

LEHTIKUVA
Euroopan kylmetessä Saksa lämpiää EU:n yhteiselle velalle – Purra: Hallitus ei voi kävellä eduskunnan tahdon yli
Saksan liittokansleri Olaf Scholtz suhtautuu taustajoukkojensa mukaan “avoimesti” EU:n yhteiseen velkaan energiakriisin yhteydessä. Vaikka Saksan hallitus tiedotti myöhemmin, että kannat eivät ole muuttuneet, jo pelkkä flirtti yhteisvelan suuntaan tarkoittaa, että talven edetessä velkaunioni näyttää entistä todennäköisemmältä kehityssuunnalta.
Kannan muutos johtuu Saksan toteuttamasta mittavasta velkaelvytyksestä, joka nostaa energian hintaa kaikilta. Velkaisemmat EU-maat ovat ärähtäneet, että Saksan toimien vastapainoksi myös muiden maiden tulisi pystyä elvyttämään velaksi.
Koska ylivelkaiset maat eivät korkojen nousun myötä saa enää lainaa edullisesti, on vaadittu, että muiden maiden pitäisi joko maksaa elvytystoimet tai ainakin varmistaa elvytysmahdollisuus yhteistakauksella. Ranska on jo aiemmin kannattanut yhteisen velan käyttöönottoa.
PS varoitti uusista tukipaketeista
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ilmoittaa puolueen vastustavan kuvatunlaista muutosta.
– Elpymispaketin käsittelyn yhteydessä eduskunta ja kaikki puolueet ilmoittivat vastustavansa toimia, jotka vievät EU:ta kohti epäsymmetristä tulonsiirtounionia. Elpymispaketin edellytettiin olevan tarkkarajainen ja kertaluonteinen toimi. Perussuomalaiset varoitti, että paketin hyväksyminen tulee johtamaan uusiin paketteihin, Purra muistuttaa.
Perussuomalaiset jätti energiakriisiä käsitelleen välikysymyksen, johon hallitus vastasi viime viikolla.
– Siinä kysyimme, miten hallitus aikoo estää energiakriisin varjolla esitettävät sellaiset EU-tason ratkaisut, jotka lisäisivät toimivallan siirtoa kansalliselta tasolta EU:lle tai vahvistaisivat EU:n tulonsiirto- ja yhteisvastuu-ulottuvuutta eli epäsymmetristä tulonsiirtounionia, Purra sanoo.
Suomi ei voi hyväksyä yhteisvelkaa
Purran mielestä eduskunnan kanta elpymispaketin käsittelyn yhteydessä ja hallituksen antama vastaus välikysymykseen käytännössä tarkoittavat, että Suomi ei voi hyväksyä ehdotettua yhteisvelkaa.
– Suomen tehtävä ei ole olla EU:n tiettyjen jäsenmaiden sosiaalitoimisto eikä varsinkaan maksaa Saksan huonojen päätösten aiheuttamia kustannuksia.
– Mikäli hallitus ei epäröimättä torju näitä aikomuksia heti kättelyssä, ne tulevat etenemään pian toteutukseen. Silloin kyseessä olisi kaikkien takinkääntöjen äiti. Väitän, että hallitus tiesi elpymispaketin käsittelyn yhteydessä, että kertaluonteisuus on vitsi. Silloin kyseessä oli tietoinen harhautus, kuten usein EU-asioiden käsittelyn yhteydessä tapahtuu, Purra linjaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ylivelkaiset maat kertaluonteisuus energiakriisi yhteisvelka velkaunioni EU-tukipaketit sosiaalitoimisto Energian hinta tulonsiirrot Olaf Scholz Riikka Purra Saksa perussuomalaiset hallitus Välikysymys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Sähkön hinta perustuu nyt Saksan virheisiin tulla täysin riippuvaiseksi venäläisestä kaasusta – demareiden lobbaamien kaasuputkien ansiosta

Purra: Uniper puoli-ilmaiseksi Saksalle – Suomelle rippeet

Sosiaalinen ilmastorahasto tekisi Suomesta toisten EU-jäsenvaltioiden sosiaaliturvan maksajan – perussuomalaiset vaativat hallitukselta täystyrmäystä rahastolle

Hallitus kanavoi Suomen ulkopuolelle miljardien eurojen tulonsiirrot – Purra nosti esille holtittoman velkaantumisen ja muistutti tärkeysjärjestyksestä

Ranne: Suomen ei pidä joutua Saksan energiapoliittisten töppäysten maksajaksi

Perussuomalaiset torjuu uuden EU-yhteisvelan – Purra: Suomen tulee löytää liittolaisia tulonsiirtounionia vastustavista EU-maista

PS kritisoi EU:n taloussuunnitelmien heikkouksia: Eurojäsenyys ei ole ikuinen
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









