

LEHTIKUVA
Punavihreä utopia etenee Helsingissä, vaikka sähköauto on ympäristön kannalta parempi vaihtoehto kuin ratikka
Helsingissä on meneillään mittava myyräntyö ja raidekiima, jonka seurauksena kiskot halutaan vetää kaupungin joka niemen notkoon ja saarelmaan. Perusteena ratkaisulle käytetään muun muassa energiatehokkuutta. Ainakin Tekniikan maailman selvityksen mukaan perusteet saattavat olla ihan muualla.
Tekniikan maailma – tuo meidän wannabe-insinöörien ikiraamattu – on pureutunut ajankohtaiseen kysymykseen vertailemalla ratikan ja sähköauton energiankulutusta per matkustaja. Kysymys on akuutti pelkästään siksi, että Helsingissä panostetaan nyt apinan raivolla raiteisiin. Yksityisautoilijat saavat selvitä pääkaupungin hiekkakuoppaa muistuttavalla tieverkolla, miten kotteroillaan parhaiten taitavat.
Raide-Jokeri tulee HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskosken mukaan valmistuessaan kasvattamaan seudun raitiotieverkon pituutta noin 50 prosentilla. Myös Kruunusillat-hankkeen valmistelu on edennyt, ja kaupunginvaltuusto myönsi Kalasatamasta Pasilaan -raitiotiehankkeen rakentamisen käynnistämiselle rahoituksen vuodelle 2021.
Raitovaunujen operointi aiheuttaa päästöjä myös itse liikennejärjestelmänä. Laatu- ja ympäristöpäällikkö Maija Sarpon karkean arvion mukaan HKL:n tulevien rakennushankkeiden päästöt vuoteen 2035 mennessä ovat yhteensä noin 556 000 hiilidioksiditonnia (tCO2). Tästä radan osuus on noin 355 500 ja varikoiden 200 500 tCO2.
Raitovaunu häviää sähköautolle
Ja sitten itse kulutusvertailun tuloksiin, lähtökohtana sähköauton keskikulutus 20 kWh/100 km. Toimittaja Ragnar Mehiston hankkimien lukujen mukaan raitiovaunun kulutus vuonna 2019 oli 23 kWh/100 km matkustajaa kohden ja viime vuonna 33 kWh/100 km:
”Näin ollen jopa yksin sähköautolla ajaessa kulutus on pienempää – puhumattakaan siitä, jos autossa on useampi matkustaja jakamassa kulutusta”, Mehisto päättelee.
Raideinvestoinnit ovat ratkaisuja kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Tämä on saanut TM.n toimittajan pohtimaan sitä, miten mielekästä on sitoutua jäykkiin liikenneinfran jätti-investointeihin.
– En malta olla miettimättä vielä isompaa visiota. Sellainen voisi olla pienet, suoraan lähtöpaikasta määränpäähän kulkevat, autonomiset autot. Ne antaisivat paremman matkustuskokemuksen kuin vaihtoihin perustuva pikaraitiotie, Mehisto kirjoittaa.
Ratikkakeskustelu sähköistää tunnelmaa
Päätoimittaja Matias Turkkila nosti TM:n artikkelin Twitteriin ja sai aikaan monipuolisen ja poikkeuksellisen asialliseen argumentointiin perustavan ketjun. Kuten tieteessä yleensäkin, monenmoisiin tuloksiin pääsee lähtöarvoja muuttamalla.
Ratikkaa puolustetaan tilakysymyksillä ja tietty myös vihreisiin arvoihin liittyvillä poliittisilla mielikuvilla. Ratikalla ei toisaalta pääse mökille, huomautettiin vasta-argumenttina. Johdinauto tuotiin esiin vaihtoehtona ja toki myös Helsingin kaduilla jo hiipivä ladattava sähköbussi.
Vihreiden kaupunginvaltuutettu Pekka Sauri sai ketjussa tehtäväkseen selvitellä ratikka-asiaa. Ensi viikolla kuulemma ehtii. Jäädään kuulolle.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Maija Sarpo Johdinauto keskikulutus Pekka Sauri Ragnar Mehisto sähkönkulutus raideinvestoinnit raitiovaunu ratikka energiatehokkuus Ville Lehmuskoski sähköbussit ympäristövaikutukset Kruunusillat Raidejokeri sähköauto Matias Turkkila Helsinki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kokoomus ei halua keventää polttoaineen verotusta – perussuomalaiset pitävät korkeita pumppuhintoja kurittamisena

