Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Uusi hallitus kiristää otetta: ”Rikollisilla tulee olemaan Ruotsissa todella kurjaa”

20.12.2022 |17:39

Ruotsin valtiopäivävaalit käytiin alkusyksystä paljolti rikollisuusteemalla. Punavihreä puoluekenttä ja sen saavutukset eivät äänestäjiä vakuuttaneet, ja nyt oikeistohallituksella on näytön paikka ruotsidemokraattien tuella. Ehkä keskeisintä kaikessa on ajatusmallin muutos: nyt kuunnellaan kansaa.

”Aivan liian pitkään ruotsalaisen oikeusjärjestelmän keskipisteenä on ollut rikoksen tekijä. Hallitus haluaa muuttaa tämän ja asettaa etusijalle rikoksen uhrit ja heidän oikeutensa”, todetaan hallituksen tiedotteessa.

– Vaaralliset ja väkivaltaiset henkilöt tuntevat nahoissaan, että Ruotsissa tulee olemaan rikollisilla todella kurjaa, luonnehti ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson hallituksen toimenpiteitä tiedotustilaisuudessa.

– Tämän viestin haluamme lähettää rikollisille ja sille tielle aikoville. Lähetämme viestin myös rikollisuutta vastaan taisteleville viranomaisille; me olemme heidän tukenaan.

Rikosseuraamusten alaikäraja laskee

Sosiaaliviranomaiset voivat nykyisin päättää rikosseuraamuksista 15 vuotta täyttäneitä lapsia kohtaan, ilman huoltajan suostumusta. Hallitus aikoo laskea ikärajan 12 ikävuoteen, joka vastaa paremmin jengitodellisuutta kaduilla.

– Se ei riitä, että valmistelemme esityksiä, joiden avulla pysäytetään ympäriinsä juoksentelevat tappajat. Asioihin on puututtava aikaisemmin, totesi integraatioministeri Johan Pehrson.

Ruotsissa vallitsee hallituksen mukaan vaikenemisen kulttuuri, joka hankaloittaa rikosten selvittämistä. Rikoksen todistaneet eivät halua tai uskalla todistaa näkemäänsä. Lääkkeeksi tarjotaan anonyymia todistamista ja ehdotukset julkaistaan lokakuussa ensi vuonna.

Oppositio happamana

Kuinka ollakaan, hallituksen ehdotukset saavat myös kritiikkiä. Sosialidemokraatit sekä ympäristöpuolue vihreät epäilevät muun muassa, että kansalaisten luottamus poliisiin heikkenee, koska poliisi on saamassa oikeuden pysäyttää ja tarkastaa henkilöitä ilman erillistä lupaa.

– On selvää, ettei tämä lisää luottamusta poliisin ja ongelmallisilla alueilla asuvien ihmisten välillä, toteaa entinen pääministeri, sosialidemokraattien Magdalena Andersson.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta

18.08.2025 |11:05
6.
Suomen uutiset logo

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”

18.08.2025 |08:05
7.
Suomen uutiset logo

Suomi ajoi alas turvetuotantonsa viherhumpan tahtiin – Polvinen: ”Edellisen hallituksen päätökset johtivat siihen, että Italiassa mafia juhlii ja turvetuottajat Suomessa menettivät työpaikkansa”

18.08.2025 |14:51
8.
Suomen uutiset logo

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita

15.08.2025 |14:05
9.
Suomen uutiset logo

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista

17.08.2025 |15:19

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää