

LEHTIKUVA
Kansalaiset väsyvät valheisiin Venäjällä: Mikään ei ole totta ja kaikki on mahdollista – vain Putiniin voi luottaa
Venäjän propaganda katsoo taaksepäin Neuvostoliiton suuriin päiviin. Mukana on mytologiaa kaukaisemmastakin menneisyydestä. Puolitotuuksien, suorien valheiden, huhujen, myyttien ja salaliittoteorioiden tiimellyksessä ei ole ihme, jos kansalainen kuormittuu ja sulkee valtion televisiokanavan.
Venäjän valtion propaganda nojaa television voimaan ja kansaa on ruudun avulla valmisteltu sotaan vuosikaudet. Sotilasparaateja seurataan tarkasti tuntitolkulla ja tv:ssä on järjestetty äänestyksiä historian merkittävimmästä venäläisestä.
Josif Stalin, Pietari Suuri ja muut sotilaallisesti ansioituneet johtajat sijoittuvat säännönmukaisesti kärkipaikoille.
Samalla Venäjän historiaa kirjoitetaan uusiksi. Neuvostoaikaa arvioidaan taas myönteisessä sävyssä. Sivummalle työnnetään nälänhädät ja puhdistukset, vankileirien saaristo ja köyhyys. Voitto toisessa maailmansodassa on noussut lähes valtionuskonnon asemaan.
Nostalgia, menneisyyden kaipuu ja paluu Neuvostoliiton suurvalta-aikaan ovat Dagens Nyheterin mukaan läpikäyviä teemoja myös valtion kontrolloimassa viestinnässä.
Kertaus on opintojen äiti
Margarita Simonjan nousi 25-vuotiaana RT-propagandakanavan johtoon 17-vuotta sitten. Hän ilmestyy edelleen ilta toisensa jälkeen tv-ruutuun ja kertoo mitä maailman kansalaisten pitäisi ajatella sodasta Ukrainassa. Perusviesti on aina sama ja kertaus opintojen äiti. Ukraina on kiittämätön:
– He haluavat vihollistemme riveihin, Naton jäseneksi. Heistä on tullut pettureita. Ei ole kenellekään epäselvää, miten Venäjä kohtelee pettureita, Simonjan uhosi juuri ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan helmikuussa.
Ukrainan kansan traaginen kohtalo liikuttaa ja kannustaa toimiin kaikkia, joilla vielä on sydän ja itsesuojeluvaisto paikallaan. Sotaa ei saada hevin loppumaan, sillä länsi taistelee Ukrainan rinnalla kädet sidottuna ja syynä ovat Venäjän ydinaseet.
Venäjän propaganda nojaa ydinpelotteeseen
Simonjan venytti Venäjän ydinasedoktriinin suuntaviivoja joulukuussa sanomalla, ettei Venäjä käytä ydinaseita Ukrainassa. Syynä ei ole hänen mukaansa ole huoli mahdollisista siviiliuhreista vaan uskonnosta ja kansallisesta kulttuurista.
– Tärkein syy siihen on se, että siellä on meille pyhiä paikkoja. Putin ei koskaan antaisi käskyä pommittaa vaikkapa Kiovan luolaluostaria, se on täysin poissuljettua.
– Mutta otetaan esimerkiksi Washington tai Lontoo, siellä ei ole meille mitään pyhää.
Kansa ei tiedä mihin uskoa
Venäjän valtion kontrolloima media (muutahan maassa ei käytännössä olekaan) ottaa käskynsä suoraan presidentin hallinnosta. Kreml päättää asioista, joita painotetaan; mitä nostetaan ja mitkä jätetään huomiotta. Sätkynuken rooli saattaa ajoittain häiritä jopa koleerista tähtitoimittajaa.
Pohjimmiltaan kyse on suhtautumisesta totuuteen. Tai valehteluun, jos kääntää asian toisin päin. Television katsojat saavat silmilleen niin monta totuutta, valhetta ja huhua, etteivät he enää tiedä mihin uskoa.
Lopputulos on se, että venäläiset näkevät johtajiensa ehkäpä valehtelevan, mutta niinhän kaikki muutkin heidän mielestään tekevät. Mikään ei ole sitä miltä näyttää. Salaliittoteoriat ovat yhtä uskottavia kuin tarkasti dokumentoitu fakta.
– Jos Venäjällä olisi vapaa media ja kansalaisten pitäisi oikeasti ottaa kantaa Butšan, Mariupolin ja Iziumin sotarikoksiin, niin uskon, että monet kieltäytyisivät silti uskomasta näkemänsä ja lukemaansa. Se liittyy suurvaltakompleksiin, Neuvostoliiton jälkeiseen traumaan, totalitarismin pitkään historiaan, analysoi toimittaja Anna-Lena Laurén.
Vladimir Putin: ”Voitte luottaa vain minuun”
Venäjän presidentti pelaa omaa peliään kaiken keskellä. Hän on tehnyt itsestään käytännössä korvaamattoman ja lähestyy vauhdilla roolia, joka on kuolevaiselle pitkälti ja perinteisesti mahdoton. Jo antiikin ajoilta on peräisin tarina henkilöstä, joka vahasiivin lähestyi aurinkoa.
Toisaalta Putin on itsekin joutunut propagandan ja vääristelyn uhriksi. Hän on tiedustelutietojen mukaan eristäytynyt ja saa informaatiota, joka ei välttämättä vastaa todellista tilannekuvaa kansan mielialoista tai sodan kulusta Ukrainassa. Sielua kalvava epäluulo on diktaattorin pahin vihollinen.
– Ette voi luottaa kehenkään, Putin kertoi Venäjän valtion median toimittajalle New York Timesin mukaan.
– Voitte luottaa vain minuun
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- fakta suurvaltakompleksi Izium Mariupol salaliittoteoria myytti Anna-Lena Lauren Margarita Simonjan huhu puolitotuus televisio mielipiteen muokkaus Josif Stalin Pietari Suuri diktaattori Venäjän hyökäys ydinasedoktriini Butša Ukrainan sota Kreml totuus valhe tilannekuva Propaganda Neuvostoliitto Vladimir Putin
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eduskuntapuolueet tukevat itärajalle rakennettavaa aitaa – perussuomalaiset vaatii yhä, että raja voidaan sulkea hyökkäyssotaa käyvien maiden kansalaisilta