Purra: ”Mikäli koko hallituskausi olisi edistetty perussuomalaista politiikkaa, suomalaisella olisi omassa maassaan muutakin kuin maksajan rooli”

Perussuomalaiset vaatii kohtuutta autoilun kustannuksiin – hallitus vastaa panostaneensa kävelyyn! Jutussa video

Koko hallitus on sitoutunut ilmastopolitiikkaan, joka kurjistaa kansalaista ja heikentää kilpailukykyä – ”Hallituksessa on puolueita, jotka ovat täysin sokean ilmastofanatismin kourissa”

Perussuomalaiset esittää sähkön ja polttoaineiden veron alentamista neljänneksellä: Keskivertoperheelle lähes 500 euroa enemmän käteen vuodessa – hallituksen vaihtoehdosta tulossa 1 200 euron lisälasku

Koskela: Poikittaisratahanke hyödyttäisi koko Suomea – ”Junayhteyksien kokonaisvaltainen kehittäminen on yksi vaihtoehto ainaiselle autoilijoiden kurittamiselle”

EU:n energiatehokkuusdirektiivi ajaa suomalaiset kotitaloudet taloudelliseen ahdinkoon – ”Tätä on EU:n niin sanottu vihreä siirtymä”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajaperheelle yli 4 000 euroa puhtaana käteen – Lehtinen: Tuollaisiin palkkasummiin on haastavaa päästä suomalaisellekin
Kelan julkaisemien tilastojen mukaan Espoossa ja Vantaalla jo noin puolet toimeentulotukea saavista on vieraskielisiä. Suomessa esimerkiksi viiden lapsen perhe saa erilaisina tukina puhtaana käteen lähes 4 500 euroa, minkä lisäksi vuokrat sekä sähkö- ja vesilaskut hoidetaan valtion kassasta. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen tyrmää nykyisen järjestelmän, joka on tehnyt veronmaksajista ulkomaalaisten elättäjiä.

Hyvinvointialue majoittaa maahanmuuttajia miljoonahuvilassa Tampereella – Vigelius: ”Käsittämätöntä”
Maahanmuuttajia on majoitettu arvokiinteistössä Tampereen Pyhäjärven rantatontilla noin vuoden ajan. Tamperelainen kansanedustaja ja perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on tiedosta tyrmistynyt.

Yle julkaisee valejuttuja, lokaa valheillaan Purraa – tällaisilla perusteilla Yle kieltäytyy korjaamasta tympeitä virheitään
Jo vuosikausien ajan Yleisradio on pitänyt linjanaan, että ”väestönvaihto”-sanan käyttäminen on varma merkki äärioikeistolaisesta salaliittoteoriasta. Tämä näkemys on itsessään kiistanalainen, mutta Ylen uuden tulkinnan mukaan nyt myös ”väestön vaihtuminen”-sanojen käyttäminen tarkoittaa tukea äärioikeistolaiselle salaliittoteorialle. Termiä on aiemmin pidetty neutraalina ja Yle käyttää sitä itsekin. Valtiovarainministeri Riikka Purra syyttää nyt Yleä valehtelusta. Sosiaalisessa mediassa Ylen uutistoimituksen uusi linjaus herättää suurta kummastusta. Erityisavustaja Matias Turkkila kirjoittaa.

