

LEHTIKUVA
Pitkä uurastus valiokunnassa tuotti tulosta – Simula: Suden kannanhoidollisen metsästyksen eteen otettu suuria harppauksia
Suden kannanhoidollisen metsästyksen mahdollistamista vaativan kansalaisaloitteen käsittely tuli maa- ja metsätalousvaliokunnassa päätökseensä, kun valiokunnan mietintö valmistui pitkän uurastuksen jälkeen. Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula on tyytyväinen mietintöön, jota pitää reiluna harppauksena kohti suden kannanhoidollista metsästystä.
Mietinnön lausumaehdotuksissa esitetään muun muassa, että suotuisan suojelutason viitearvo ei saa perustua pelkästään genetiikkaan, vaan sitä määriteltäessä otetaan huomioon myös turvallisuus, sosiaaliset ja taloudelliset seikat sekä koiran avulla tapahtuvan metsästyskulttuurin säilyminen.
– Mietintö on ehdottomasti reilu harppaus kohti suden kannanhoidollista metsästystä. Etenkin koiralla metsästämisen ja koko suomalaisen metsästyskulttuurin kannalta on hienoa, että valiokunnan mittava enemmistö toimi tässä kysymyksessä yksituumaisesti. Valiokuntatyö on sitä eduskunnan näkymätöntä työtä, jossa myös oppositiosta voi vaikuttaa, huomauttaa maa- ja metsätalousvaliokunnan perussuomalainen jäsen Jenna Simula.
Susiongelmat on viimein ratkaistava
Tuoreen mietinnön päätösehdotuksessa vaaditaan myös vaikuttamistyötä Euroopan unionissa siten, että susi siirretään luontodirektiivin liitteestä IV liitteeseen V eli metsästettäviin lajeihin, kun tällä hetkellä IV-liitteessä olevia lajeja suojellaan hyvin tiukasti.
– Tämän toteutuminen vaatii aktiivista vaikuttamistyötä Euroopan unionissa, ja sen on oltava Suomen linja. Tukea on haettava esimerkiksi Ranskalta, Virolta ja Ruotsilta, joissa on tehty samanlaisia linjauksia. Susiongelmat on viimein ratkaistava, Simula sanoo.
Mietintö etenee seuraavaksi eduskunnan täysistuntoon, jossa käsittelyn pohjana ovat maa- ja metsätalousvaliokunnan mietintöön sisältyvät ehdotukset.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- susiongelmat metsästyskulttuuri suden kannanhoidollinen metsästys metsästyskoira luontodirektiivi maa- ja metsätalousvaliokunta Euroopan unioni Jenna Simula kansalaisaloite Metsästys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ympäristövaliokunnan Perussuomalaiset: Metsästyskulttuuria ei pidä heikentää kansallispuistojen perustamisen varjolla

Huhtasaari: On käsittämätöntä, että joudumme anelemaan Brysselistä lupaa sille, miten hoidamme petoeläinkantojamme

Sudet puhuttivat kansanedustajia – Tynkkynen esitteli lakialoitteensa pihasusiongelmaan puuttumiseksi

Kiusanteko valituksilla metsästysluvista on saatava kuriin – ”Valituksia tehtailee pieni porukka, jonka ainoa motiivi vaikuttaa olevan kiusanteko”

Vihreiden jarrutus suden kannanhoidollisessa metsästyksessä tulossa tiensä päähän – ”Maalaisjärki näyttää lopulta voittavan”

Antikainen: Haitallisten vieraslajien pyynti on kotoperäisiä lajeja suojeleva ekoteko

Hallitus on epäonnistunut metsästyksen edellytysten turvaamisessa – Simula: ”Surullista sinänsä, että metsästys halutaan jatkuvasti asettaa vastakkain luonnonsuojelun kanssa”

Maa- ja metsätalousvaliokunnassa poikkeuksellinen erävoitto vihervasemmiston ulosmarssista huolimatta – Simula: Susipykälä etenee sittenkin
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Maahanmuuton ongelmat nousivat vihdoin esiin mediassa – Purra: ”Jos olisin toimittaja, hävettäisi”
Valtiovarainministeri Riikka Purra arvostelee kovin sanoin sitä, että media ja muut puolueet ovat heränneet maahanmuuton ongelmiin vasta nyt, pitkällä viiveellä. Perussuomalaiset on puhunut samoista asioista vuosikymmeniä.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun
Paikallisten asukkaiden kärsivällisyys Espanjan Ceutassa on nyt loppu. Heinäkuun lopulla runsaat 70 000 laitonta maahantunkeutujaa ylitti rajan Marokosta Espanjan Ceutaan ja heistä noin 5 000 oleskelee edelleen alueella. Paikallisten asukkaiden ja laittomien tulijoiden välit ovat kärjistyneet väkivaltaisiksi ja Espanja on pyytänyt Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexia apuun laittomien palauttamiseksi Marokkoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













