

LEHTIKUVA
Niikko: Ei ohituskaistaa jihadisteille – ”Suomen estettävä taistelijoiden paluu”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko pitää käsittämättömänä Vantaan kaupungin sisäministeriölle antamaa lausuntoa ohituskaistan luomisesta taistelualueilta palaaville Isisin jihadisteille.
– Tilanteessa, jossa Vantaalla on yli 5 000 hakijaa vuokra-asuntojonossa, ei tällaisen ohituskaistan kehittäminen terroristisessa toiminnassa mukana olleille taistelijoille tule kuuloonkaan. Ei Vantaalla, eikä missään muuallakaan maassamme. Se on epäoikeudenmukaista omia kansalaisiamme kohtaan. Suomessa on suomalaisten edun tultava etusijalle, Niikko painottaa.
Kansallinen turvallisuus etusijalle
Vantaan lausunnossa on Niikon mielestä jotain hyvääkin: hallituksen tulisi lainsäädännön keinoin vaikuttaa siten, että taistelualueelta tulevan henkilön palaaminen Suomeen estettäisiin, mikäli henkilön arvioidaan vaarantavan kansallista turvallisuutta.
– Ministeri Risikon tulee ottaa Vantaan vaatimus taistelualueilta tulevien henkilöiden maahanpääsyn estämiseksi vakavasti. Mikäli henkilön arvioidaan vaarantavan kansallista turvallisuutta, puheet kotouttamistoimista ovat epärealistisia.
Taistelijat vastuuseen teoistaan
Niikko kysyy, mikä on sellainen yhteiskunta, joka haluaa palkita henkilöitä, jotka haluavat vahingoittaa länsimaista yhteiskuntaa.
– Oikeudenmukaista olisi saattaa nämä henkilöt vastuuseen teoistaan, jolloin Ranskan esimerkin mukainen entisten jihadistien vangitseminen voisi tulla harkittavaksi.
– Suomen pitäisi myös kaikin keinoin estää niiden taistelijoiden palaaminen maahan, jotka ovat yhä konfliktialueilla. On pohjattoman naiivia ajatella, että tarjoamalla jihadisteille ohituskaistan ja pääsyn palvelujärjestelmämme piiriin nämä voimakkaasti radikalisoituneet henkilöt yhtäkkiä ”integroituisivat takaisin” yhteiskuntaamme, Niikko toteaa blogissaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Ei ihme, että Suomi tuottaa väkilukuunsa nähden poikkeuksellisen paljon jihadisteja

Savio: On kestämätöntä, että verovarojamme käytetään laittomasti maassa oleskelevien ylläpitoon

Meri: Helsinki lisäämässä laittoman maahanmuuton vetovoimatekijöitä – ”Ei mitään järkeä”

Tavio: Tiedustelun lisääminen ei riitä terrorismia vastaan – ”Potentiaalinen terroristi käännytettävä jo rajalla”

Mäkelä: Terho lupailee ”uudistuksia”, joista sovittiin jo vuonna 2015

Laura Huhtasaari: ”Vihapuhesyytöksillä halutaan estää keskustelu niistä ongelmista, jotka jokainen aikuinen suomalainen omin silmin näkee”
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














