Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Immonen: Suomi on EU:n heikoin lenkki – ”Venäläisten viisumien epäämiselle löytyy perusteet”

21.09.2022 |14:50

Keskustelu venäläisten matkailun rajoittamisesta reaktiona Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa on käynyt Suomessa ja muualla Euroopassa kiivaana. Alkuviikosta Suomesta tuli ainoa Venäjän rajanaapuri Euroopassa, jonka kautta venäläiset turistit pääsevät edelleen maateitse viisumilla Suomeen ja muualle EU-alueelle. Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen kritisoi voimakkaasti hallituksen toimettomuutta viisumiasiassa.

– Puola ja Baltian maat sulkivat rajansa venäläisiltä matkailijoilta. Kyseiset maat ovat vedonneet päätöksessään erityisesti kansalliseen turvallisuuteen ja yleiseen järjestykseen. Nämä maat toimivat määrätietoisesti ja toivoisin Suomen hallitukselta samaa, Olli Immonen sanoo.

– Suomi on tällä hetkellä EU:n heikoin lenkki ja portti venäläisille EU-alueelle. Tämä on häpeällistä.

Kyse on hallituksen tahtotilasta

Immosen mukaan venäläisten viisumien epäämiselle löytyy lukuisia perusteita.

– Kansallisen turvallisuuden takaaminen, yleisen järjestyksen turvaaminen, Suomen kansainvälisten suhteiden ylläpito, pakotevaikutusten tehostaminen sekä moraalinen tuki Ukrainalle ovat kaikki asianmukaisia perusteita ryhtyä vaadittaviin toimiin. Sopii kysyä, mitä perusteita hallitus on vielä vailla?

– Hallitus voi halutessaan tuoda uutta lainsäädäntöä nopeasti sekä muuttaa voimassa olevia lakeja ja päivittää juridista tulkintaa. Kyse on nyt puhtaasti hallituksen tahtotilasta, Immonen muistuttaa.

Herättää ihmetystä Baltian maissa

Suomen välinpitämätön suhtautuminen venäläisten matkailuun on aiheuttanut ihmetystä Baltian maissa sekä varsinkin Venäjän brutaalin hyökkäyssodan kohteena olevassa Ukrainassa.

– Pahimmillaan hallituksen toimettomuus uhkaa vaarantaa Suomen kansainväliset suhteet. Suomen maine on jo nyt kärsinyt suuren kolauksen. Nyt hallituksen on tärkeää pyrkiä pelastamaan se, mitä pelastettavissa on, Immonen toteaa.

Ei voi piiloutua EU:n selän taakse

EU:n komissio on antanut hyväksyntänsä tiukalle viisumipolitiikalle ja ilmoittanut, että mailla on paljon liikkumavaraa viisumiasiassa.

– Hallitus ei voi piiloutua EU:n selän taakse. Jäsenmaille on annettu harkintavaltaa asiassa, ja nyt tätä liikkumatilaa on käytettävä. Kollektiivinen kielto venäläisten matkustamisen estämiseksi on mahdollista tehdä, aivan kuten muiden EU-maiden esimerkit osoittavat, Immonen sanoo.

– Venäjä ilmoitti tänään osittaisesta liikekannallepanosta. Luulisi viimeistään tämän herättävän hallituksen ryhtymään tarvittaviin toimiin.

”Peli pitää nyt viheltää poikki”

Immonen muistuttaa, että myös oikeuskansleri on tarjonnut hallitukselle suorastaan tarjottimella vaihtoehdon maantulon estämiseksi.

– Oikeuskanslerin mukaan yhtenä vaihtoehtona Suomessa tulisi pohtia kansallista pakotelainsäädäntöä, jonka pohjalta venäläisten maahantuloa voitaisiin rajoittaa. Hämmästelen suuresti, ettei hallitus ole ottanut tästäkään ajatuksesta koppia.

– Hallitus jatkaa edelleen piileskelyä juridiikan ja EU:n selän takana. Hallitus sortuu toiminnallaan juridiseen näpertelyyn ja Venäjän pussiin pelaamiseen. Tämä peli täytyy viheltää nyt poikki, Immonen kritisoi.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
3.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää