

Immonen: Suomeen tarvitaan isänmaallista talouspolitiikkaa – ”Nykyhallituksen harjoittama velkaralli ei voi enää jatkua”
Eilen keskiviikkona eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin perussuomalaisten vaihtoehtobudjettia vuodelle 2023. Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen painotti puheessaan, että perussuomalaiset asettavat talouspolitiikassa suomalaisten edun maailmanparantamisen edelle ja kantavat vastuuta siitä, ettei suomalaisten arki muutu lohduttomaksi.
Suomen julkisen talouden rakenteellinen tulojen ja menojen epätasapaino on nyt jo noin yhdeksän miljardia euroa.
– Nykyhallituksen harjoittama velkaralli ei voi enää jatkua. Perussuomalaiset esittävät menoleikkausten kautta velanoton vähentämistä heti yli miljardilla eurolla. On leikattava välittömästi sellaisia valtion menoja, jotka eivät edistä suomalaisten hyvinvointia. Muun muassa julkinen sektori on paisunut hallinnollisesti ylisuureksi ja tehottomaksi, Olli Immonen totesi.
Kansalaiset perussuomalaisten linjoilla
Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuoreesta julkaisusta ilmenee, että suomalaisten enemmistö toivoo julkisen talouden tasapainottamisen tapahtuvan ensisijaisesti valtion menoja leikkaamalla eikä veronkorotuksilla. Immonen toi puheessaan esiin, että kansalaiset ovat laajalti samaa mieltä perussuomalaisten vaihtoehtobudjetin sisällön kanssa menojen priorisoinnin tärkeysjärjestyksestä.
– Suomalaisten mielestä menoleikkaukset tulisi kohdentaa ensisijaisesti muun muassa keskushallintoon, ympäristönsuojeluun, kehitysyhteistyöhön, Yleisradioon ja maahanmuuttoon. Vastaavasti suomalaisten, kuten myös perussuomalaisten, mielestä leikkauksia ei tulisi kohdentaa perusopetukseen, varhaiskasvatukseen, opintotukeen, maanpuolustukseen tai sosiaali- ja terveydenhuoltoon.
Suomi ei saa olla koko maailman sosiaalitoimisto
Perussuomalaiset ovat kauan korostaneet, että Suomessa ei harjoiteta vastuullista maahanmuuttopolitiikkaa.
– Tähän on tultava muutos. Suomi ei saa olla koko maailman sosiaalitoimisto. Suomen pakolaiskiintiö on ajettava alas, ja kotouttamis- ja vastaanottomenoista on leikattava huomattavasti. Näistä toimista koituisi välitöntä vuotuista säästöä lähes 300 miljoonaa euroa. Taloutta kuormittavan maahanmuuton lopettaminen säästäisi suomalaisten veronmaksajien varoja vuosittain miljardeja euroja, kun tilastoista lasketaan yhteen tiettyjen maahanmuuttajaryhmien elinkaarikustannukset.
– Tehokkailla hallinnollisilla ja lainsäädännöllisillä uudistuksilla on mahdollista vähentää huomattavasti maahanmuuttoa EU:n ulkopuolisista maista. Suomen on kiristettävä perheenyhdistämistä, kansainvälistä suojelua ja muita oleskelulupia koskevia standardeja, jotta Suomi ei ole niin houkutteleva kohde haitalliselle maahanmuutolle kuin se tällä hetkellä on. Myös kansalaisuuspolitiikkaa ja kriminaalipolitiikkaa on tiukennettava, Immonen vaati puheessaan.
Hiilineutraalisuustavoitetta siirrettävä
Perussuomalaisten mielestä suomalaisten on saatava elää arkea ilman elämää lamauttavia taloudellisia huolia.
– Olemme esittäneet erilaisia toimia energian hintojen alentamiseksi ja vaatineet muun muassa liikenne- ja lämmityspolttoaineiden sekä sähkön verotuksen madaltamista. Nämä toimenpiteet on mahdollista toteuttaa esittämästämme 500 miljoonan euron kriisivarasta ja turhia menoja karsimalla, Immonen sanoi.
– Suomen on siirrettävä maailman kunnianhimoisinta hiilineutraalisuustavoitettaan vuodesta 2035 vuoteen 2050. Päästökaupasta on väliaikaisesti luovuttava kokonaan, ja kaikki EU:n tai kansallisen tason polttoaineen päästökaupat on unohdettava. Päästökaupan aiheuttaman rasitteen keventäminen vaikuttaisi sähkön ja polttoaineiden hintaan alentavasti. Välttämättömät elinkustannukset eivät saa syödä kohtuutonta osaa suomalaisten ansioista.
Maatalous vakavassa kriisissä
Euroopan unionin toimet, hallituksen politiikka ja poikkeuksellisen voimakas kustannusten nousu ovat ajaneet Suomen maatalouden vakavaan kriisiin.
– Jos nyt ei ryhdytä vaikuttaviin toimenpiteisiin, tuhannet tilat ajautuvat vararikkoon. Silloin myös kymmenet tuhannet elintarvikeketjun työpaikat ovat vaarassa. Kansallinen turvallisuutemme, omavaraisuutemme ja huoltovarmuutemme ovat tällä menolla uhattuina. Kotimaisen maa- ja metsätalouden turvaaminen vahvistaa maaseudun elinvoimaa ja alueellista tasa-arvoa, Immonen muistutti.
– Tarvitsemme tähän maahan vastuullista ja isänmaallista talouspolitiikkaa, ja tämän vaihtoehdon perussuomalaiset omassa vaihtoehtobudjetissaan tarjoavat.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- maatalouden kriisi kotouttamiskulut hiilineutraalisuustavoite Elinkeinoelämän valtuuskunta koko maailman sosiaalitoimisto oleskeluluvat Yleisradio Pakolaiskiintiö Vaihtoehtobudjetti Maahanmuuttopolitiikka Julkinen talous Perheenyhdistäminen Julkinen sektori Talouspolitiikka Olli Immonen kehitysapu maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset haluaa leikata Yleisradion toimintoja 144 miljoonalla eurolla

Perussuomalaiset asettaisi kehitysavulle tiukat ehdot – kehitysapua tulee myöntää jatkossa vain ylijäämäisestä budjetista

PS laittaisi menot tärkeysjärjestykseen: ”Nyt maahanmuuttopolitiikka on Ruotsin tiellä ja talouspolitiikka Kreikan tiellä”

Julkisen sektorin säästöohjelma on käynnistettävä välittömästi – Ranne: ”Pelastetaan Suomen talous!”

Eikö mistään voi muka leikata: Ylellä liki 14 kertaa suurempi vuosibudjetti kuin Viron yleisradioyhtiöllä

Elomaa välikysymyskeskustelussa: Suomessa on kotimaisen maatalouden kriisi, jonka kaltaista ei modernina aikana ole koettu

Polttoainehintoihin jopa 55 sentin korotus reilun vuoden päästä – ”Vuonna 2024 hinnat nousisivat hallituksen esityksellä niin, että loppukin tukka lähtee päästä”

Puoluejohtajat kutsuttiin tv-debattiin valtiontalouden madonluvuista, sopeutuksista ja leikkauksista – pääministeri ja valtiovarainministeri eivät saapuneet paikalle

Simula ensi vuoden talousarviosta: ”Onneksi tämä on tuhlarihallituksen viimeinen”
Viikon suosituimmat

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Elinkeinoelämä ja vasemmisto ajattelevat lompakoillaan – eliitin ihmisvihamielinen katastrofilogiikka esillä Ylen äärioikeistokeskustelussa
Yleisradion A-Talk-ohjelma käsitteli eurooppalaisen ”laitaoikeiston” kiihtyvää nousukiitoa. Studiossa sosialisti ja elinkeinoelämän edustaja löysivät yhteisen sävelen yksiulotteisesta talousajattelusta. Keskustelijat vaikenivat visusti maahanmuuton ongelmista.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Rikosilmoitus vasemmistopuolueen mahdollisesta vaalivilpistä Tukholmassa: ”Pahinta mitä olen nähnyt”
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät vilppiepäilyt laajenevat Borlängestä Tukholmaan. Svenska Dagbladetin pääkirjoituksessa useat Järvan ongelmalähiöiden alueella työskennelleet vaalivirkailijat kertovat tilanteista, joissa äänestäjiä olisi päättäväisesti johdateltu kannattamaan vasemmistopuoluetta. Nyt poliisi selvittää äänestystapahtumia.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












