

LEHTIKUVA
Kreikkalaisten mitta on täynnä – Nobelin rauhanpalkinnosta kisanneet lesboslaiset eivät halua siirtolaisvyöryä saarelleen
Lesbosin saaren sympaattiset asukkaat auttoivat kumiveneillä rantautuneita turvapaikanhakijoita viisi vuotta sitten. Saaren asukkaat olivat ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajiksi. Nyt saaren asukkaat yrittävät tuuppia uusia rantautuvia turvapaikanhakijoita takaisin merelle. Mitä oikein tapahtui?
– Menkää pois, häipykää!
Näin huudahti nahkatakkinen Lesbos-saaren naisasukas viime viikolla, kun saaren yhteen piensatamaan oli rantautumassa noin 40 turvapaikanhakijaa kumiveneellä, uutistoimisto Reuters uutisoi.
Pohjoisen Egeanmeren kuvernööri Kostas Moutzouris kertoo uusien tulijoiden olevan elintasosiirtolaisia. Saarella on jo noin 24 000 turvapaikanhakijaa. Viiden vuoden aikana ongelmat ovat kasautuneet.
Asukkaat ovat alkaneet häiritä avustustyöntekijöitä. Osa heistä on vetäytynyt paikallisten asukkaiden raivon vuoksi.
Asukkaiden arki häiriintynyt
Moutzouris purkaa asukkaiden tuntoja. Hän kertoo, että saaren asukkaiden mitta on täyttynyt, koska he eivät pääse pankkiautomaatille, terveydenhuoltoon tai edes linja-autoihin. Joka paikka on täynnä turvapaikanhakijoita.
Asukkaat kokevat joutuvansa kilpailemaan saaren resursseista turvapaikanhakijoiden kanssa. Esimerkiksi vesi ja sähkö ovat niukkuuslistalla.
Saaren talous koetuksella
Turvapaikanhakijoiden täyttämä Morian leiri on johtanut turismitulojen hupenemiseen. Saaren taloutta rasittaa myös vientituotteiden tuotannon kutistuminen. Saarelaisten tuottamaa oliiviöljyä ei saada markkinoille entiseen malliin, koska turvapaikanhakijat hakkaavat oliivipuut polttopuiksi. Tulokkaiden vuoksi jätevuoret kasvavat.
Leirissä asuvan afgaanin mukaan asukkaat myös riitelevät päivittäin keskenään.
Kreikan hallitus päätti, etteivät uudet tulokkaat jää saarelle. Heidät on tarkoitus siirtää Kreikan pohjoisosassa sijaitsevaan Serresin kaupunkiin, jossa heidän turvapaikanhakunsa käsitellään. Serresistä aiotaan myös palauttaa ilman turvapaikkaa jääneet kotimaihinsa.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kreikan saarilla mielenosoituksia täyttyvien vastaanottokeskusten aiheuttamien ongelmien vuoksi

Kreikkalaisella saarella tunteet kuumenevat – nyt protestoivat turvapaikanhakijat

Kreikan hallitus aikoo jatkaa suljettujen vastaanotto- ja palautuskeskusten rakentamista saarille protesteista huolimatta

Ohisaloa hiillostettiin Kreikka-lausunnosta – pyöritteli päätään ja viittasi kansainvälisiin sopimuksiin, mutta ei vastannut kysymykseen

Halla-aho Kreikan tilanteesta: ”Järki sanoo, että kyse ei ole mistään pakolaisista, kyseessä on invaasio” (video)

Videotallenne: Turkin rannikkovartiosto saattaa siirtolaisten kumiveneen Kreikan vesille

Junnila: Rajavalvontaa ja kriisinhallintaa Kreikan ”helvetin porteille”

EU tarjoaa 2 000 euroa palautusrahaa Kreikan saarten leiriläisille

Europol: Seuraavaksi tulevat koronapakolaiset – ei taudin vaan talouden takia
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














