

Syyrialaisia ylittämässä laittomasti Turkin rajaa kesällä 2015. / LEHTIKUVA
Turkki palauttaa miljoona Syyrian pakolaista takaisin kotimaahansa – kansanryhmien välit kiristymässä talousvaikeuksien myötä
Kehno taloustilanne kiristää turkkilaisten ja maassa oleskelevien pakolaisten välejä. Vaalit ovat tulossa vuonna 2023 ja parantaakseen asemiaan Turkin valtapuolue haluaa palauttaa miljoona Syyrian pakolaista takaisin kotimaahansa. Oppositio on samalla asialla.
Turkissa on tällä hetkellä viisi miljoonaa pakolaista, joista suurin osa on maansa vuonna 2011 alkanutta sisällissotaa paenneita syyrialaisia. Presidentti Recep Tayyip Erdoganin mukaan 3,7 miljoonasta Syyrian pakolaisesta on jo 500 000 palannut takaisin kotimaahansa vuoden 2016 jälkeen.
Itse asiassa palaajista monet on ohjattu niin sanotuille suoja-alueille Turkin vastaisen rajan tuntumaan. Turkki aikoo nyt kiihdyttää palaajien virtaa rakentamalla taloja heille, jotka suostuvat vapaaehtoisesti poistumaan maasta. Turkki aikoo avustaa myös koulujen, sairaaloiden ja koko alueellisen infrastruktuurin rakentamisessa paluumuuttajien tarpeisiin.
– Valmistaudumme miljoonan syyrialaisen siskomme ja veljemme palaamiseen takaisin omaan kotimaahansa, kuten presidentti asian ilmaisee.
Oppositiokin haluaa syyrialaiset takaisin kotimaahansa
Presidentti Erdoganin haluun päästä eroon pakolaisista sisältyy muutakin kuin lähimmäisen rakkautta. Maassa pidetään ensi vuonna parlamenttivaalit ja valitaan myös presidentti. Talousvaikeuksien myötä Erdoganin kansansuosio on laskussa ja se tietää vaikeuksia myös maan valtapuolue AKP:lle.
Pakolaiset ovat joutuneet Turkin talousvaikeuksien syntipukiksi, ja heitä sekä heidän yrityksiään vastaan on hyökätty erityisesti pääkaupunki Ankarassa. Myös monet oppositiopuolueet ratsastavat yleisellä syyrialaisvastaisuudella.
Suurimman oppositiopuolue CHP:n johto onkin suoraan ilmoittanut, että se lupaa vaalit voittaessaan hankkiutua eroon kaikista Syyrian pakolaisista ja lähettää nämä takaisin kotimaahansa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- syyrialaisvastaisuus CHP vapaaehtoinen paluu suoja-alue Arabikevät AKP parlamenttivaalit infrastruktuuri Syyrian sota talousvaikeudet Recep Tayyip Erdoğan Presidentinvaalit Turkki pakolaiset Syyrian pakolaiset Syyria
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS vaatii pikaisesti eduskuntaan tuotavaksi hätätilapykäliä – Purra välikysymysinfossa: ”Tukeeko hallitus Puolan ja Latvian päätöstä olla vastaanottamatta turvapaikkahakemuksia väliaikaisesti?”

Vihreät laskisi kaikki tulijat rajan yli – Purra: Kun Suomeen kohdistuu hybridioperaatio, tulee kyetä puolustautumaan – ”Siinä tilanteessa kansainväliset ihmisoikeussopimukset jäävät kakkoseksi”

Uusi päätös lopettaa turvapaikanhaun Turkista Kreikkaan – hakijat otetaan säilöön ja palautetaan

Paine Eurooppaa kohtaan kasvaa kaiken aikaa – pandemian päättyminen saa taas liikkeelle laittomien maahanmuuttajien vyöryn

Ruotsi ja Suomi myöntävät anteliaasti kansalaisuuksia maahanmuuttajille eurooppalaisessa vertailussa

Kreikan maahanmuuttoministeri: Kansalaisjärjestöt auttavat somaleita Turkin kautta Kreikkaan laittomasti

Rantanen: Kuinka uskottavaa on, että al-Holin Isis-perheet pääsivät vankileiriltä Turkkiin ja sieltä Suomeen ilman ulkoministeriön ja erityisedustajan apua?

Halla-aho Suomen ja Turkin Nato-neuvotteluista: Aserajoitukset aihepiiri, jonka tiimoilta lähentymistä voisi tapahtua

Tässäkö Nato-jumin syy? Terroristijärjestön jäsenyys ei ole Suomessa laitonta
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun
Paikallisten asukkaiden kärsivällisyys Espanjan Ceutassa on nyt loppu. Heinäkuun lopulla runsaat 70 000 laitonta maahantunkeutujaa ylitti rajan Marokosta Espanjan Ceutaan ja heistä noin 5 000 oleskelee edelleen alueella. Paikallisten asukkaiden ja laittomien tulijoiden välit ovat kärjistyneet väkivaltaisiksi ja Espanja on pyytänyt Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexia apuun laittomien palauttamiseksi Marokkoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












