

Antikainen: Haitallisten vieraslajien pyynti on kotoperäisiä lajeja suojeleva ekoteko
Pienpetojen metsästyksen SM-kilpailut käydään tänä vuonna 18.-20.11.2022 Suomussalmen Ruhtinansalmella. Tapahtuma on aiheuttanut kritiikkiä ja vaatimuksia sen perumisesta runsaasti sosiaalisessa mediassa. Kilpailun järjestäjä Jarmo Heikkinen kertoi aiemmin Ylen haastattelussa saaneensa tapahtuman johdosta jopa tappouhkauksia.
– Tappouhkausten lähettäminen kilpailun järjestäjälle on törkeyden huippu. Pienpetojen pyynti on luonnonhoitoa, olipa kyseessä kilpailu tai vieraslajien systemaattinen torjunta. Pienpetojen pyynti vahvistaa myös muun muassa vesi- ja metsäkanalintujen kantoja, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa.
Haitalliset vieraslajit aiheuttavat tuhoja
Kilpailun lajeista minkki ja supikoira on luokiteltu haitallisiksi vieraslajeiksi, sillä ne valtaavat elintilaa kotoperäisiltä lajeilta ja aiheuttavat tuhoja linnustolle etenkin saaristossa. Molempia pyydetään ympäri Suomea luonnonhoidollisista syistä. Supikoira on kotoisin Kaakkois-Aasiasta ja minkki Pohjois-Amerikasta. Molempia on tuotu alun perin turkiseläimeksi.
– Sekä supikoira että minkki ovat erittäin haitallisia vieraslajeja, jotka tuhoavat etenkin maassa pesivien lintujen pesiä. Minkki on syytä hävittää Suomesta senkin takia, että maastamme vuosikymmeniä sitten hävinnyt vesikko saisi mahdollisuuden palata takaisin alkuperäisille sijoilleen.
– Räjähdysmäisesti kasvanut minkkikanta tekee siitä tällä hetkellä mahdotonta ja siten köyhdyttää Suomen lajistoa, ja on täten suuri uhka Suomen luonnon monimuotoisuudelle, Antikainen sanoo.
Tukee luonnon monimuotoisuutta
Antikainen muistuttaa, että vieraslajien metsästys tukee Suomen luonnon monimuotoisuutta.
– Ihmeellistä, etteivät luonnonsuojelijoiksi itseään tituleeraavat somekommentoijat ole kartalla vieraslajien, kuten minkin ja supikoiran, aiheuttamista tuhoista Suomen luonnolle. Niiden metsästys on niin suuri ekoteko, että kauhistelun sijaan tähän työhön omilla varoillaan osallistuvat metsästäjät pitäisi pikemminkin palkita tapporahalla jokaista hävitettyä minkkiä ja supikoiraa kohden, Antikainen toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- linnut Jarmo Heikkinen Suomussalmi supikoira minkki pienpedot monimuotoisuus tappouhkaukset luonnonsuojelijat Luonto Sanna Antikainen Vieraslajit Metsästys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vihreiden susikannat kertovat, että ymmärrys maaseudun arjesta puuttuu – Antikainen: Susi kuuluu luontoon mutta ei ihmisten pihapiiriin

Metsästystä rajoitetaan jälleen – Simula: Hallitus antaa ympäristöministeriön puuhailla suojelualueita kaikessa rauhassa

Sudet puhuttivat kansanedustajia – Tynkkynen esitteli lakialoitteensa pihasusiongelmaan puuttumiseksi

Kansanedustajat moittivat järjestöä tahallisesta kiusanteosta – Jenna Simula ja Ari Koponen: Karhuluvista valittaminen on härskiä metsästyksen haittaamista

Hallitus on epäonnistunut metsästyksen edellytysten turvaamisessa – Simula: ”Surullista sinänsä, että metsästys halutaan jatkuvasti asettaa vastakkain luonnonsuojelun kanssa”

Maa- ja metsätalousvaliokunnassa poikkeuksellinen erävoitto vihervasemmiston ulosmarssista huolimatta – Simula: Susipykälä etenee sittenkin

Mäenpää vaatii toimenpiteitä hukkakauran torjumiseksi – yksi hukkakaurayksilö voi saastuttaa nopeasti kokonaisen peltolohkon

Rintamäki: Turkiselinkeinoa ei pidä lopettaa
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.
Uusimmat

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?

Strandman: Suurpetopolitiikka kaipaa luotettavuutta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









