

Presidentti Bidenilla on paljon syitä vältellä toimittajien kysymyksiä. Kuva presidentin Irlannin vierailulta. / LEHTIKUVA
Presidentti Biden välttelee toimittajien kysymyksiä – samalla kun Bidenin suvun oudoista liiketoimista tipahtelee uusia tietoja
Toimittajien mielestä presidentti Biden yrittää vältellä median hankalia kysymyksiä kieltäytymällä lehdistötilaisuuksista ja haastatteluista. Irlannin valtiovierailulla jopa lasten kysymykset osoittautuivat Yhdysvaltain presidentille liian vaikeiksi. Samaan aikaan julkisuuteen tihkuu uusia tietoja Bidenin suvun oudoista liiketoimista Ukrainassa ja Kiinassa.
Useat toimittajat syyttävät Valkoisen talon tiedotusosastoa siitä, että se yrittää ”suojella” presidentti Joe Bidenia toimittajien kysymyksiltä. Valkoisen talon tiedottaja Karine Jean-Pierreltä kysyttiin muun muassa sitä, miksi presidentti Bidenin Irlantiin tekemän valtiovierailun aikana ei haluttu järjestää lehdistötilaisuutta, jossa toimittajilla olisi ollut mahdollisuus vapaasti esittää kysymyksiä Bidenille.
Toimittajien mukaan presidentti Biden on pitänyt vähemmän lehdistötilaisuuksia ja antanut vähemmän haastatteluja kuin häntä edeltäneet presidentit.
Irlannin vierailullaan Biden herätti huomiota heti Dublinin lentokentälle saavuttuaan höpisemällä lapsille outoja. Ei siis ihme, että lehdistötilaisuutta ei haluttu pitää, koska jopa lasten kysymykset osoittautuivat presidentille liian vaikeiksi.
Muista valtiovierailuun liittyneistä julkisista esiintymisistä Biden suoriutui huomattavasti paremmin. Hän sai irlantilaisilta paljon sympatiaa kertomalla ”tulleensa kotiin”. Joe Bidenilla on äitinsä puolelta irlantilaisia juuria.
Vetäytyminen Afganistanista johti katastrofiin
Presidentti Bidenilla on paljon syitä vältellä toimittajien kysymyksiä. Yksi niistä on Valkoisen talon äskettäin julkaisema raportti, jossa tarkastellaan Yhdysvaltain vetäytymistä Afganistanista.
Yhdysvaltain joukkojen vetäytyminen Afganistanista tapahtui hyvin sekavissa merkeissä ja sen seuraukset ovat osoittautuneet katastrofaalisiksi Talebanin noustua valtaan välittömästi. Bidenin hallinto pyrkii kuitenkin raportissaan pistämään kaiken Donald Trumpin viaksi vetoamalla siihen, että edellisen presidentin tekemät ratkaisut rajoittivat Bidenin käytössä olevia vaihtoehtoja.
Uusia todisteita kähminnästä Ukrainassa
Toinen aihepiiri, jonka suhteen Joe Biden haluaa vältellä toimittajien ikäviä kysymyksiä on hänen poikansa Hunter Bidenin toiminta ukrainalaisessa energiayhtiössä. Energiayhtiö Burisma otti Hunter Bidenin hallintoneuvostoonsa ja maksoi hänelle jopa miljoonan dollarin vuosipalkkion vuosien 2014 ja 2019 välisenä aikana.
Valkoisen talon entinen pikakirjoittaja Mike McCormick on kertonut New York Post -lehdelle, että hänellä on uusia todisteita siitä, että vuonna 2014 tuolloinen varapresidentti Joe Biden, Hunter Biden ja Jake Sullivan – joka toimii nykyään Bidenin turvallisuuspoliittisena neuvonantajana – kähmivät ukrainalaisten oligarkkien kanssa. Hän on yrittänyt saada FBI:n tutkimaan näitä todisteita ja on valmis todistamaan oikeuden edessä.
Presidentti Barack Obama asetti varapresidentti Bidenin vastaamaan Yhdysvaltojen Ukraina-politiikasta. Helmikuussa 2014 Ukrainan Venäjä-mielinen presidentti Viktor Janukovytš ajettiin pois maasta niin kutsutun Maidan-vallankumouksen yhteydessä.
Vain pari kuukautta vallanvaihdon jälkeen Joe Biden matkusti Kiovaan keskustelemaan siitä, miten Yhdysvallat voisi tukea Ukrainan omaa kaasuntuotantoa. Hunter Bidenin nousu Burisman hallintoneuvostoon osuu ajallisesti yksiin hänen isänsä Kiovan vierailun kanssa.
– Hunter Bidenilla ei ollut mitään muuta pätevyyttä istua ukrainalaisen energiayhtiön hallintoneuvostossa kuin se, että hänen sukunimensä on Biden, kommentoi kansanedustaja James Comer, joka johtaa kongressin tutkimusta Bidenin suvun ulkomaisiin liiketoimiin liittyen.
Kiinalaispankilta paljastuksia rahaliikenteestä
Kiinalaisamerikkalainen Cathay-pankki toimitti äskettäin republikaanisenaattoreille tiliotteita liittyen Bidenin suvun yritysten Kiinasta saamiin maksusuorituksiin. Pankin edustajan mielestä kyse on vain siitä, että pankki vastasi senaatin tutkintakomitean tekemään tietopyyntöön.
Monet näkevät tässä kuitenkin peitellyn uhkauksen, joka tulee suoraan Kiinan johdolta ja kohdistuu presidentti Bideniin. Kiinan hallinto haluaa tehdä selväksi, että heillä on arkaluontoista tietoa Bidenin suvun rahaliikenteestä ja he ovat tarvittaessa valmiita paljastamaan lisääkin.
Tilitietojen mukaan presidentti Bidenin poika Hunter Biden ja veli James Biden ovat saaneet miljoonien dollareiden maksusuorituksia Kiinan kommunistisen puolueen omistamilta energiayhtiöiltä. Maksusuoritukset, joiden yhteissumma on kuusi miljoonaa dollaria menivät Bidenin suvun omistuksessa olevalle yritysryppäälle.
Kiinasta saatujen rahojen epäillään vaikuttaneen presidentti Bidenin Kiina-politiikkaan. Asia on erittäin arka varsinkin nyt, kun Kiina uhkaa Yhdysvaltain suojeleman Taiwanin itsenäisyyttä.
Nyt 80-vuotias Joe Biden on ilmoittanut aikovansa asettua ehdolle jatkokaudelle vuoden 2024 vaaleissa. Hän ei ole kuitenkaan vielä virallisesti avannut kampanjaansa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- James Biden Viktor Janukovytš Jake Sullivan Mike McCormick Karine Jean-Pierre James Comer Burisma Taleban Hunter Biden Taiwan Joe Biden Donald Trump Kiina Ukraina Afganistan Yhdysvallat Barack Obama
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Musk julkaisi todisteet Twitterin puolueellisuudesta presidentinvaalien alla – lisäpaljastuksia tulossa