Halla-ahon uusimmat teesit: Putinin syrjäyttäminen ainoa ratkaisu umpikujaan Ukrainassa

Demareiden kaasuputkimiehet tekivät hyvän tilin myymällä energiariippuvuutta Venäjästä

Demareiden Tuomioja tarjoamassa suojaa Venäjältä pakeneville miehille – perussuomalaiset haluaa pitää ihmismassat itärajan takana

Packalén ehdottaa Espanjan Leopard-panssarivaunujen antamista Ukrainalle

Hyökkäyssota sai kansan liikkeelle – venäläinen keskiluokka ja kutsuntoja välttelevät suurin turistiryhmä Thaimaassa

Historioitsija Teemu Keskisarja syyttää suomalaista mediaa epärehellisyydestä sotauutisoinnissa: ”Valehteleminen ei kerta kaikkiaan toimi valeuutisia vastaan ”

Sotapeleissä simuloidaan jo Ukrainan sodan seurauksia: Venäjän tappio voisi johtaa valtion romahtamiseen – suurvallan ydinaseet paikallisten sotalordien käsiin

Koponen vaatii hallitusta mitätöimään Suomessa asuvien venäläisten aseluvat – pysyvä aselupakielto tietyistä rikoksista tuomituille kansalaisuuteen katsomatta
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Päivän Pointti: Yle ja Helsingin Sanomat pyrkivät peittelemään Bondi Beachin terrori-iskun tekijöiden yhteyksiä ääri-islamismiin

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Tampere lähettää 50 000 euroa Gazaan – Vigelius kritisoi pormestari Nurmisen päätöstä: ”Rahoille olisi tarvetta kotimaassakin”
Tampereen kaupunginvaltuusto käsittelee tänään maanantaina valtuustoaloitetta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille. Kaupunginhallitus on hyväksynyt päätösehdotuksen, jonka mukaan 50 000 euron kertasuoritus maksetaan pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) harkinnanvaraisesta määrärahasta, josta pormestari on tehnyt päätöksen. Perussuomalaisten kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Joakim Vigelius kertoo puolueen vastustavan rahan lähettämistä Gazaan.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

Puolueilla kärkäs kiista 50 000 euron Gaza-avustuksesta Tampereen valtuustossa: ”Raukkamaista! Herätkää ihmisyyteen!”
Tampereen kaupunginvaltuusto kävi maanantai-iltana 1,5 tuntia kestäneen tulisen keskustelun valtuustoaloitteesta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille.

Demaripormestari Nurminen näyttää, miten kaiken voi tehdä reilummin – Koponen: ”Demarit tekevät arvovalinnan vähentää suomalaista henkilöstöä ja lähettää rahaa ulkomaille”
Tampereen valtuusto pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla lähetti eilen 50 000 euroa Gazaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää päätöstä irvokkaana, kun Tampere on juuri irtisanonut yli sata kaupungin työntekijää.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.














