

LEHTIKUVA
Oikeusministeri ei kannata vankeusrangaistusta törkeästä pahoinpitelystä – Koponen: ”Suomessa toisen voi siis pahoinpidellä julmasti henkihieveriin ilman, että tekijä joutuu teostaan vankilaan”
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) ei kannata kansanedustaja Ari Koposen (ps.) lakialoitetta rikoslain tiukentamisesta. Kansanedustaja Ari Koposen mielestä on käsittämätöntä, ettei oikeusministeri ole valmis ottamaan kaikkia keinoja käyttöön naisiin kohdistuvan fyysisen väkivallan vähentämiseksi Suomessa.
Kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa lakialoitteessaan törkeästä pahoinpitelystä tuomittaville vankeusrangaistusta. Tällä hetkellä lähes puolessa tapauksista tekijä selviää pelkällä ehdollisella. Törkeänä pidetyssä pahoinpitelyssä teko tehdään erityisen raa’alla tavalla käyttäen ampuma‑ tai teräasetta. Koponen tiedusteli kirjallisesti Henrikssonilta, kannattaako tämä tuomioiden kiristämistä.
– Rikostyypin sisällä voi olla kysymys vakavuudeltaan ja moitittavuudeltaan varsin erilaisista teoista. Tällöin voi vankeusrangaistuksen pituuden sen salliessa esimerkiksi ensikertaisen rikoksentekijän tapauksessa olla perusteltua tuomita vankeusrangaistus ehdollisena, vastaa Anna-Maja Henriksson.
– Suomessa toisen voi siis pahoinpidellä julmasti henkihieveriin ilman, että tekijä joutuu teostaan vankilaan. Ja tämä on maamme oikeusministerin mukaan täysin OK, ihmettelee Koponen.
Naisiin kohdistuva väkivalta on häpeäpilkku
Mikäli vähimmäisrangaistusta korotettaisiin Koposen ehdotuksen mukaisesti nykyisestä yhdestä vuodesta kahteen vuoteen vankeutta, voitaisiin varmistaa vankeusrangaistusten ehdottomuus, sillä pääsäännön mukaan alle kahden vuoden vankeusrangaistukset tuomitaan ehdollisina ja vähintään kahden vuoden vankeusrangaistukset ehdottomina.
– Naisiin kohdistuva fyysinen väkivalta on yksi Suomen häpeäpilkuista, ja onkin käsittämätöntä, ettei oikeusministeri ole valmis kääntämään kaikkia kiviä tämän ongelman vähentämiseksi, Koponen sanoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tuomioiden kiristäminen vähimmäisrangaistukset naisiin kohdistuva väkivalta vankeusrangaistus törkeä pahoinpitely Ari Koponen Anna-Maja Henriksson rikoslaki kirjallinen kysymys ehdollinen vankeusrangaistus lakialoite Väkivalta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Äiti ja isäpuoli kiduttivat toistuvasti 4-vuotiasta pikkutyttöä, syyttäjä vaatii ehdollista – Koponen: Missä ovat kunnon rangaistukset?

Koponen: Uhreja halventavat rangaistukset täysin vastoin ihmisten oikeustajua

Koponen vaatii kovempia rangaistuksia törkeistä pahoinpitelyistä – ”Tässä maassa joutuu linnaan veropetoksesta, mutta lasta saa kiduttaa raa’asti ilman kunnon rangaistusta”

Toisen polven maahanmuuttajat ovat yliedustettuina rikostilastoissa – syynä ei olekaan köyhyys ja asuinpaikka

Meri: Rikosten paljousalennuksista luovuttava – ”Tee kolme, kärsi yksi” -periaate pois rikoslaista

Koponen: Kenenkään oikeustajuun eivät mene rikollisten paljousalennukset

Lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri vaatii: Ministeri Henrikssonin selvitettävä vankeinhoidon järkyttävä tila välittömästi ja ryhdyttävä korjaustoimenpiteisiin

Leena Mereltä kirjallinen kysymys vankiloiden järkyttävistä työoloista: Onko oikeusministeri kartalla edes ongelmien laajuudesta?

Tynkkysen pahoinpitelystä nostettiin syyte: ”Tämä ei voi olla se suunta, mihin Suomessa ollaan menossa”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