Lisää Twitter-paljastuksia: FBI maksoi Twitterille miljoonia, vaalivaikutti rajusti, sai yhtiön sensuroimaan Bideniin liittyvän paljastusjutun aivan vaalien alla ”venäläisenä disinformaationa”

Konservatiivijuontaja: Demokraatit tulevat hylkäämään Bidenin ja Harrisin – syrjään heittäminen ollut suunnitelmissa alusta asti

USA myi öljyä varmuusvarastoistaan Kiinaan – ostajalla yhteyksiä presidentin poikaan

Hunter Bidenin uudet huumevideot julkisuuteen – ongelma on kuitenkin paljon isompi

Biden demonisoi Trumpin kannattajia ”ääriaineksiksi” ja ”vihanlietsojiksi” – vaati samaan hengenvetoon kansallista yhtenäisyyttä

USA:n terveysministeriö kehottaa työntekijöitään jäämään etätöihin Kaliforniassa – virastotalolle on vaarallista tulla huumeongelman takia

Edustajainhuoneen puhemies äänestettiin ulos – historiallinen tapaus USA:ssa

”Vaalidenialistin” nousu puhemieheksi on osoitus Trumpin voimasta
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Vantaan vetovoima koetuksella: Asukkaat vaihtuvat, asuntojen arvo sulaa
Kotimaan muuttotappio, voimakkaasti muuttunut väestörakenne ja laskevat asuntojen hinnat herättävät kysymyksen siitä, millaiseksi kaupungiksi Vantaa on kehittymässä – ja kenelle se on tulevaisuudessa houkutteleva.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












