

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Juuso vaatii varusmiesten päivärahan korotusta: Varusmiespalvelu ei saa johtaa taloudelliseen ahdinkoon
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Juuso on tehnyt kirjallisen kysymyksen varusmiesten päivärahan tasosta ja sen korottamistarpeesta.
– Varusmiesten ja -naisten päivärahat ovat jääneet jälkeen hintojen kehityksestä. Päivärahoja on korotettu yli vuosi sitten noin prosentin verran. Se on vain pieni osa toteutuneesta kuluttajahintojen noususta, ja kehityksen seurauksena päivärahan reaalinen ostovoima on jatkuvasti pienentynyt, Kaisa Juuso sanoo.
Nykyinen tuki ei riitä alkuunkaan
Päivärahoja on korotettu 1.1.2021 lähtien puolustusministerin päätöksellä. Päiväraha vaihtelee palvelusajan mukaan. Indeksikorotuksen jälkeen päiväraha on 5,20 euroa, 165 päivää ylittävältä ajalta 8,70 euroa sekä 255 päivää ylittävältä ajalta 12,10 euroa.
– Tilastokeskuksen mukaan kuluttajahintojen vuosinousu joulukuussa oli 3,5 prosenttia. Perheetön varusmies ei ole oikeutettu päivärahojen lisäksi muihin tukiin, eikä nykyinen tuki riitä alkuunkaan kattamaan normaaleja kuluja, kuten esimerkiksi puhelinkuluja, ruokailua loma-aikoina, hygieniatuotteita, vakuutusmaksuja, polttoainekustannuksia ja niin edelleen, korostaa Juuso.
Puolustusministeri myönteinen
Juuson kirjalliseen kysymykseen vastannut puolustusministeri Antti Kaikkonen kokee kysymyksen päivärahojen korottamistarpeesta erittäin ajankohtaiseksi ja tärkeäksi. Ministerin mukaan puolustusselonteossa ja parlamentaarisen asevelvollisuuskomitean mietinnössä on asetettu tehtäviä asevelvollisten taloudellisten etuuksien selvittämiseksi ja kehittämiseksi.
– Vastauksessaan ministeri lupailee varushenkilöiden ja reserviläisten kertausharjoitusten päivärahojen nousua ensi vuoden alusta lähtien. Mielestäni tässä ei riitä pieni nostaminen, vaan kyllä päivärahoja täytyy nostaa tuntuvasti. Varuspalvelu ei saa johtaa nuorten taloudelliseen ahdinkoon, Juuso vaatii.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- varuspalvelu varushenkilöt varusmiesten päiväraha kuluttajahintainflaatio ostovoima Kaisa Juuso Varusmiehet Varusmiespalvelus Reserviläiset Asevelvollisuus Antti Kaikkonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Muslimien erityiskohtelu varusmiespalveluksessa ihmetyttää: oma jääkaappi, mikroaaltouuni, tupa…

Mäenpää: Rauhanturvaajien STEA-rahoitus on saatava kuntoon

Ronkainen varusmiesten rokottamisesta: ”Puolustusvoimat olisi syytä ottaa rokotusten kärkilinjaan”

Ronkainen Puolustusvoimien koronatautitilanteesta: ”Hallituksen pitäisi reagoida heti”
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.













