

LEHTIKUVA
Ulkomaalaistaustaiset aikuiset miehet veivät 12- ja 15-vuotiaat tytöt yöksi asuntoon: Lääppimistä, suukottelua ja huumeita – käräjäoikeus hylkäsi raskaat syytteet
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus antoi viime viikolla ratkaisun seksuaalirikosjutussa, jossa oli kyse yksityisasunnossa sattuneista tapahtumista kolmen ulkomaalaistaustaisen miehen ja 12- ja 15-vuotiaiden tyttöjen välillä Espoossa. Sekavat kertomukset ja todistusaineisto eivät riittäneet tuomioihin.
Ulkomaalaistaustaiset 29- ja 39-vuotiaat miehet olivat kesällä tavanneet 12- ja 15-vuotiaat tytöt Espoossa ravintolassa, josta he olivat siirtyneet miesten asunnolle. 31-vuotias ulkomaalaistaustainen mies oli odottamassa asunnossa muiden saapuessa sinne.
12- ja 15-vuotiaat tytöt olivat tapahtumahetkellä karkumatkalla nuorisokodista. Asunnossa vietetyn yön jälkeen poliisi palautti tytöt nuorisokotiin, minkä jälkeen asunnon tapahtumat olivat tulleet myös poliisin tietoon nuorisokodin kautta. Tapahtuneen jälkeen toinen tytöistä oli sijoitettu toiseen nuorisokotiin.
Kaikki syytteet kiistettiin
Miehille luettiin syyskuussa käräjäoikeudessa liuta raskaita syytteitä. Syyttäjän miehiin kohdistamien rangaistusvaatimusten rikosnimikkeitä olivat lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, törkeä raiskaus, avunanto törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, huumausainerikos ja huumausaineen käyttörikos.
Syyttäjän mukaan muun muassa 29-vuotias mies oli ollut anaaliyhdynnässä 12-vuotiaan kanssa sen jälkeen, kun 12-vuotias oli ensin nauttinut Rivatrilia ja amfetamiinia. Syyttäjän mukaan 29-vuotias oli tilanteessa käyttänyt hyväkseen 12-vuotiaan tiedottomuutta ja avutonta tilaa, jonka vuoksi 12-vuotias oli kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan.
39- ja 31-vuotiaita miehiä puolestaan syytettiin 15-vuotiaan tytön törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä, johon oli syyttäjän mukaan kuulunut oraali- ja emätinyhdyntöjä
Syyttäjän mukaan tapahtumiin asunnossa oli kuulunut ennen yhdyntöjä myös lääppimistä, eli koskettelua ja halailua. Miehet kiistivät kaikki syytteet. Miesten mukaan asunnossa ei tapahtunut mitään seksuaalista, ja he eivät väitetysti tienneet tyttöjen olevan alle 16-vuotiaita.
Miesten mukaan he eivät olleet tienneet tyttöjen olevan alle 16-vuotiaita muun muassa tytöillä ravintolassa edessään olleen alkoholijuoman vuoksi, ja että tarkoitus oli ollut ainoastaan tarjota tytöille yösija.
Tunnelma oli seksuaalissävytteinen
Käräjäoikeudelle toimitettujen runsaiden todisteiden joukossa oli esimerkiksi lääkärinlausuntoja, DNA-tutkimustulos, valokuvia, videotallenteita sekä HUS lasten ja nuorten oikeuspsykologisen yksikön lausunnot. Syytteet perustuivat pitkälti 12-ja 15-vuotiaiden esitutkinnassa kertomaan.
12-vuotias oli aiemmin myös kertonut psykologille nähneensä vessasta tultuaan asunnossa 15-vuotiaan harrastamassa seksiä yhden miehen kanssa.
Käräjäoikeuden mukaan asiassa esitettyjen todisteiden perusteella on ilmeistä, että tunnelma asunnolla on välillä ollut varsin seksuaalissävytteinen. Miehet ja tytöt ovat riidattomasti olleet jossakin vaiheessa yhdessä makaamassa sängyllä. Todisteeksi toimitetulta videolta oli myös nähtävissä 39-vuotiaan miehen ja 15-vuotiaan tytön suudelma.
Käräjäoikeus päätyi kuitenkin vapauttamaan miehet kaikista syytteistä. Käräjäoikeus painottaa tuomiossaan syyttömyysolettamaa sekä korkeimman oikeuden linjausta, jonka mukaan näyttökynnys ei seksuaalirikoksissa ole alempi kuin muissa yhtä vakavissa rikoksissa, vaikka suoran ja yksiselitteisen näytön hankkiminen on usein vaikeaa. Koska lähtökohtana on syyttömyysolettama, näytön hankkiminen on syyttäjän ja asianomistajan vastuulla.
Käräjäoikeus tuo esille että 15- ja 12-vuotiaiden kertomukset ovat jossain määrin muuttuneet jutun esitutkinnan aikana ja vielä käräjäoikeuden pääkäsittelyssä. Tyttöjen kertomukset ovat olleet sekavia ja osittain he eivät myöskään ole vastanneet siihen, mitä heiltä on kysytty vaan he ovat selittäneet jotakin muuta. Lisäksi käräjäoikeus myös toteaa 12-vuotiaalla esiintyneen ”taipumusta valehteluun”.
Näyttö ei riittänyt
Todisteena olleelta videolta ilmenee, että 39-vuotias oli asunnossa suudellut 15-vuotiasta. Käräjäoikeuden arvion mukaan suudelma ei ole ollut niin sanottu platoninen, läheisten välinen ystävällinen suudelma, mutta ei videon perusteella järin paljoa tätä enempääkään, eikä suudelma ole ollut seksuaalisesti olennainen. Teko ei myöskään ollut omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä.
12-vuotias oli kertonut anaaliyhdynnästä oikeudenkäyntiavustajalleen vasta hieman oikeudenkäynnin alla. Käräjäoikeuden mukaan kertomus yhdynnästä on ollut niukka eikä se ole sisältänyt juurikaan yksityiskohtia tapahtuneesta lukuun ottamatta housujen laskemisesta kerrottua. Koska asiasta jäi varteenotettava epäily, käräjäoikeus hylkäsi syytteen.
Syyttäjän mukaan 39-vuotias mies oli tarjonnut 12- ja 15-vuotiaille huumausaineita. Todisteena käräjäoikeudessä nähtiin video lautasesta, jolla on valkoista jauhetta, jota nuuskataan. Koska näytöstä ei kuitenkaan ollut luotettavasti todettavissa, että kyseessä oli huumausaine, syytteet huumausainerikoksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta hylättiin.
12-ja 15-vuotiaiden tyttöjen kertomukset tapahtumista asunnolla tulivat monelta osin toteen näytetyiksi, mutta näyttö ei riittänyt miesten tuomitsemiseen. Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lääkärilausunnot syytteet alaikäisten seksuaalinen hyväksikäyttö uhrit ulkomaalaistaustaiset henkilöt lapset Käräjäoikeus Raiskaus Espoo maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Brittiantropologi Oulun raiskausepidemiasta: Suomalaisia on ”groomattu” rakastamaan hyväksikäyttäjiään

Purra: ”Useimmat normaalilla psyykellä varustetut ihmiset ymmärtävät, että 10-vuotias ei missään olosuhteissa voi olla aidosti suostuvainen harrastamaan seksiä aikuisen miehen kanssa”

Lakivaliokunnan puheenjohtaja Meri: Lapsi ei voi koskaan antaa suostumusta seksuaaliseen kanssakäymiseen

Immonen: Ministeri Ohisalon vastaus teki asian harvinaisen selväksi – ”Hallitus ei aio puuttua maahanmuutosta aiheutuvaan seksuaalirikosaaltoon”

Tavio: Törkeiden rikosten rangaistukset istuttava kokonaan vankilassa

Liberian sotarikoksista epäilty joutui oikeuteen – mutta miksi Suomessa?

Tuore tutkimus Ruotsissa: Puolet raiskauksista tuomituista ulkomailla syntyneitä – maahanmuuttajatausta vielä useammalla

Belgiassa halutaan laskea rikosvastuullisuuden ikärajaa raiskauksissa – maa järkyttyi joukkoraiskatun 14-vuotiaan tytön itsemurhasta

Huumekaupan jättivoitot pestiin rahanvaihtajien pöydällä Tukholmassa
Viikon suosituimmat

Emeritusprofessori Vesa Kanniainen: ”Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen väitteet maahanmuuton hyödyistä harhaanjohtavia”
Maahanmuutto rasittaa julkista taloutta, vaikka maahanmuuton hyödyt olisi huomioitu laskelmissa, toteaa kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen Leevi Leivon haastattelussa.

Vasemmiston verkkomedia huolestui naispoliitikkojen häirinnästä – samaan aikaan vasemmiston puolueaktiivi lietsoo häirintää naispoliitikkoa kohtaan
Vasemmistoliiton aktiivien toimittama Vasen kaista -verkkomedia julkaisi eilen laajan kirjoituksen naispoliitikkoihin kohdistuvasta häirinnästä. Tänään valtiovarainministeri Riikka Purra on kertonut häneen kohdistuneesta häirintäaktivismista, jonka taustalla on muun muassa vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas.

Kansanedustaja Eemeli Peltonen menehtyi tänään eduskunnassa

Espanjalaiskaupunki julisti muslimien julkiset juhlat pannaan – ”Paikallisen kristillisen perinteen vastaista”
Maahanmuutto ja monikulttuurisuus nostattavat tunteita ja ovat kiihkeiden erimielisyyksien ja jopa väkivaltaisten yhteenottojen taustalla Espanjassa. Kuten enenevässä määrin koko Euroopassa. Vieraalle vyörytykselle halutaan panna piste ja kunnioittaa omia paikallisia arvoja sekä perinteitä.

Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta
Jokainen valistunut ihminen tietää, että turve on uusiutuva luonnonvara ja että Suomen turvesoissa on lähes Pohjanmeren öljyn suuruinen energia hyödynnettävissä, toteaa perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Teemu Keskisarja. Keskisarja pitää suurena ongelmana sitä, että turveyrittäjät ovat jo lyömässä rukkasia naulaan. Neovasta (entinen Vapo) eläkkeelle jäävä johtaja Ahti Martikainen on puolestaan jo vuosia varoittanut päättäjiä turpeen liian nopeasta alasajosta.

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nostaa esille toimittaja Ari Korvolan kirjan Tuppeensahattu Nuorisosäätiö, joka kertoo keskustaa lähellä olevan Nuorisosäätiön rikosvyyhdistä. Kirjan tärkeimpänä ansiona Purra pitää kuvausta siitä, miten rakenteellinen, poliittinen korruptio Suomessa toimi.

Suomi ajoi alas turvetuotantonsa viherhumpan tahtiin – Polvinen: ”Edellisen hallituksen päätökset johtivat siihen, että Italiassa mafia juhlii ja turvetuottajat Suomessa menettivät työpaikkansa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen nostaa Italian myrkkyjäteongelman varoittavaksi esimerkiksi viherhumpan aiheuttaman päästövimman ennalta-arvaamattomista seurauksista. Ilmastoideologian aiheuttama turvetuotannon alasajo saattaa johtaa siihen, että Suomessakin joudutaan turvautumaan epätoivoisiin ratkaisuihin, jotta suomalaisten kodit eivät jäätyisi talvella.

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita
Pääkaupunkiseudulla asuminen eriytyy yhä voimakkaammin asukkaiden äidinkielen ja sosiaalisen aseman mukaan. Nuorimmissa ikäluokissa jo puolet joidenkin alueiden asukkaista on vieraskielisiä. Vapaarahoitteisten asuntojen keskihinta kertoo puolestaan siitä, että uudistuotanto tai remontointi saattaa näillä alueilla olla haastavaa. Segregaatio sen sijaan on pomminvarmaa.

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista
Kansantaloustieteen emeritusprofessori Matti Virén kehottaa kaikkia pohtimaan valtiovarainministeriön esittämiä sopeutustoimia samanaikaisesti lakisääteisten peruspalvelujen, kuten terveydenhuollon rahoituspaineiden rinnalla. Toissijaisiin kohteisiin, kuten kotouttamiseen ja yritystukiin, ehdotettuja leikkauksia Virén pitää sopivina, ja muistuttaa, että leikkaamatta jättäminen ei ole nyt vaihtoehto.

Perussuomalaiset Naiset vaatii: Riikka Purraan kohdistuvan ajojahdin on päätyttävä nyt
Brutaaleja graffiteja julkisilla paikoilla, joissa veitsi on isketty Riikka Purran rintaan. Mielenosoituksessa banderolli, jonka kuvassa leikataan Purralta pää, tappouhkauksia sosiaalisessa mediassa ja kannustuksia tehdä perättömiä ilmiantoja ministeri Purrasta mielenterveyshuoltoon. Nyt riittää, vaatii perussuomalaisten naisjärjestö - ajojahdin on päätyttävä!
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää