

LEHTIKUVA
Purra: Keinoja maasta poistamiseen olisi, jos olisi riittävästi tahtoa
Torstaina eduskunnan kyselytunnilla käytiin keskustelua terrorismista, islamismista ja ulkomaalaisista rikollisista.
Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra kysyi hallitukselta, mitä se aikoo tehdä, jotta Suomi olisi vapaa maa suomalaisille eikä vapaa maa ulkomaalaisille rikollisille ja islamisteille.
– Ulkomaalaislain mukaan maasta voidaan karkottaa ulkomaalainen, joka on syyllistynyt rikokseen, josta enimmäisrangaistus on vähintään vuosi vankeutta. Teoriassa myös pakolainen voidaan karkottaa, Purra sanoi.
Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) vastasi hallituksen tehneen todella paljon suomalaisten turvallisuuden eteen, ”enemmän kuin yksikään hallitus vuosiin, ehkä vuosikymmeniin”.
”Koska ihmisoikeudet ja turvallisuustilanne”
Ohisalo sanoi hallituksen osoittaneen ”satoja miljoonia suomalaisten turvallisuuteen”. Hän myös väitti, että ”rikolliset palautetaan, se on varmasti kaikille aivan selvää”.
– Valitettavasti hyvin usein rikollistenkaan kohdalla maasta poistamista ei voida panna täytäntö. Miksikö? Koska ihmisoikeudet ja turvallisuustilanne. Siis lähtömaassa.
– On yksi asia tuntea ulkomaalaislakia, perustuslakia ja kansainvälistä oikeutta ja tietää, mitä siellä sanotaan. On täysin toinen asia hyväksyä tai olla hyväksymättä, että rikollisen ulkomaalaisen oikeudet menevät suomalaisten turvallisuuden ja ihmisoikeuksien edelle, Purra sanoi.
Kehitysapua ja lomamatkoja
Ministeri korosti myös palauttamispolitiikan yleisiä ongelmia – ikään kuin nekin olisivat luonnonvoima, jolle ei voida mitään.
– Samaan aikaan maat, jotka eivät ota vastaan omia kansalaisiaan, välttämättä edes rikollisia, saavat meiltä kehitysapua. Kyseisissä maissa voi myös käydä lomailemassa, vaikka nauttii kansainvälistä suojelua suhteessa kyseiseen maahan.
– Keinoja maasta poistamiseen ja asioiden korjaamiseen kyllä olisi, jos olisi riittävästi tahtoa, Purra sanoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- islamistit laittomasti maassa olevat Maria Ohisalo pakkopalautukset Riikka Purra Turvapaikanhakijat Turvallisuus perussuomalaiset hallitus Rikollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Laittomasti maassa oleskelevat säilöön ja ulos maasta – ”Huomattavasti edullisempaa kuin nykyinen turvapaikkateatteri”

Antikainen: Kumpi päättää Suomen maahanmuuttopolitiikasta, hallitus vai yksin sisäministeri Ohisalo?

Perussuomalaiset: Hallitus pahentaa turvallisuusuhkaa, jonka islamismi aiheuttaa

Halla-ahon mukaan hallitus ei ole kiinnostunut suomalaisten työllistämisestä: ”Ulkomaalaisia vaaditaan töihin keinolla millä hyvänsä – vaikka valtion maksamilla charter-lennoilla”

Perussuomalaiset vaativat kyselytunnilla hallitusta heräämään maahanmuuton ongelmiin: ”Tämä on yksiselitteisen vahingollista”

Junnila: Sisäministeriö valmistelee keinoja laittoman maassaolon laillistamiseksi

Halla-aho: Islamilaisten terroritekojen tekijät saavat suojelua ja hyväksyntää omilta yhteisöiltään

Väkivaltaisten maahanmuuttajanuorten ongelma ei poistu tilastokikkailulla tai kieltämällä maahanmuutosta puhuminen

EU:n sisäministerit eivät saaneet kasaan sopua siirtolaispaketista
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