Nuori ukrainalaisnainen tapettiin julmasti Yhdysvalloissa – vasemmistolaiset huolissaan rasismista
Ukrainalaisen pakolaisnaisen julma surma on järkyttänyt ihmisiä Yhdysvalloissa. Oikeistolaiset ovat huolissaan mustan miehen silmittömästä väkivallasta nuorta naista kohtaan. Vasemmistolaiset puolestaan ovat huolissaan rasismista: heidän mukaansa veriteko johtuu mistä tahansa muusta kuin demokraattien ajamasta löyhästä rangaistuslinjasta. Suomen media taas yrittää kehystää presidentti Trumpin pahantekijäksi.

Mistä väestönvaihdossa on oikeasti kyse – Ylen ja Ilta-Sanomien faktantarkistajilla faktat hukassa ja lähteet kateissa
Valtamedia on jauhanut viikkokaupalla villejä spekulaatioita salaliittoteorioista sen jälkeen, kun perussuomalaisten Teemu Keskisarja puhui väestönvaihdosta. Tosiasiassa väestönvaihdossa ei ole sen enempää salaista kuin liittoakaan, ja teorian sijaan se on paremminkin havainto. Väestönvaihto käsitteenä muistuttaa huonon maahanmuuttopolitiikan pitkävaikutteisista ja käytännössä peruuttamattomista vaikutuksista.

Tavallinen kansa suree, vasemmistolaiset riemuitsevat Charlie Kirkin kuolemasta – salamurhaaja yhä karkuteillä
Charlie Kirkin salamurhaaja on yhä pakosalla, mutta FBI:llä on johtolankoja. Vasemmistolaiset kaikkialla maailmassa ovat ilmaisseet ilonsa Kirkin kuolemasta. Suomen media vetää tietenkin esiin Hitler-kortin. Presidentti Trump lupaa hallintonsa etsivän kaikki terrorismin tukijat ja rahoittajat.

Mielenterveystyötä tekevä järjestö antoi 400 000 euron pääomalainan yksityiselle ravintolayhtiölle – samaan aikaan järjestöpomo valitettelee lisäresurssien puutetta
Mieli ry:n puheenjohtaja harmitteli Helsingin Sanomille, että hallituksen säästöt vaikeuttavat järjestöjen mahdollisuutta auttaa. Samaan aikaan Mieli ry:lla on kuitenkin ollut satojen tuhansien eurojen edestä ylimääräistä rahaa yksityisen ravintolatoiminnan tukemiseen.

Kolmannen sektorin poliittisiin hillotolppiin hupenee useita kymmeniä miljoonia euroja veronmaksajien rahaa – helsinkiläinen PS-varavaltuutettu keräsi järkyttävän listan
Veronmaksajan rahoilla ylläpidetään laidasta laitaan erilaisia kolmannen sektorin toimijoita, joista monella on kytköksiä poliittisiin puolueisiin. Samalla hintalappu veronmaksajalle nousee järkyttävän suureksi ottaen huomioon, että harva tavan kansalainen on koskaan edes kuullutkaan näistä toimijoista – saati sitten että tietäisi, mitä ne tekevät.

Vieraskielisten Kela-tukiin hupenee jo yli miljardi euroa vuodessa – Perussuomalaiset: ”Sietämätöntä”
Monet poliitikot oikealta vasemmalle - ja myös mediassa esiintyvät tutkijat hokevat viikosta toiseen, kuinka maahanmuuton lisääminen muka olisi välttämätöntä julkisen talouden rahoittamiseksi. Kelan tuoreet luvut vieraskielisten osuudesta tukien saajina kuitenkin paljastavat karun todellisuuden maahanmuuttolobbarien puheiden takana.

Perussuomalaiset ja Veronika Honkasalo ottivat jälleen kiivaasti yhteen eduskunnassa – Vigelius: ’’Vasemmisto vastustanut liki kaikkia maahanmuuton kiristyksiä’’
Tiistaina eduskunnan täysistunnossa vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo ja useat perussuomalaiset kansanedustajat ottivat kiivaasti yhteen. Keskustelu koski hallituksen esitystä, jolla kiristettäisiin pysyvien oleskelulupien ehtoja.