Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Kehitysapu on tehotonta, veronmaksajilta kerättyjä miljardeja valuu korruptioon – perussuomalaiset vaatii nykyisestä kehitysapumallista luopumista

16.08.2022 |14:37

Suomen valtion budjetista on tänä vuonna varattu kehitysyhteistyöhön yhteensä huimat 1,27 miljardia euroa. Perussuomalaiset kuitenkin pitää nykyistä mallia epäonnistuneena. Perussuomalaiset linjaa, että Suomen 14 vuotta jatkuneen negatiivisen velkakehityksen vuoksi ei enää ole kestävää pitää kiinni nykyisestä kehitysavusta.

Tänään julkaistussa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ohjelmassa perussuomalaiset esittää nykyisestä kehitysapumallista luopumista.

– Malli, jota Suomi ja muu Eurooppa on harjoittanut toisen maailmansodan jälkeen, on osoittautunut epäonnistuneeksi. Valtavista summista huolimatta ei ole syntynyt positiivista kierrettä, jossa Afrikan sisäinen kauppa olisi lähtenyt toimimaan tai tuotantoketjut olisivat kehittyneet niin, että maanosan maat pystyisivät paremmin elättämään itseään, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoo.

Suomen valtion budjetista on tänä vuonna varattu kehitysyhteistyöhön yhteensä huimat 1,27 miljardia euroa. Purra kuitenkin huomauttaa rahanjaon leväperäisyydestä.

– Kehitysapurahoja on valunut huomattava määrä kehitysmaiden eliittien veroparatiiseissa sijaitseville tileille ja yleiseen korruptioon. Myöskään demokratiakehitys ei ole ollut toivotunlaista, vaan itsevaltiaat ovat käytännössä normi.

Toimintatavat laitettava uusiksi

Perussuomalaiset katsoo, että harjoitetun kehitysyhteistyöpolitiikan tulokset eivät ole vakuuttavia. Suomen 14 vuotta jatkuneen negatiivisen velkakehityksen vuoksi ei enää olekaan kestävää pitää kiinni nykyisestä kehitysavusta.

– Vaadimme, että kehitysapua tulee myöntää ainoastaan ylijäämäisestä budjetista, ja siihen on asetettava nykyistä huomattavasti tarkemmat mittarit ja seurantajärjestelmät kontrolloimaan, että annetusta avusta on aitoa hyötyä.

– Kaikilta kohdemailta pitää edellyttää, että ne ottavat vastaan Suomesta käännytettävät tai karkotettavat kansalaisensa ja suostuvat saumattomaan yhteistyöhön Suomen turvallisuusviranomaisten kanssa, Purra sanoo.

Humanitaariselle maahanmuutolle stoppi

Perussuomalaiset katsoo myös, että Suomen on lopetettava nykymuotoinen humanitaarinen maahanmuutto ja että maahanmuutosta säästyneistä rahoista voidaan osa ohjata YK:n ylläpitämien pakolaisleirien olojen kehittämiseen ja kriisinhallintaan. Kriisinhallinta ei kuitenkaan saa tukea ihmissalakuljetusta Välimerellä meritaksien muodossa.

Kehitysyhteistyössä tarvitaan perussuomalaisten mukaan keinoja, jotka edistävät ihmisten elinkeinomahdollisuuksia kotiseudullaan ja vähentävät Eurooppaan ja myös Suomeen kohdistuvaa maahanmuuttopainetta, sillä suuri haaste tulevaisuudessa on monien Afrikan maiden nopea väestönkasvu.

Jo tällä hetkellä Afrikassa on 400 miljoonaa 15–35-vuotiasta, joista monella on halu paeta kurjia yhteiskunnallisia oloja Eurooppaan. Väestön ikääntyminen Euroopassa yhdistettynä Afrikan ja myös Lähi-idän merkittävästi nuorempaan väestöön, toimimattomiin yhteiskuntiin ja näköalattomuuteen lisää edelleen laajamittaisten muuttoliikkeiden mahdollisuutta.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
5.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää