

Muslimit osoittivat mieltään Ranskaa vastaan Bangladeshin Dhakassa. / LEHTIKUVA
Halla-aho: Islamilaisten terroritekojen tekijät saavat suojelua ja hyväksyntää omilta yhteisöiltään
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoi tänään Ylen Ykkösaamussa, että Euroopassa viime viikkoina nähtyjen veritekojen taustalla keskeinen rooli on myös muslimiyhteisöillä ja moskeijoilla. – Vaikka suurin osa Euroopassa asuvista muslimeista ei varmaankaan kannata väkivaltaa eikä ole valmis itse ryhtymään väkivaltaan, ajatus siitä, että uskonnon tai pyhien henkilöiden kunniaa on oikeutettua puolustaa, luo hedelmällisen kasvupohjan yksittäisille ihmisille, jotka ovat valmiita väkivaltaan.
Euroopassa on nähty viime viikkoina useita murhia ja terrori-iskuja, joiden epäillyt tekijät ovat ääri-islamisteja.
Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mukaan islamistiset terrori-iskut tulevat yleensä aalloissa.
– Kun jotain tapahtuu, niin vastaavalla tavalla ajattelevat ihmiset muuallakin inspiroituvat ja kynnys madaltuu yksinäisten susien tekemiin iskuihin. Yleensähän nämä ihmiset eivät ole hyvin verkostoituneita ja tämä tekee iskujen ehkäisyn vaikeaksi. Ei ole organisaatiota, johon päästäisiin käsiksi. Yksittäisiä veitsimiehiä on vaikea pysäyttää etukäteen, Halla-aho sanoi tänään Ylen Ykkösaamussa.
Iskujen tekijöillä usein fanaattinen ajattelumaailma
Terrori-iskujen tekijät haluavat yleensä lietsoa pelkoa. Halla-aho korostaa, että iskujen tekijöillä on usein uskonnollinen ja fanaattinen ajattelumaailma.
– He kokevat, että he ovat velvoitettuja puolustamaan profeettansa kunniaa tai reagoimaan kokemiinsa loukkauksiin islamia kohtaan.
Halla-aho totesi, että keskeinen rooli on myös eurooppalaisilla muslimiyhteisöillä ja moskeijoilla
– Vaikka suurin osa Euroopassa asuvista muslimeista ei varmaankaan kannata väkivaltaa eikä ole valmis itse ryhtymään väkivaltaan, niin se perusajattelutapa, uskonnon keskeinen rooli ja ajatus siitä, että uskonnon tai pyhien henkilöiden kunniaa on oikeutettua puolustaa, niin se luo hedelmällisen kasvupohjan yksittäisille ihmisille, jotka ovat valmiita väkivaltaan.
Muslimit riehuvat sananvapautta vastaan
Halla-aho nosti Ykkösaamussa esille, että kun islamistisia terroritekoja on tapahtunut, niin terroritekojen tekijät saavat usein suojelua tai hyväksyntää omilta yhteisöiltään huolimatta siitä, että muslimiyhteisö ei näennäisesti hyväksyisikään väkivaltaa.
– Esimerkiksi Wienin terroriteon yhteydessä on nähty, että terroritekoon liittyviä tai siinä auttaneita ihmisiä näyttäisi olevan varsin suuri joukko. Kuten on nähty, suuri osa muslimimaailmasta on ottanut kantaa ja lähtenyt riehumaan Ranskaa vastaan sen jälkeen kun jihadisti katkaisi pään opettajalta, joka näytti oppitunnilla kuvan profeetta Muhammedista.
– Suuri osa muslimimaailmasta on ottanut voimakkaasti kantaa sananvapautta vastaan ja vaatinut Ranskaa ryhtymään toimenpiteisiin, että provokaatioita islamia vastaan ei esitettäisi, Halla-aho sanoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- terrori-iskut radikalismi länsimaat jihadismi Wien Sananvapaus Islam Ranska Terrorismi perussuomalaiset Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Keinoja maasta poistamiseen olisi, jos olisi riittävästi tahtoa

Islamistinen veitsi-isku Dresdenissä – Isis-kannattaja oli tullut turvapaikanhakijana Saksaan

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Hallitus vaikeni Pariisin terrori-iskusta – ”Aiotteko karkottaa islamistiset ääriajattelijat?”

Ranska on saanut tarpeekseen islamistien ymmärtäjistä: ”Kansaa yököttää”

Malesian ex-pääministeri: ”Muslimeilla on oikeus tappaa miljoonia ranskalaisia”

Wienin poliisin surmaama terroristi tiedettiin radikalisoituneeksi – vapautui silti vankilasta nuoren ikänsä vuoksi

Ruotsin veitsi-iskun tekijä Afganistanin kansalainen

Epäilty hyökkääjä Coloradon kauppakeskukseen ei ollutkaan valkoinen mies, vaan muslimi – moraalisaarnat katkesivat Twitterissä

Uuden-Seelannin Isis-ihailijasta uutta tietoa – maassa pohditaan keinoja ehkäistä terrori-iskuja ennalta
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













