Purra: Kannatan Suomen Nato-jäsenyyttä

Olen halunnut tähän saakka pidättäytyä oman Nato-kantani ilmaisusta, jotta en rajaisi muiden perussuomalaisten liikkumatilaa ja vapaata pohdiskelua. Vaikka turvallisuuspoliittinen keskustelu on viime viikkoina yksipuolistunut, perussuomalaisilla jäsenillä on mielipiteenvapaus, ja olen itse pitänyt tärkeänä, että myös Nato-keskustelussa kunnioitamme erimielisiä asiallisia argumentteja, kirjoittaa perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra.

Eduskuntaryhmä on lähipäivinä valmistautumassa tekemään päätöksensä, joka raamittaa edustajiemme työtä valiokunnissa ja koordinaatioryhmässä, ja tätä seuraavat puoluehallitus ja puoluevaltuusto ja myöhemmin keväällä puolueneuvosto. Enemmistö kansanedustajistamme on kertonut kantansa, ja keskustelu käy vilkkaana sekä julkisesti että puolueen sisäisillä areenoilla. Myös puolueen toteuttaman jäsenkyselyn tulokset olivat selviä. Koen mahdolliseksi kertoa oman henkilökohtaisen kantani Nato-jäsenyyteen.

Kuten olen vuosien varrella erilaisiin vaalikoneisiin kirjannut, olisin mieluiten nähnyt Suomen päätyvän Naton jäseneksi jo 1990-luvulla Venäjän heikkouden aikoina. Kun tämä ei toteutunut, ja Venäjän aggressiot ja imperialistiset intohimot kasvoivat, jäsenyyden tavoittelu tuntui yhä ongelmallisemmalta eikä koskaan ollut oikea hetki jäsenyyden hakemiselle. Suomen omalaatuinen ja tasapainoileva suhde Venäjään ja turvallisuuspolitiikan Nato-optio näyttivät olevan riittäviä turvallisuutemme ja koskemattomuutemme takaajia. Ja olivathan ne – Suomi on saanut elää vuosikymmenet rauhassa ja vakaudessa. Välillä kiivainta Nato-huutelua seuratessani minusta näyttää siltä, että monet ovat unohtaneet sen.

Helmikuussa mureni kuitenkin paitsi eurooppalainen turvallisuusjärjestys myös Suomen ja Venäjän välisen suhteen koko perusta. Meillä ei ole enää pohjaa, jolla tasapainoilla epämääräisessä Nato-option ja kahdenvälisten suhteiden määrittämässä tilassa. Venäjän raakalaismainen hyökkäys eurooppalaisen suvereenin valtion kimppuun hajotti vanhaan nojaavan tulevaisuutemme rakennusaineet. Vaikka tiesin sen olevan mahdollista, en kuitenkaan voinut uskoa Venäjän toimivan tällä tavalla. Kyse on Ukrainasta, mutta jokainen tietää, että kyse voisi olla myös Suomesta. Olin pakotettu tarkastelemaan kantaani jälleen uudelleen.

Kannatan Suomen Nato-jäsenyyttä ja tuen valtiojohtoa jäsenyyden edistämisessä. En näe Nato-jäsenyyttä ongelmiemme automaattisena poispyyhkijänä vaan tavoiteltavana osana Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittista palettia. Parhaiten Suomen turvallisuutta ja itsenäisyyttä tukee oman vahvan ja entisestään vahvistettavan puolustuskyvyn ja puolustushalun perustan lisäksi jäsenyys Natossa. Puolustuksemme perusta on aina omissa käsissämme. Puolustusliiton hyödyt näen erityisesti ennaltaehkäisyn ja pelotteen kannalta. Samaan aikaan suvereniteettiamme ja turvallisuuttamme tulee vahvistaa myös muulla tavoin, esimerkiksi rajaturvallisuuteen, hybridiuhkien torjuntaan ja ruoka- ja energiahuoltoon tehtävin toimenpitein. Maahan voidaan hyökätä myös ilman aseita.

Natossa on ehkä huojentavaa olla, mutta ensin sinne pitäisi päästä. Tunnistan prosessin uhkakuvat, Venäjän poliittisesta painostuksesta vakavampiin toimiin asti, mutta en näe, että niitä voitaisiin välttää myöskään olemalla hakematta. Mikäli eduskunta päättää hakea Nato-jäsenyyttä, kuten toivon, valtiojohdolta vaaditaan hakemuksen riittävän suotuisan vastaanoton varmistamista kaikista jäsenmaista. Samoin valtiojohdon tulee varmistaa hakemuksen jättöajan ja jäsenyyden saavuttamisen väliselle ajalle sopiva turva eli käytännössä riittävät puolustusyhteistyön takuut tärkeimpien Nato-maiden kanssa. Varsinainen aikataulu on riippuvainen seikoista, jotka ovat (ainakin tällä hetkellä) vain valtiojohdon tiedossa.

Toivon edelleen sekä perussuomalaisilta että kaikilta muiltakin asiallista keskustelua ja erilaisten näkemysten sietämistä. Täysiä varmuuksia ei ole kenelläkään – on vain arvioita, todennäköisyyksiä ja skenaarioita sekä oppia historiasta.

Riikka Purra
puheenjohtaja
perussuomalaiset