteli lakialoitteensa pihasusiongelmaan puuttumiseksi
Vihreiden susikannat kertovat, että ymmärrys maaseudun arjesta puuttuu – Antikainen: Susi kuuluu luontoon mutta ei ihmisten pihapiiriin
Koponen vaatii suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamista: ”Ministerin tyhjien lupausten ja ajanpeluun on loputtava”
Susivahingot kasvussa, tilalliset jätetty oman onnensa nojaan – Antikainen: ”Susi ei kuulu pihapiiriin”
Simula tiukkana suden kannanhoidollisesta metsästyksestä: ”EU:n helmoihin pakoilun on loputtava”
Simula tuohtunut Luken aikeista lopettaa susien pannoitus: ”Hirvenmetsästys on uhattuna ja myös liikenneturvallisuus vaarantuu”
Peltokangas arvostelee nykyistä eläinsuojelulakia: ”Petoja suojellaan enemmän kuin ihmisen parasta ystävää”
Uusimmat

Strandman: Vasemmistoliitto lupaa, mutta kuka maksaa?

Tavio EU:ssa: Kauppataseen alijäämään Kiinan kanssa puututtava
Viikon suosituimmat

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta

Kolumni: Hyvinvointi lähti lapasesta eikä palaa entiselleen
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää




























