

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Kreikka kiistää laittomasti maahan pyrkijöiden pakkopalautukset: ”Suojelemme vastakin Euroopan ulkorajoja”
EU:n raja- ja merivartiovirasto Frontexin sisällä on jopa suositeltu yhteistyön lopettamista Kreikan kanssa. New York Timesin haltuunsa saamien dokumenttien mukaan syynä ovat Kreikan rajaviranomaisten väitetyt väärinkäytökset laittomasti maahan pyrkineitä kohtaan. Kreikka kiistää syytökset ja sanoo puolustavansa EU:n ulkorajoja myös vastaisuudessa.
Laittoman maahantulon kiihtyessä Euroopan rajoilla tunteet kuumenevat myös viranomaisten välillä. New York Times siteeraa artikkelissaan haltuunsa saamia Euroopan raja- ja merivartioviraston Frontexin luottamuksellisia dokumentteja viime vuodelta.
Aineistossa kerrotaan Kreikan rajavartijoiden väitetyistä laittomuuksista. Kreikan rajaviranomaisten raportoidaan muun muassa työntäneen EU:n alueelle väkisin pyrkiviä takaisin Turkin alueelle niin maalla kuin merellä, eikä turvapaikkahakemuksia ole otettu vastaan. Viranomaiset ovat raportin mukaan myös erottaneet siirtolaislapsia vanhemmistaan,
NYT:n mukaan Frontexin ihmisoikeuksista vastaava johtaja on jopa suositellut, että viraston olisi syytä lopettaa yhteistyö Kreikan kanssa laittomuuksien jatkuessa. Kreikka on saanut EU:n rahoituksella muun muassa helikoptereita, partioveneitä ja drooneja ulkorajavalvonnan tehostamiseksi.
Kreikka kiistää väärinkäytökset
Kreikan maahanmuuttoministeriö kiistää viranomaisten väärinkäytökset ja sanoo tutkivansa väitetyt tapaukset. Ministeriö kuitenkin huomauttaa, että Kreikan politiikkana on estää laiton maahantulo EU:n alueelle ja tavoitteena on jatkaa Turkin ja Kreikan välisen rajan aitaamista.
Kreikka suojelee ja tulee jatkossakin suojelemaan Euroopan unionin ulkorajoja kansallisen ja kansainvälisen lainsäädännön mukaisesti, sanotaan ministeriön kannanotossa ja samalla viitataan EU-johtajien huipputapaamisen yhteydessä kirjattuihin lausuntoihin helmikuun alkupuolelta.
EU:n ja Turkin julkilausuman mukaan ihmisten virta rajalle olisi estettävä mutta siitä huolimatta salakuljetusverkostot vaarantavat joka päivä ihmishenkiä. Tämän toiminnan on loputtava, Kreikka vaatii lopuksi.
EU:n alueelta etsi viime vuonna turvaa lähes viisi miljoonaa ihmistä. Heistä noin neljä miljoonaa oli ukrainalaisia, jotka saapuivat laillista tietä ja jotka saivat välittömästi oleskeluluvan. Lopuista unionin alueelle tulleista merkittävä osa oli lähtöisin Syyriasta ja Afganistanista, ja he pyrkivät paremman elämän äärelle juuri Turkin ja Kreikan välisen rajan kautta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Kreikan maahanmuuttoministeriö EU-huipputapaaminen Euroopan raja- ja merivartiovirasto rajavartijat laittomuudet EU:n ulkorajat laittomat siirtolaiset laittomat maahanmuuttajat EU-rahoitus siirtolaiset Euroopan unioni pakkopalautukset Ihmissalakuljetus Frontex Turvapaikanhakijat Turkki Afganistan Syyria Kreikka EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vuoden 2015 siirtolaiskriisin toistuminen on todellinen uhka – Purra: ”Itsenäisellä valtiolla on velvollisuus suojata itseään ja päättää, kuka saa tulla sen alueelle ja kuka ei

Euroopan rajoilla tapahtuu: Britit hyväksymässä kanaaliveneiden käännytykset, Kreikka haluaa EU-rahoitusta aidoilleen

Liettua uhmaa EU-tuomioistuimen päätöstä – aikoo puolustaa rajojaan jatkossakin

Purra ja Rantanen äimistyneinä: Olipa kriisi mikä tahansa, hallitus haalii lisää turvapaikanhakijoita Suomeen

EU aikoo vihdoin hillitä laitonta maahantuloa – rahaa ulkorajoille ja aitaa pystyyn siirtolaisvyöryn taas yltyessä

Hakkarainen ei hyväksy heikennyksiä EU-jäsenmaiden rajavalvonnan suvereniteettiin: ”Kun Ruotsi huutaa armeijaa ja Suomen poliisia apuun, ehkä monikulttuurisuus on viimein mennyt liian pitkälle”

Frontexin ex-johtaja väittää: Ruotsalaiskomissaari käski avata rajat ”rakkauden takia tuleville” siirtolaisille

Kreikkalaista rajavartijaa ammuttiin Turkin vastaisella rajalla – ampuja todennäköisesti ihmissalakuljettaja
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.

Pääministeri Sipilälle ikänsä valehdellut turvapaikanhakija tuomittiin halvaantuneen naisen raiskauksesta
Helsingin hovioikeus tuomitsi kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen miehen, joka nousi julkisuuteen syyskuussa 2015 valehdeltuaan ikänsä silloiselle keskustan pääministerille Juha Sipilälle. Nyt hänet tuomittiin osittain halvaantuneen naisen raiskaamisesta.

Maahanmuuttajataustaiset jalkapallofanit pistivät hulinaksi Alankomaissa – ”Täysin apinamaista mekkalointia”
Alankomaiden suurten kaupunkien kadut täyttyivät hulinasta, kun Marokko voitti Alankomaat jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












