

PS ARKISTO
Ilmastotoimilla ei pidä potkia suomalaisia nilkoille – Purra: ”Kun energian hinta on korkealla, kansa ei mieti hiilineutraaliutta”
Ylen Perjantai-ohjelmassa vieraillut perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra totesi, että vuoteen 2035 tähtäävä Suomen hiilineutraaliustavoite on osoittautumassa mahdottomaksi saavuttaa. Perussuomalaiset ei kuitenkaan vastusta ilmastotoimia, kunhan ilmastopolitiikka ei heikennä kansalaisten ostovoimaa eikä vientiyritysten kilpailukykyä.
Perjantai-ohjelman mainostettiin etukäteen olevan ”kerrankin kiva ilmastokeskustelu”. Riikka Purra korjasi ohjelmassa hieman ennakkokäsityksiä perussuomalaisesta ilmasto- ja energiapolitiikasta.
Toisin kuin on väitetty, perussuomalaiset ei vastusta ilmastotoimia, kunhan ne toteutetaan teknistaloudellisesti ja aikataulullisesti niin, etteivät ne kurjista suomalaisten arkea tai uhkaa julkisen talouden tasapainotustavoitetta ja kykyä vastata muihin haasteisiin.
– Me emme vastusta sitä, että teemme ilmastotoimia emmekä edes sitä, että Suomi haluaa olla hieman kokoaan suurempi. Mutta me emme saa kuitenkaan potkia itseämme omille nilkoille. Energia- ja ilmastopolitiikka ei saa entisestään heikentää kansalaisten ostovoimaa eikä heikentää vientiyritysten kilpailukykyä. Nyt kuitenkin näin tapahtuu kun pyrimme kunnianhimoisempiin tavoitteisiin kuin esimerkiksi Ruotsi ja Saksa.
Tekstiilituotannon päästöt päihittävät lentoliikenteen
Viime talvena monessa suomalaiskodissa kärvisteltiin kalliiden sähkölaskujen vuoksi. Vaikka nyt edessä on kesä, ensi talvikin varmuudella taas tulee.
– Todennäköisesti energian hinnat ovat taas todella korkealla ja silloin kansalaiset eivät ensimmäisenä mieti hiilineutraaliustavoitetta vaan sitä, miten tullaan toimeen, millä sähkölaskut maksetaan ja miten pääsee töihin, Purra sanoi.
Lentoliikenteen hiilipäästöistä puhutaan nykyään paljon. Purra totesi, että poliitikon työssä lentämiseltä ei juuri voi välttyä, mutta vapaa-aikanaan hän ei pahemmin matkustele.
– Lentomatkailua kuitenkin pidetään suurena pahiksena, ja samaan aikaan esimerkiksi vaatetuotannosta puhutaan paljon vähemmän. Kuitenkin globaalit lentoliikenteen kokonaispäästöt ovat selvästi pienemmät kuin esimerkiksi vaatetuotannon päästöt. Nytkin meillä on kadut täynnä kauppoja, joista voi ostaa koko ajan halpoja paitoja, vaikka joka viikko uusia. Se on mielestäni suurempi ongelma, totesi Purra, joka itse käyttää paljon kierrätettyjä ja vanhoja vaatteita.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vaatetuotanto ilmasto- ja energiapolitiikka sähkölaskut talouden tasapainottaminen hiilineutraalisuustavoite ilmastotoimet kurjistaminen ostovoima lämmitys päästöt Yritykset Riikka Purra Lentoliikenne perussuomalaiset Kilpailukyky
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Muistatko, mitä vihreät uskottelivat vielä viime talvena: ”Ilmastotoimet suojaavat energian hintojen nousulta”

Perussuomalaiset: Erinäiset kustannuksia lisäävät ”ilmastotoimet” eivät huomioi Suomen tarpeita – uhkana kustannuspommi

Perussuomalaiset: Autoilun kustannukset alas – polttoaineveroa laskettava vaiheittain

Koskela: Maaseutu ja pienituloiset joutuvat liian kireän ilmastopolitiikan maksajiksi

Hallitusneuvottelut jatkuvat – Purra huomauttaa, että myös Ruotsi saa ulkomaisia investointeja, vaikka ilmastotavoite ei olekaan yhtä kunnianhimoinen kuin Suomella
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Tampereen kaupunki ja hyvinvointialue mainostivat seksitapahtumaa: ”Verileikit sallittuja yhdessä huoneessa”
Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan hyvinvointialueen virallisista tapahtumakalentereista löytyy edelleen tiedote tilaisuudesta, jonka kuvauksessa luvataan BDSM-leikkejä, sadomasokistista toimintaa, alastomuutta, seksiä – ja "verileikkejä" erillisessä huoneessa.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen: Vastaanottokeskus lähtee Espoon Miilukorvesta
Lähes kolmen vuoden oikeustaistelu rauhalliselle pientaloalueelle luvatta ilmestyneestä vastaanottokeskuksesta päättyi 18.6.2026 korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuun. KHO hylkäsi valituksen ja Espoon päätös lopettaa toiminta uhkasakon uhalla jäi lopullisesti voimaan.

Vigelius Rydman-äänestyksen jälkeen: ”Mikä nykyisissä kriteereissä ei kelpaa?”
Eduskunta äänesti tänään sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin luottamuksesta äänin 88–74. Vasemmistoliitto esitti ministerille epäluottamusta sen jälkeen, kun Rydman oli ilmoittanut, että järjestörahoitusta kohdennettaisiin jatkossa nykyistä enemmän varsinaiseen kohtaavaan työhön ja vähemmän hallintoon, vaikuttamiseen, varakkaille järjestöille sekä ei-terveysperusteiseen toimintaan

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.

Pirkanmaan hyvinvointialue myöntää: Veriseksitapahtuman mainos virallisilla kanavilla oli virhe
Pirkanmaan hyvinvointialueen strategiajohtaja Tuukka Salkoaho myöntää, että BDSM-saunaillan päätyminen viralliseen tapahtumakalenteriin oli virhe.

Elon Musk vaatii Saksan yleisradiota tilille valeuutisen levittämisestä – Saksan entinen tiedustelujohtaja näkee Belfastin tapahtumissa yhtäläisyyksiä Chemnitzin veitsi-iskun kanssa
Yhdysvaltalaisen teknomiljardöörin Elon Muskin joutumisella kerta toisensa jälkeen Saksan valtamedian ja siellä erityisesti Saksan yleisradion hampaisiin ei ole mikään sattuma. Häntä pidetään vastakampanjoista huolimatta vauhdilla suosiotaan kasvattavan AfD-puolueen tukijana. Tällä kertaa Muskin mustamaalamisessa saatettiin mennä liian pitkälle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












