

MATTI MATIKAINEN
Niikko: Prioriteetit kuntoon hädänalaisten auttamisessa
Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikko penää hallitukselta nopeita toimia ulkomailla hätään joutuneiden suomalaisten palvelun parantamiseksi.
– Vuosittain noin kaksisataa suomalaista tarvitsee konsuliapua ulkomailla. Saamani palautteen perusteella osa hädänalaisista ei saa suurlähetystöistä tarvitsemaansa apua. Kansalaisen hengen pelastamisen tulisi olla valtion ykkösprioriteetti riippumatta hänen olinpaikastaan ja varallisuudestaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko.
Sairastuneet jätetään maailmalle
Niikko kirjoittaa asiasta blogissaan, jossa hän käyttää esimerkkinä sosiaalisessa mediassa ja julkisuudessa viime päivinä paljon huomiota herättänyttä Miikka Mustosen tapausta.
– Miksi Suomessa jopa tuhannet laittomasti maassa olevat saavat verovaroin täyden terveydenhuollon, mutta suomalaiset eivät saa välttämätöntä hoitoa ulkomailla?
– Arvovalinnoissa on jokin pahasti vialla, jos varta vasten terrorismitarkoituksessa Suomesta matkustaneille harkitaan erikoisjärjestettyä paluukyytiä, mutta varattomat sairastuneet joutuvat hengenvaaraan, Niikko sanoo.
Yksikään suomalainen ei saa jäädä ilman apua
Niikko vaatii hallitukselta välittömiä toimia hädänalaisten auttamiseksi.
– Suurlähetystöt tekevät hyvää työtä suomalaisten auttamiseksi maailmalla. Lähetystöjen toimivaltuuksia pitää laajentaa konsulipalvelulakia tarkastamalla, jotta yksikään suomalainen ei jää ilman apua. Tarvittaessa myös määrärahoja on lisättävä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ulkomaat auttaminen suurlähetystö suomalaiset laittomasti maassa olevat Mika Niikko Terrorismi perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Supon arvio Isis-lasten aiheuttamasta turvallisuusuhkasta otettava vakavasti

Purra: Suomella ei ole minkäänlaisia velvollisuuksia terroristiseen toimintaan ja hirmuhallinnon tukemiseen osallistuneita Isis-naisia kohtaan

Niikko Isis-leireillä olevien suomalaisten noutamisesta: Pääministeri leikkii tulella – ”Tällaisia ihmisiä ei pidä aktiivisesti auttaa palaamaan Suomeen”

PS-Nuoret: Ei islamistiperheitä Suomeen

Perussuomalaiset: ”Käytetäänkö veronmaksajien rahaa siihen, että verenhimoisen islamilaisen kultin kannattajat saadaan takaisin Suomeen?”

Rantanen: Kuka kirjoitti vetoomuksen Isis-naisten hakemisen puolesta – ”omaiset” vai joku muu taho, joka haluaa painostaa päättäjiä tekemään suomalaisten turvallisuutta heikentäviä päätöksiä?

Niikko: Ulko- ja turvallisuuspoliittisten linjaustemme tulee perustua presidentin, pääministerin ja eduskunnan yhteistyölle
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













