LEHTIKUVA
Euroopan rajoilla tapahtuu: Britit hyväksymässä kanaaliveneiden käännytykset, Kreikka haluaa EU-rahoitusta aidoilleen
Yhdistyneen kuningaskunnan sisäministeri Priti Patel neuvotteli tuloksetta ranskalaiskollega Gérald Darmaninin kanssa kanaalin ylittävistä laittomista siirtolaisista. Nyt Patel haluaa käännyttää veneet takaisin lähtörantaan, mutta yksityiskohdat ovat vielä auki.
Brittien ja ranskalaisten välillä käydyt neuvottelut eivät tuottaneet tulosta. Se ei tosin ollut yllätys. Ranskalaiset sanovat, ettei heillä ole resursseja järjestää ympärivuorokautista, tiheää ja koko rannikkoaan kattavaa meripartiointia.
Tehtävä olisikin valtava. Britit haluavat nyt käännyttää veneet takaisin, mikäli veneiden kunto sen kestää.
EU:lla moraalinen ongelma
Myös Kreikka on ryhtynyt toimeen siirtolaisvaelluksen pysäyttämiseksi. Maa on nopeasti tehostanut omia rajavalvontatoimiaan, joilla se katsoo suojaavansa omalta osaltaan koko EU:n laittoman siirtolaisuuden ongelmaa. Siitä syystä EU:n tulisi auttaa rajavalvontahankkeissa Kreikkaa.
Kreikka toimii tismalleen EU:n sisäministerien “vuosi 2015 ei toistu” -viestin mukaan. Siitäkään huolimatta EU ei halua osallistua kustannuksiin. Tämän arvellaan johtuvan kreikkalaisviranomaisten mahdollisesti toteuttamista pikakäännytyksistä.
Kreikka ei luota unionin toimiin
Kreikka ei halua päästää siirtolaisia omalle maaperälleen, koska ilman EU:n yhteistä maahanmuuttopolitiikkaa tulijat jäisivät Kreikan päänsäryksi.
Aiemmasta kriisistä on kulunut kuusi vuotta, eikä toimivia käytäntöjä tai edes esityksiä ole tuotu julkisuuteen. Kreikan viesti on: niin kauan kuin Bryssel nukkuu, Ateenassa ollaan omatoimisia.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Iso-Britannia ottaa armeijan apuun pysäyttääkseen laittomasti maahan yrittävät – Englannin kanaalissa meno alkaa pian olla kuin Välimerellä
Britannia haluaa siirtää turvapaikanhakijat Afrikkaan – ehkä yhteistyössä Tanskan kanssa
Huhtasaari: Laittomaan maahanmuuttoon vastattava rajakäännytyksillä ja rajaesteillä
Afgaanit istuvat rajalla – puolalaiset vastustavat pakolaisten ottamista ja kannattavat raja-aidan rakentamista
Latvian sisäministeri: EU:n on suojattava ulkorajansa ja estettävä jokainen laiton rajanylitys
Kreikka kiistää laittomasti maahan pyrkijöiden pakkopalautukset: ”Suojelemme vastakin Euroopan ulkorajoja”
Viikon suosituimmat
”Kuka laittoi disinformaation liikkeelle vesihuollon yksityistämisestä?”, kysyy Purra – aiemmin mitään pidäkkeitä ei ollut, nykyinen hallitus ESTÄÄ määräysvallan lipumisen yksityisille
PISA: Kun vasemmiston argumentit loppuvat, rasismisyyttely alkaa – Miko Bergbom antaa Li Anderssonin kuulla kunniansa
Uusi dokumentisarja kertoo jihadistien seksiorjuutuksesta ja joukkoraiskauksista Syyriassa – seksiorjuus perustellaan sharia-lailla
Center for Peace Communications -keskuksen (CPC) uusi dokumenttisarja "Hizbollahin panttivangit" todentaa Hizbollahin tekemät järkyttävät seksuaalirikokset. Sen taistelijat seksiorjuuttivat ja joukkoraiskasivat syyrialaisnaisia.
