

MATTI MATIKAINEN
Näin perussuomalaiset säästäisivät valtion menoista: Yli 330 miljoonan leikkaukset kotouttamismenoihin ja vastaanottokuluihin, kehitysavusta 500 miljoonaa eli puolet pois
Perussuomalaiset on tänään julkaissut vaihtoehtobudjetin, jossa halutaan säästää veronmaksajien rahoja kohdistamalla menoleikkaukset toissijaisiin ja tarpeettomiin menoeriin, joilla ei ole vaikutusta tavallisen suomalaisen elämään. Veronmaksajille kalliiksi käyvän haittamaahanmuuton perussuomalaiset haluaa lopettaa kokonaan.
Perussuomalaisten tänään julkaistussa vaihtoehtobudjetissa mennään suomalaisten etu edellä: perussuomalaisten mielestä suomalainen työ, teollisuus ja yrittäminen tulevat ennen muuta.
Vaihtoehtobudjetissa esitetään veronkevennyksiä keinoksi talouden elvytykseen. Lisäksi perussuomalaiset haluaa voimakkaasti tukea suomalaisen teollisuuden vahvistumista ja kilpailukykyä.
Yritysten kilpailukykyä ja työnteon kannattavuutta lisäämällä päästään työllisyyden kasvuun, joka lisää myös maamme henkistä hyvinvointia. Samalla perussuomalaiseen politiikkaan kuuluu myös vähäosaisten, sairastuneiden ja syrjäytyneiden suomalaisten auttaminen.
Leikkauksia tarpeettomista menoeristä
Suomi velkaantuu noin 20 miljardin vuosivauhtia, ja se merkitsee, että joka kolmas hallituksen budjetissa käytetty euro otetaan velaksi. Perussuomalaiset haluaakin kohdistaa menoleikkaukset toissijaisiin ja tarpeettomiin menoeriin, joilla ei ole vaikutusta tavallisen suomalaisen elämään.
Perussuomalaiset haluaa lakkauttaa haittamaahanmuuton kokonaan.
Vaihtoehtobudjetissa esitetään yli 330 miljoonan leikkauksia kotouttamismenoihin ja vastaanottokuluihin. Turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten kotouttamismenoista perussuomalaiset leikkaisi 171 160 000 euroa, vastaanottokuluista 156 000 000 euroa ja turvapaikanhakijoiden oikeusturvasta 5 900 000 euroa.
Lisäksi vaihtoehtobudjetissa esitetään 500 000 000 euron leikkausta kehitysapuvaroihin. Näin ollen kehitysavusta lähtisi liki puolet pois.
Jokainen humanitaarinen muuttaja maksaa miljoonan
Perussuomalaiset huomauttaa, että vaikka humanitaarinen maahanmuutto tulee veronmaksajille erittäin kalliiksi lyhyellä aikavälillä, vielä huolestuttavampaa on, että että humanitaarisen maahanmuuttajan aiheuttamat kustannukset vastaanottavalle maalle eivät laske ratkaisevasti maassaolovuosien myötä.
Laskennallisesti jokaisesta Suomeen saapuvasta humanitaarisesta maahanmuuttajasta kertyy yhteiskunnalle noin miljoonan euron kustannus.
Humanitaarisen maahanmuuton ohella perussuomalaiset vastustavat sellaista työperäistä maahanmuuttoa, joka on todellisuudessa sosiaaliturvaan pohjautuvaa. Työperäisten oleskelupien saatavuusharkinnasta ei ole syytä luopua.
Maahanmuuttoon kohdistuvilla leikkauksilla saadaan aikaiseksi todellisuudessa paljon suuremmat kuin pelkästään seuraavan vuoden budjettitalouden välittömät säästöt. Maahanmuuton leikkaukset kertautuvat useampien yhteiskunnan alojen kuten terveydenhoidon, sosiaaliturvan ja oikeuslaitoksen resursseissa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vastaanottokulut kotouttamispalvelut valtion menot humanitaarinen maahanmuutto veronmaksajat oikeusturva hyvinvointi kustannukset suomalaiset haittamaahanmuutto leikkaukset perussuomalaiset kehitysapu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ilmainen raha kelpaa Somalialle, joka kieltäytyy ottamasta vastaan omia kansalaisiaan – kolmessa vuodessa Suomen veronmaksajilta yli 25 miljoonaa euroa Somalian kehitysyhteistyöhankkeisiin

Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti julkaistu: Suomalainen työ, teollisuus ja yrittäminen ensin

Perussuomalainen vaihtoehto hallituksen talousarviolle: Hyvinvointia ja taloudellista vapautta kotitalouksille, leikkaukset vain menoeriin, joilla ei ole vaikutusta tavallisen suomalaisen elämään

Ronkainen: Hyväntekeväisyyttä velkarahalla – hallitus kasvattaa kiintiöpakolaisten määrää ja törsää kehitysapuun 1,2 miljardia euroa

Halla-aho: Hallituksen ongelmana kyvyttömyys priorisoida rahankäyttöä – ”On pystyttävä karsimaan menoja, joilla ei ole mitään tekemistä suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden kanssa”

Halla-aho Uutisaamussa: Vasemmisto keksinyt oman velkatodellisuuden – satoja miljoonia kipataan menokohteisiin, jotka eivät liity suomalaisten hyvinvointiin

Perussuomalaiset vastustaa Eurooppaan tulvivien siirtolaisten taakanjakoa – hallitus ja kokoomus kannattavat: ”Kiihdyttää siirtolaisvirtoja entisestään Suomeen”

Professori: Maahanmuutto tuottaa Ruotsissakin tappiota yhteiskunnalle

Perussuomalaisten kannatuksen kasvu kiihtyy
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Lehtinen iloitsee perussuomalaisten saavutuksista – laittomasti maassa olevien tukien maksu loppuu tänään
Kela julkaisi tänään tiedotteen, jossa se kertoi laittomasti maassa olevien asumisperusteisten etuuksien päättyvän tästä päivästä lähtien.
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









