

Perussuomalaiset sai Pirkanmaalta kaksi nuorta kansanedustajaa: Joakim Vigeliuksen ja Miko Bergbomin. / MATTI MATIKAINEN
Uusi kansanedustaja Miko Bergbom: ”Äärimmäisen kiitollinen fiilis”
Tuore kansanedustaja Miko Bergbom jakaa kiitoksia puoluejohdolle ja koko kentälle perussuomalaisten uskomattomasta eduskuntavaalituloksesta, mutta muistuttaa samalla, että uudella eduskunnalla on edessään vaikeat ajat huiman valtionvelan ja heikentyneen sisäisen turvallisuuden vuoksi.
Pirkanmaalta eduskuntaan nousi eilen Miko Bergbom huimalla 10 519 äänen tuloksella.
– Nyt on äärimmäisen kiitollinen fiilis, sekä puolueen että oman tuloksen puolesta. Luottamusta tuli nyt sen verran että se mahdollistaa politiikan tekemisen uudella tavalla, sanoo Bergbom, joka on myös Perussuomalaisen Nuorison edellinen puheenjohtaja.
Nuoret lähtivät liikkeelle
Perussuomalaiset otti eduskuntavaaleissa puolueen kaikkien aikojen parhaan tuloksen. Vaalien iso kuva oli se, että kolme suurinta puoluetta erottuivat selvästi muista. Perussuomalaiset teki kuitenkin selvästi paremman tuloksen kuin kolmanneksi jäänyt SDP.
Bergbom jakaa kiitoksia etenkin puolueen puheenjohtajalle Riikka Purralle.
– Hän on vetänyt puoluetta hienosti eteenpäin ja koko kenttä on tehnyt kovasti töitä siinä samalla. Tämä näkyy tuloksessa. Uskon myös, että nuoret lähtivät näissä vaaleissa suurin joukoin liikkeelle.
Nuorisokannatuksella onkin vankka pohja, sillä jo helmikuussa Helsingin Sanomien teettämän gallupkyselyn perusteella selvisi, että perussuomalaiset on ylivoimaisesti suosituin puolue ensimmäistä kertaa äänestävien keskuudessa.
Somevaikuttaja myös vaalien välillä
Perussuomalaiset on tavoittanut nuoria äänestäjiä etenkin sosiaalisen median kautta jaettujen videoiden avulla. Bergbom on itse aktiivinen videoiden tekijä.
Perussuomalaisten kansanedustajista etenkin Sebastian Tynkkynen on jo aiemmin tuonut vahvasti puolueen viestintään mukaan videoiden kautta esitettävän viestinnän kulttuuria, jota Bergbom on nuoremman polven poliitikkona jatkanut.
– Nopeasti jaettavien videoiden kautta äänestäjien tavoittaminen on vaivatonta. Harva nuori on aamulla varhain torilla ruokaostoksilla. Nuoret ovat – kuten koko Suomi on – nykyisin somessa, ja se mahdollistaa suurien katsojamäärien tavoittamisen. Tynkkynen on videoiden tekijänä ollut tässä edelläkävijä.
Bergbomille yhteyden pitäminen omiin äänestäjiin on tärkeää, ja siinäkin some on erinomainen viestikanava.
– Somessa jatkan kuten ennenkin, eli en ole siellä vain vaaleja ajatellen. Vastaan toki myös puhelimeen ja sähköposteihin mahdollisuuksien mukaan.
Haastavat ajat eivät lopu
Vaikka Bergbom on iloinen perussuomalaisten saamasta luottamuksesta, hän katsoo kuitenkin jo eteenpäin ja muistuttaa, että Suomella on edessään vaikeita vuosia.
– Suomen velkaantumistahti on viime vuosina ollut niin kova, että velkojen korkokulut tulevat olemaan pois kaikista kansalaisten peruspalveluista, jotka jo nyt ovat heikossa kunnossa. Demarihallitus otti miljardikaupalla velkaa, joista suuri osa ei liittynyt millään tavalla koronapandemiaan tai Venäjän aloittamaan sotaan Ukrainassa.
Myös Suomen sisäinen turvallisuus on heikentynyt.
– Suomessa on viime vuosina harjoitettu holtitonta maahanmuuttopolitiikkaa, toisin kuin monissa muissa Euroopan maissa, joissa on ymmärretty, että maahanmuutolle pikemminkin tarvitaan nyt lisää rajoituksia, Bergbom sanoo.
Hän nostaa myös esille ylikunnianhomoisen ilmastopolitiikan, joka on kurjistanut kansalaisten elämää monin tavoin.
– Ilmastointoilun vaikutukset näkyvät erityisesti maakunnissa korkeampina energian hintoina, ja se ärsyttää kansaa. Haastavat ajat eivät ole loppumassa.
Näissä vaaleissa haettiin blokkeja
Bergbom katsoo, että poliittinen keskustelu blokkiutui vaalien alla, ja tämä näkyy myös lopputuloksessa. PS:n taakse selvästi jäänyt SDP kasvatti eduskuntapaikkojensa määrää, mutta tämä tapahtui vasemmiston ja vihreiden kustannuksella.
– Keskustelu vaalien alla liikkui suuntaan missä haettiin asemia ”kuka leikkii kenenkin kanssa”. Toisaalta perussuomalaiset vahvistui samalla haastamaan demarien nykylinjaa. Suurien puolueiden vaalitaistelussa pienemmille ei nyt jäänyt paljoa tilaa. Demarien taakse menivät ne, jotka halusivat säilyttää edellisen hallituksen aloittaman velkarallin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ylikunnianhimoinen ilmastopolitiikka Miko Bergbom äänestäjät Some Maahanmuuttopolitiikka Julkinen talous Riikka Purra Blokkivaalit Sebastian Tynkkynen Turvallisuus Velkaantuminen SDP nuoret eduskuntavaalit
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Lulu Ranne: Julkisen talouden epätasapainoa ei voi ratkaista sillä, että maahan otetaan lisää työntekijöitä, jotka tarvitsevat tukia – ”Maahanmuuttajien on tultava palkallaan toimeen”

