

LEHTIKUVA
Jimmie Åkesson poistaisi kansalaisuuden heiltä, jotka eivät halua elää Ruotsissa maan tavalla: ”Sopeutukaa tai muuttakaa muualle”
Jengiampumiset ovat ainoastaan epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan jäävuoren huippu. Taustalla on ”itsevalittu ulkopuolisuus”, klaanirakenteet sekä kunniakulttuuri. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja sanoo Expressenin haastattelussa, että nyt on tullut aika jokaisen ruotsalaisen valita puolensa. Ota tai jätä.
Ruotsi on sisäisessä kriisissä ja porvarihallitus yrittää nopeuttaa prosesseja, joilla pystyttäisiin taistelemaan jengiväkivaltaa vastaan. Ruotsidemokraatit ovat vilauttaneet tukemalleen hallitukselle ulkonaliikkumiskieltoa ja mahdollisuutta pistää jopa 13-vuotiaita telkien taakse.
Ampumiset vain jäävuoren huippu
Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson on Expressenin haastattelussa kuitenkin sitä mieltä, että pelkkä rangaistusten koventaminen ei riitä, vaan jengiväkivallan takana lymyää paljon suurempi ongelma, joka huutaa ratkaisua.
– Meidän olisi hyvä ymmärtää, että ampumiset ovat vain jäävuoren huippu. Takana lymyävät klaani- ja kunniakulttuuri sekä muut rikolliset rakenteet, jotka itsessään luovat oman yhteiskuntansa.
Åkessonin mukaan aika on nyt kypsä kokonaisvaltaiseen keskusteluun, jossa tunnustetaan epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan seuraukset ja ryhdytään kokonaisvaltaisiin toimiin virheiden korjaamiseksi.
Rikollisilta kansalaisuus pois
Rikollisilta, kuten Rawa Majidilta eli Kurdiketulta, pitää ottaa pois Ruotsin kansalaisuus. Tässä on kuitenkin vielä kyse ”matalalla roikkuvasta hedelmästä”. Kansalaisuus pitäisi voida ottaa pois muistakin perustelluista syistä.
– Ruotsissa ollaan tilanteessa, jossa maamme kansalaiset eivät osaa ruotsia. Heillä ei ole minkäänlaista sidettä ruotsalaiseen yhteiskuntaan. He ovat täällä vain tehdäkseen rikoksia ja pilaavat Ruotsin passin ja kansalaisuuden maineen kautta maailman. Tästä kaikesta on yksinkertaisesti päästävä eroon.
Tulijoiden on valittava puolensa
Åkesson toteaa itse, että kansainvälistä lakia ja sopimuksia on noudatettava. Uudistuksia ei kuitenkaan pidä torpata sillä perusteella, että ne ovat joskus olleet poliittisesti mahdottomia. Paradigman muutos on tuloillaan ja ”itsevalitun ulkopuolisuuden” aika on oleva ohimenevää.
– Tämä on murrettava pakottamalla ihmiset valitsemaan puolensa ja sopeutumaan arvoihimme. Ruotsissa ei voi asua ja olla samalla osa klaaniyhteiskuntaa, yhteiskuntamme on rakennettu eri tavalla.
– Joko sen hyväksyy tai sitten muuttaa muualle, Åkesson toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- paradigman muutos itsevalittu ulkopuolisuus Rawa Majid yhteiskunnalliset arvot ja normit Ruotsin porvarihallitus rangaistusten koventaminen ulkonaliikkumiskielto kunniakulttuuri kansalaisuuden peruuttaminen Klaanit Jimmie Åkesson Maahanmuuttopolitiikka Kansalaisuus Ruotsidemokraatit Turvapaikanhakijat pakolaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: ”Ruotsin tie maahanmuuton ongelmien kieltämisestä siihen, että armeija tulee kadulle, oli varsin lyhyt ja nopea”

Ruotsin tie — kuinka massamaahanmuutto romutti pohjoismaisen hyvinvointivaltion

Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa, mutta jossain vaiheessa sitä ei voi enää pysäyttää

Ruotsi tiukentaa kansalaisuuden saamisen ehtoja: toimeentulovaatimus ja pitempi asumisaika

Åkesson: Monikulttuurisuus on vaarallinen ideologia

Sujuvaa suomea kirjoittava nuori japanilaismies sai oleskeluluvan – sometili täyttyy iloisista onnitteluista: ”Tervetuloa Suomeen”

Hallitus kiristää kansalaisuuden saamista – ”Suomen kansalaisuus ei ole automaatio”

Laittomasti maassa oleskellut tunisialainen ”kosti muslimien puolesta” – kaksi ruotsalaista kuoli luoteihin Brysselissä

Löysän maahanmuuttopolitiikan aiheuttamat ongelmat näkyvät nyt entistä kirkkaammin julkisuudessa – ”Perussuomalaiset olivat oikeassa maahanmuutosta”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Palestiinan lipusta on tullut yleisen länsivastaisuuden vihasymboli – aktivistit lietsovat länsimaihin sairaalloista häpeää ja itseinhoa
Palestiinan liput ovat olleet näkyvässä roolissa Ranskan mellakoissa, vaikka valtamedian mukaan protesteissa on kyse elinkustannuksista ja koulutuksesta. Brittilehti Spectatorissa analysoidaan, että Palestiinan lipusta on tullut yleinen länsimaihin kohdistuvan vihan symboli. Kolumnisti Patrick Westin mukaan saman tunnuksen alle kokoontuu niin hyväntahtoisia vasemmistoliberaaleja kuin myös islamisteja, äärivasemmistolaisia ja epäpoliittisiakin häiriköitä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














