

Halla-aho kansallismielisten puolueiden menestyksestä: EU on epäonnistunut ratkaisemaan ongelmia, jotka koskettavat tavallista ihmistä
MTV:n vaalitentissä perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho korosti, että näissä vaaleissa eurooppalaiset äänestäjät suosivat kansallismielisiä puolueita asiasyistä. Jopa sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne joutui myöntämään, että kansallismielisten puolueiden menestyminen on osin seurausta heikentyneestä turvallisuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta globaalin maailman murroksessa.
Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat keskustelivat eilen MTV:n vaalitentissä Euroopan parlamentin kokoonpanosta ja tulevan vaalikauden ryhmistä.
Suomesta valitaan parlamenttiin nyt 13 edustajaa. Perinteiset suuret valtapuolueet ovat kuitenkin menettämässä paikkoja eri puolilla Eurooppaa.
Brexit johtaa parlamenttiryhmien hajoamiseen
Perussuomalaiset on todennäköisesti jättämässä ECR-ryhmän ja siirtymässä uuteen kansallismielisten puolueiden ryhmään. Vaalitentin juontaja Jan Andersson ei ollut etukäteen selvittänyt, miksi perussuomalaiset haluaa vaihtaa ryhmää, joten hän kysyi asiaa uudestaan perussuomalaisten puheenjohtajalta Jussi Halla-aholta.
– ECR on ollut meille varsin hyvä ryhmä. Sitä heijastaa sekin, että perussuomalaisten äänestyskäyttäytyminen on yleensä linjassa ryhmämme kanssa. Britannian lähtö EU:sta ennemmin tai myöhemmin kuitenkin johtaa siihen, että sekä oma ryhmämme että vieressä oleva ryhmä nykymuodossaan lakkaavat olemasta.
– Tämän vuoksi aloitimme heti Brexit-äänestyksen jälkeen samanmielisten puolueiden kanssa keskustelut siitä, että pystyisimme välttämään hajaannuksen ja muodostamaan mahdollisimman suuren ja vaikutusvaltaisen kansallismielisten puolueiden ryhmän muutamien yhteisten nimittäjien ja yhteisten teemojen ympärille. Puolueiden välillä on joitakin eroja, mutta tämä pätee kaikkiin EU-parlamentin ryhmiin, Halla-aho sanoi.
Iso ryhmä takaa paremmat vaikutusmahdollisuudet
Halla-aho totesi, että ennakkokyselyjen mukaan kansallismieliset puolueet tulevat menestymään Euroopan parlamentin vaaleissa paremmin kuin kenties koskaan aikaisemmin.
– Vaalituloksesta ei kuitenkaan ole iloa, jos nämä puolueet eivät pysty yhdistämään voimiaan. Suurempi ryhmä tarjoaa aina paremmat vaikutusmahdollisuudet lainsäädäntöön. On selvää, että kaikki puolueet haluavat kuulua mahdollisimman suureen ryhmään.
Uuteen ryhmään on mahdollisesti tulossa myös Unkarin Viktor Orbánin Fides-puolue, joka on aiemmin kuulunut kokoomuksen edustamaan EPP-ryhmään.
Kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon mielestä uuden kansallismielisten puolueiden ryhmän perustaminen on huolestuttavaa. Orpo mainitsi jälleen Venäjän, mutta myönsi, ettei perussuomalaiset ole Venäjä-mielinen puolue.
– En sellaista yhtäläisyyttä lähtisi tekemään, Orpo sanoi.
Jopa Rinne kaipaa nyt ratkaisuja maahanmuuttoon
Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne myönsi, että kansallismielisten puolueiden menestyminen mielipidemittauksissa on osin seurausta epäoikeudenmukaisuuden kokemuksista globaalin maailman murroksessa, jotka samalla vaikuttavat ihmisten näkemyksiin tulevaisuudesta.
– Ihmisillä on pelkoa turvallisuudesta. Siksi eurooppalaisen yhteistyön kautta on löydettävä maahanmuuttoon sellaisia ratkaisuja, jotka luovat ihmisille turvallisuutta, Rinne sanoi.
Uusi kansallismielisten puolueiden ryhmä haluaa palauttaa itsemääräämisoikeutta takaisin kansallisvaltioille. Vihreiden puheenjohtajan Pekka Haaviston mukaan kuitenkin vain integraatio pitää Eurooppaa hengissä.
Halla-aho vastasi Haavistolle, että kansallismielisten puolueiden menestyminen eri puolilla Eurooppaa johtuu siitä, että EU ja jäsenvaltiot ovat epäonnistuneet sellaisten ongelmien ratkaisuissa, jotka konkreettisesti koskettavat tavallista ihmistä.
– Ihmiset haluavat konkreettisia ratkaisuja konkreettisiin ongelmiin. Maahanmuuttokriisin hoitamatta jättäminen unionin tasolla johti pettymykseen. Ihmiset äänestävät kansallismielisiä puolueita asiasyistä, eivät siksi, että he haluaisivat tuhota Euroopan tai edistääkseen Kremlin intressejä, Halla-aho sanoi.
Eurooppalaiset ex-valtiojohtajat keräävät venäläistä rahaa
Halla-aholta tivattiin, tulevatko kansallismieliset puolueet silti samalla edistäneeksi Kremlin tavoitteita.
– Venäjällä on pitkä perinne vaikuttamisesta ulkomaihin ja Venäjä varmasti pystyy parempaan kuin siihen, että se pyrkisi vaikuttamaan enemmän tai vähemmän marginalisoituneiden puolueiden kautta, Halla-aho sanoi.
Hän muistutti, että Euroopassa on entisiä valtiopäämiehiä, jotka voimakkaasti lobbaavat Venäjän kaasuteollisuutta ja ovat samalla Kremlin asialla.
Esimerkiksi entinen pääministeri Paavo Lipponen on kerännyt muhkeat voitot toimiessaan venäläisenemmistöisen Nord Stream AG –yhtiön konsulttina kaasuputkihankkeessa. Halla-aho ei kuitenkaan maininnut Lipposta nimeltä.
– Katsoisin siis hieman toiseen suuntaan, jos olisin huolissani Venäjän strategisista vaikuttamispyrkimyksistä EU:ssa, Halla-aho sanoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kansallismieliset puolueet Maahanmuuttokriisi puheenjohtajatentti kansallinen itsemääräämisoikeus Victor Orban Brexit Unkari Pekka Haavisto Petteri Orpo Paavo Lipponen Antti Rinne ECR Venäjä vihreät perussuomalaiset SDP Eurovaalit Jussi Halla-aho Kokoomus EU maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eerola painottaa eurovaalien tärkeyttä: Unionia muutettava siten, että se palvelee omia kansalaisiaan ja palauttaa Euroopan arvot juurilleen

Halla-aho: EU:n pitää olla työkalu, joka tuottaa lisäarvoa jäsenmaille ja niiden kansalaisille, sen sijaan että se on Saksan ja Ranskan suurvaltaprojekti ja rahansiirtokoneisto

Immonen: Eurovaalit ratkaisee Suomen ja Euroopan kohtalon

Huhtasaari: Kansallismielisten puolueiden EU-parlamenttiryhmän nimi voisi olla patriootit

Brittikonservatiivit puun ja kuoren välissä Brexit-puolueen voitettua eurovaalit

Brexit-kaaos syvenee: Pääministeri Johnson haluaa uudet parlamenttivaalit

Rinne suli Orbanin edessä – hallituksen linja kärsi nöyryytyksen Euroopassa

Laura Huhtasaari brexitistä ja EU:sta: ”EU:n hidas mureneminen tulee jatkumaan lähivuosina”
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Tekoäly etsi tukihuijareita – lopputulos ei miellyttänyt ja projektit lopetetaan
Ruotsin Försäksingskassanin ja Suomen Kelan käsissä paljon puhutusta tekoälystä (AI) tuli kuuma peruna. Algoritmi ohjasi epäilyt tukien väärinkäytöstä potentiaalisimpiin ihmisryhmiin. Tuloksissa olikin sitten kyse, kuinka ollakaan, syrjinnästä sukupuolen, etnisyyden, tulotason ja koulutustason perusteella.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Nämä mepit äänestivät EU-parlamentissa turvapaikkaturismin kiristämistä vastaan
EU-parlamentti äänesti viime viikolla paluuasetuksesta, joka mahdollistaa kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palauttamisen lähtö- tai kauttakulkumaan sijasta kolmanteen maahan, jonka kanssa on tehty kahdenvälinen tai EU-tason sopimus palautuskeskuksesta.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









