

KUVAKAAPPAUS/YLE
Kansanedustaja Maria Ohisalo vaatii uusia reittejä humanitaariselle maahanmuutolle – sisäministeri Rantanen torppaa vihreät haihattelut
Suomen hallitus pyrkii edistämään toimia, joilla EU:ssa otettaisiin käyttöön niin sanottu Ruanda-malli eli turvapaikkaprosessin siirtäminen EU:n ulkopuolisiin maihin. Sisäministeri Mari Rantasen mukaan tarkoitus on pyrkiä vaikuttamaan siihen, että malli olisi seuraavan komission työohjelmassa.
Eilen julkaistussa perussuomalaisten vaaliohjelmassa esitetään merkittäviä kiristyksiä EU-tason maahanmuuttopolitiikkaan ja siirtymistä niin sanottuun Ruanda-malliin, jolloin turvapaikanhakijan turvapaikkaprosessi ohjattaisiin EU:n rajojen ulkopuolelle.
Mallin mukaisesti EU:hun laittomasti tulleet henkilöt eivät pääsisi enää normaaliin turvapaikkaprosessiin, vaan heidät siirrettäisiin kolmanteen maahan, jossa selvitetään mahdollinen tarve suojelulle. Mikäli henkilö todetaan oikeutetuksi turvapaikkaan, tapahtuisi myös suojelu kyseisessä turvallisessa kolmannessa maassa.
EU:sta äskettäin eronnut Iso-Britannia on juuri saanut parlamentissa läpi lakiehdotuksensa turvapaikkaprosessin, turvapaikanhakijoiden ja laittomien siirtolaisten ulkoistamiseksi Ruandaan. Britannian malli voisikin olla osviittana myös EU:lle maahanmuuttopaineen hillitsemiseksi.
Ihmissalakuljetukseen löydyttävä ratkaisuja
Myös Suomen hallitus on nostanut tavoitteeksi edistää toimia, joilla EU:ssa otettaisiin käyttöön niin sanottu Ruanda-malli eli turvapaikkaprosessin siirtäminen EU:n ulkopuolisiin maihin.
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan tarkoitus on pyrkiä vaikuttamaan siihen, että Ruanda-malli olisi seuraavan komission työohjelmassa.
– Eurooppalainen valtavirta alkaa olla, että turvallisien kolmansien maiden mahdollisuuksia selvitetään ja haetaan. Hallitus edistää sitä, että turvallisissa kolmansissa maissa voitaisiin antaa sekä turvapaikanhaku että kansainvälinen suojelu, Rantanen sanoo.
Hän oli eilen keskustelemassa A-studiossa entisen sisäministerin, kansanedustaja Maria Ohisalon (vihr) kanssa.
Rantasen mukaan Britannia tekee omassa turvapaikkamallissaan jo oikeita toimia.
– Britannia puuttuu ihmissalakuljetukseen. Eurooppa on nyt samassa tilanteessa. Meidän on kyettävä etsimään ratkaisuja, jotka eivät johda siihen, että ihmiset tulevat Eurooppaan, Rantanen sanoo.
Vihreän naiiviuden aika on ohi
Rantasen edeltäjä, vuosina 2019–2021 sisäministerinä toiminut Ohisalo on täysin eri linjoilla kollegansa kanssa. Hänen mielestään Eurooppaan tulijoille pitäisi olla tarjolla lisää ”laillisia reittejä”.
Ohisalon mukaan ei olisi olemassa riittävästi työperäisen ja opiskeluperäisen maahanmuuton väyliä.
– Kun ihmiset eivät pääse, moni lähtee sitten laittomiin reitteihin, ja se on vaarallista, Ohisalo sanoi.
Sisäministeri Rantaselle eivät Ohisalon väitteet kelpaa.
– Se ei pidä paikkaansa, että Eurooppaan ei pääsisi laillisesti, kyse on vain siitä, millä syyllä tänne tullaan. Jos on työ- tai opiskelupaikka, niin tänne voi tulla.
– Tulijat on jaettava eri koreihin: yhdessä korissa on kansainvälinen suojelu eli todellinen turvapaikan tarve. Toisessa korissa on siirtolaisuus eli kaikki muut syyt. Kolmannessa korissa on vihamielinen vaikuttaminen eli välineellistetty maahantulo. Näitä ei siis voi kietoa yhteen kansainvälisen suojelun koriin, ja kaikkiin tulijoihin on otettava eri ratkaisumallit, Rantanen ojensi Ohisaloa.
On muitakin turvallisia paikkoja kuin Eurooppa
Rantanen huomauttaa, että maailmassa on muitakin turvallisia paikkoja kuin Eurooppa.
– Järjestelmällä olisi tarkoitus nimenomaan estää Eurooppaan tuloa. Jos ihmisellä on Afrikassa hätä, niin eikö hänelle pitäisi riittää se, että hän voi hakea ja saada suojelua jossain toisessa Afrikan maassa?
Ohisalon mielestä Ruanda-malli olisi ”vastoin ihmisoikeuksia” ja ”ihmisoikeuksien kehikkoa”. Hän ei saanut otettua kiinni Rantasen ”kolmen korin” mallista, vaan jatkoi puhumista turvapaikan hakijoiden asemasta.
Rantanen huomautti Ohisalolle, että turvapaikkajärjestelmää käytetään jo nyt taloudellisen siirtolaisuuden välineenä – vieläpä siten, että kohdemaita valitaan.
– Se ei ole ollut alun perinkään turvapaikkajärjestelmän tarkoitus. Jo siihen aikaan, kun Geneven pakolaissopimus luotiin, ajatuksena oli se, että siirrytään toiseen maahan oman maanosan sisällä. Nyt ollaan menty aivan toiseen suuntaan.
– Pointti on kuitenkin se, että Eurooppa ei pysy samanlaisena, jos järjestelmää ei saada muutettua, Rantanen totesi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Ruanda-malli välineellistetty maahantulo turvapaikkaprosessi kolmannet maat Kansainvälinen suojelu Geneven pakolaissopimus Maria Ohisalo Eurooppa Afrikka Iso-Britannia Mari Rantanen Siirtolaisuus EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Esitys laittomien siirtolaisten lähettämisestä Ruandaan läpi Britannian parlamentissa – voisi toimia esimerkkinä myös EU-maille

Sisäministeri Rantanen maahanmuuttopolitiikan kiristämisestä: ”Jos ei ole lupaa pitää poistua – tavalla tai toisella”

Suomen Perustan toiminnanjohtaja EU:n maahanmuuttopaktista: ”Silmänkääntötemppu”

Purra: Edessä sukupolven tärkeimmät EU-vaalit – ”Todellinen mahdollisuus murtaa EU-parlamentin vasemmistoliberaali ylivalta”

Sisäministeri Rantanen: Aito turvapaikantarve, siirtolaisuus ja välineellistetty maahantulo ovat eri asioita – eikä niitä tule sotkea keskenään

Koponen: Maahanmuuttajajengien toiminta on häikäilemätöntä – ”Onneksi lakeja kiristetään”

Peltokangas pitää vasemmisto-opposition maahanmuuttolinjaa vastuuttomana: ”Heidän linjansa on Suomelle yksiselitteisesti haitallinen”

Järkevämpi maahanmuuttopolitiikka saa yhä laajempaa kannatusta Euroopassa – myös Suomen hallituksen linja on selkeä

Vihreiden Sofia Virta vastustaa EU:n ja Turkin välistä pakolaissopimusta: Rajat auki ja kireämpää ilmastopolitiikkaa
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