Sanna Marin ilmoitti topakasti vastustavansa EU-yhteisvelkapaketteja – Purra: ”Ei ole uskottavaa”

Orpolla meni pasmat sekaisin – Purra huomautti, että kokoomuksen kannattajille kohtuuhintainen energia on selvästi ilmastokunnianhimoa tärkeämpää

Perussuomalaiset haluaa viedä suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa Tanskan mallin suuntaan – ”Tavoitteena nolla turvapaikanhakijaa”

Riikka Purra: Rakas Suomi, mikä on kaikkein tärkeintä

Wille Rydman: ”Hieno ilta isänmaan tulevaisuudelle”

Ruotsalaiskommentit vaalitulokseen: Virta vie oikealle – hallituksen muodostaminen saattaa kestää kuukausia

Perussuomalaisten nuorin kansanedustaja Joakim Vigelius ajaa vastuullista taloudenpitoa ja tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa: ”Näistä aion puhua seuraavat neljä vuotta”

Jorma ”Remontti-Reiska” Piisinen: ”Äänestäjiltä saatiin huikea luottamuksen osoitus”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Ranskan koululaisprotestit levisivät maahanmuuttajalähiöistä valtakunnalliseksi väkivallaksi – tuhansia otettu kiinni, satoja loukkaantunut
Ranskan ”koululaismellakat” ovat levinneet koko valtakuntaa koskevaksi kriisiksi. Poliisi on ottanut kiinni yli 5 000 valtaosin alaikäistä mellakoitsijaa. 600 poliisia on loukkaantunut yhteenotoissa. Äärivasemmistolaiset ryhmät pyrkivät käyttämään mellakointia hyväkseen. Ranska kipuilee yleiseurooppalaisen taudin kourissa.

Sateenkaarihypetys hiipuu – Helsinki Priden rahoitus sakkaa
Kiinnostus Pride-yhteistyöhön näyttää hiipuvan eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsinki Pride -yhteisön kumppanuusmyynnin romahdus on heikentänyt yhdistyksen taloustilannetta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää yritysten vetäytymistä ideologisista tukikampanjoista tervetulleena kehityksenä.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