Onni Rostilan kolumni: Sunnuntainen suru-uutinen
Sunnuntai-iltojen ohjelmapaikoille on kiihtyvään tahtiin ilmestynyt sellaisia klassikkouusintoja, kuin ”Laitaoikeisto jyräsi voittoon” ja ”Vaalitulos: YLE hävisi jälleen”. Viimeisin versiointi ja mediaväen vaikerointi nähtiin sunnuntaisissa Itävallan parlamenttivaaleista, kirjoittaa kansanedustaja Onni Rostila kolumnissaan.
Polvinen: Helsingin Kaisaniemen puistossa näkyvät monikulttuurisuuden ongelmat pienoiskoossa
Helsingin Kaisaniemen kupeilla usein liikkuva perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen näkee puistossa päivittäin Suomen sisäisen turvallisuuden löperöjen ratkaisujen ja sinisilmäisen maahanmuuttopolitiikan aiheuttamat ongelmat käsinkosketeltavina.
Isisin ja Hamasin yhteistyö paljastui Gazassa: Hamas-Isis-taistelija piti jesidinaista orjanaan 10 vuotta
Israelin armeija (IDF) vapautti Gazassa panttivankina pidetyn 11-vuotiaana kaapatun jesidinaisen nimeltä Fawzia Amin Sido. Nainen on ollut Hamas-Isis-terroristin vankina kymmenen vuotta Gazassa.
“Älkää toistako meidän virhettämme” – Tynkkynen tapasi Ukrainan ex-presidentin, joka kehotti rakentamaan esteitä Suomen rajalle Venäjää vastaan
Maahanmuuttokriittisyys kasvaa – eliitti ja media kieltäytyvät näkemästä Euroopan poliittista muutosta
Kansallismieliset puolueet ovat käyneet voitosta voittoon lähes kaikissa Euroopan viimeaikaisissa vaaleissa. Media ja eliitti näkevät maahanmuuttokriittisten voimien nousussa kauhut kaikkialla ja mustamaalaavat muutosta mielin määrin. Eliitti on haluton keskustelemaan taloudellisista, sosiaalisista ja poliittisista syistä, jotka ovat kansallismielisten voimien nousun taustalla.
Hollywoodin woke-kiihko vähitellen laantumassa, uudet tuulet puhaltavat – Kummisetä-trilogian ohjannut Francis Coppola kasasi elokuvatiiminsä omaperäisellä tavalla
Elokuvaohjaaja Francis Ford Coppola pyristelee Hollywoodin woke-kulttuuria vastaan. Kummisetä-trilogiasta tunnettu ohjaajalegenda kertoi tavoitteekseen tehdä elokuvan, jota ei voisi luonnehtia tyypilliseksi woken läpitunkemaksi Hollywood-tekeleeksi. Coppola halusi näyttelijäkaartiinsa cancel-kulttuurin uhriksi joutuneita hahmoja sekä oikealta että vasemmalta. Tällaisia ovat mm. konservatiivisia näkemyksiä esittänyt Jon Voight sekä takavuosien Trump-kriitikko Shia LaBeouf.
Mossad: Iran teettää terrori-iskuja katujengeillä – iskut Israelin Tukholman ja Kööpenhaminen suurlähetystöihin saman jengin tekosia
Israelin tiedustelupalvelu Mossad väittää, että kurditaustaisen Foxtrot-rikollisjengin pomo Rawa Majid olisi Israelin Tukholman ja Kööpenhaminan suurlähetystöihin kohdistuneiden iskujen takana. Majid sai pikkuvauvana turvapaikan Ruotsista. Varttuessaan hän loi Ruotsiin merkittävän rikollisorganisaation. Nyt kansainvälisesti etsintäkuulutettu "kurdikettu" on saanut turvapaikan Iranista, jossa hän organisoi terrori-iskuja eri puolille Eurooppaa Iranin toimeksiannosta.