

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Julkisen talouden suunnitelma vielä hataralla pohjalla – menoja on karsittava
Eduskunta keskusteli tänään julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2021-2024. Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä huomautettiin, että suunnitelmat ovat hyvin hataralla pohjalla, mikäli koronaepidemian kesto pitkittyy.
Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron pitänyt kansanedustaja Ville Vähämäki huomautti, että on suunnitelman laskelmat ovat tehty pitkälti siten, että epidemian leviämisen ehkäisemiseksi tehdyt toimet tehoavat ja toimenpiteiden kesto on noin kolme kuukautta.
– On sanomattakin selvää, että epidemian keston ollessa kuusi kuukautta tai tästä pidempi, niin kaikki esitetyt ennusteet muuttuvat huomattavasti huonommaksi. Velka suhteessa bruttokansantuotteeseen nousisi kestämättömälle tasolle hallituskauden lopussa, Vähämäki totesi.
Kenelle jää tukiohjelmista Musta Pekka käteen?
Kansainvälinen taloustilanne on kovin sumuinen ja kaikki maat elvyttävät velaksi. Setelipaino käy kuumana. Silti keskuspankeissa pelätään deflaatiota. Vähämäki huomauttikin, että Euroopan keskuspankin tukiohjelmat syytävät Italian pelastamiseksi käsittämättömiä summia.
– Ja kysymys on vasta ensimmäisestä tukiohjelmasta. Niitä on tulossa lisää. Lähinnä käydään keskustelua siitä, kenelle jää Musta Pekka käteen ja lasku maksettavaksi.
Kuntia pitää tukea
Vähämäki muistutti, että epidemia heikentää myös kuntataloutta ja käytännössä pakottaa kunnat supistamaan toimintaansa. Vähämäen mukaan useissa kunnissa nämä toimet olisivat tulleet joka tapauksessa vastaan jollain aikavälillä.
– Toivottavasti kunnat ottavat tässä yhteydessä säästöjä tuovan digiloikan. Valtion täytyy tukea kuntia tässä hankkeessa. Tämä on myös mahdollisuus kunnille kehittää omaa elinkeinopolitiikkaansa.
Mitä pitäisi tehdä?
Vähämäki totesi, että uusien hankkeiden osalta täytyisi olla pidättyväinen. Etenkin kuntatalouteen negatiivisesti vaikuttavat toimenpiteet täytyisi lopettaa. Samoin oppivelvollisuuden pidentäminen kannattanee jättää Vähämäen mukaan myöhemmäksi.
– Menopuolella tulee leikata ei-välttämättömistä menoista ja etenkin sellaisista hankkeista, jotka lisäävät rahan ulosvuotoa maastamme. Jos vientimme ei vedä, niin myös tuontia täytyy hillitä ja aloittaa monentyyppisten tuotteiden oma valmistaminen kotimaassa uudestaan.
Perussomalaiset korostavat, että hallituksen tulisi välittömästi luopua liiallisesta kunnianhimosta ilmasto- ja maahanmuuttopolitiikassaan sekä kehitysavussaan.
– Hintalappu tällaisille toimille on tässä tilanteessa kestämätön.
Johtajuus puuttuu
Vähämäki totesi, että johtamisessa keskeinen tehtävä on tietää asioita ja johtaa tältä pohjalta. Kaikilta osin tässä ei olla Vähämäen mukaan onnistuttu.
– Etenkin asioiden tietämisessä on ollut puutteita. Mistä on oikein kysymys? Käsitykseni mukaan johtamisen työkalut ovat puutteellisia. Kokonaisnäkemys puuttuu tai sitä ei ole kenelläkään. Puuttuu selkeät tehtävälistat hallinnonaloittain ja koonti näistä.
– On tehtävä jättimäinen luottamusohjelma. Siitä miten kansalaisten ja kuluttajien luottamus palautetaan. Elämä palaa uomiinsa. Palautamme luottamuksen Suomeen, Vähämäki sanoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tukiohjelma koronaepidemia toissijaiset menokohteet verovarat valtio Julkinen talous Kunnat perussuomalaiset Ville Vähämäki hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Miksi hallitus ei kykene panemaan asioita tärkeysjärjestykseen?

Puisto: Velkainen euroalue vaarassa huojuttaa myös Suomen koronan runtelemaa taloutta entisestään

Vallin: Hallituksen pelisilmä pettää taas – sukupuolineutraali henkilötunnus keskellä pandemiaa?

Ulkoministeriö jakoi taas miljoonia maailmalle – suomalaisten verovaroja sujahti Kongoon, presidentti Tarja Halosen kehityspoliittisiin tehtäviin ja YK:n ympäristörahastoon

Perussuomalaiset: Miljardien välttämättömät menolisäykset katetaan pelkällä velalla – mitään priorisointia ei ole tehty

Ranskan koronasolidaarisuus: Lääkkeet vientikieltoon – vaatii tukea ehkäisemään maan pankkikriisiä

Kansallismielinen Itävallan vapauspuolue vaatii loppua koronarajoituksille ja paluuta normaaliin – jokaiselle kansalaiselle tonni käteen ja kuluttamaan

Rahaa painetaan pää märkänä – deflaatiohuolet silti kasvavat

Taloustieteen professori Virén hämmästelee kuntien taloustilannetta
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.
Uusimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat

Tavio ehdottaa Suomeen maahanmuuttojarrua: ”Pitäisi olla yläraja”
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











