

Putkonen: Trumpin ilmastopolitiikka on ollut tuloksekasta
Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen moitti eilisen tuumaustunnin aloituspuheenvuorossaan suomalaisia päättäjiä siitä, että ne ovat melko yksipuolisesti torjuneet Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin toimet ilmastopolitiikassa.
– Esimerkiksi SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne esitti kesäkuussa MTV:n nettikolumnissaan, kuinka Euroopan ja muun maailman pitäisi haastaa ihmiskunnan kannalta tuhoisa politiikka myös Yhdysvaltoihin kohdistuvilla taloudellisilla seuraamuksilla. Rinteen mukaan Trump on jätettävä henkisesti yksin älyttömän ilmastopolitiikkansa kanssa, hänet on saatava muuttamaan suuntaa ja tämän tuhoisan politiikan tartuntavaikutukset on estettävä, Putkonen ihmetteli.
EU lisännyt hiilidioksidipäästöjä
Putkonen kehotti tarkastelemaan, mitä on todellisuudessa tapahtunut ja kuka on kantanut teoillaan huolta tulevaisuudesta.
– Trumpin ilmastopolitiikka on ollut tuloksekasta. Yhdysvallat on vähentänyt maista eniten hiilidioksidipäästöjä, eli yli 42 miljoonalla tonnilla vuonna 2017. EU on puolestaan – ottamalla terhakkaammin ilmastopolitiikan johtoroolia – lisännyt hiilidioksidipäästöjä 40 miljoonaa tonnia. Ilmastomuutoksen torjuntataistelun kärkimaaksi ja EU:n kumppaniksi ilmoittautunut Kiina kasvatti hiilidioksidipäästöjään 120 miljoonaa tonnia vuodesta 2016 vuoteen 2017, Putkonen luetteli.
Suomen Uutiset kertoi Yhdysvaltojen päästövähennyksistä heinäkuussa.
Faktantarkastajat oikaisemaan valeuutisointia
Suomen osuus maailman CO2-päästöistä on noin 16 promillea.
– Mitä tekee Suomen hallitus demareiden ja vihervasemmiston tukemana? He vaativat yhteisrintamassa kunniahimoisempaa ilmastopolitiikka. Siis vaativatko he lisäämään C02-päästöjä vai siirtymistä Trumpin ilmastopolitiikan tukijoiksi vaatimalla rangaistuksia maille, jotka eivät toteuta yhteisesti sovittuja maakohtaisia päästötavoitteita? Teollisuus sekä Yhdysvalloissa että Suomessa joutuu kilpailemaan näiden maiden kanssa, jotka vuodesta toiseen ainoastaan kasvattavat päästöjä.
– Päästöjä kasvattaviin teollisuusmaihin kuuluvat maat, kuten Saksa ja Puola. Nyt on kulunut jo tarpeeksi aikaa, että niin sanotut faktantarkastajat voisivat todeta perussuomalaisten presidenttiehdokkaan Laura Huhtasaaren olleen sittenkin oikeassa kertoessaan Puolan ja kumppaneiden saastuttavan eniten. Onko suomalaisilla faktantarkastajalla kanttia oikaista valeuutiset? Putkonen kysyi.
Korjaus 14.8.2018 klo 16:50: Yhdysvaltojen päästöt eivät ole vähentyneet 42 tonnilla vaan 42 miljoonalla tonnilla.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vihervasemmisto päästöt Eurooppa Donald Trump Työmiehen tuumaustunti Antti Rinne Kiina Yhdysvallat Laura Huhtasaari Matti Putkonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Meri: Tiloja lopetetaan, maanviljelijät ahdingossa – kotimainen ruuantuotanto loppuu, jos emme muuta toimintapojamme

Halla-aho: Suomi on suomalaisten rakentama ja suomalaisille kuuluva maa – haittamaahanmuutto on lopetettava

Meri: Hallituksen veronalennuslupauksissa bluffin makua – toisella kädellä annetaan ja toisella otetaan reippaasti pois

Slunga-Poutsalo: Hallitus voisi tunnustaa, ettei sote-uudistuksesta tullut hallituspuolueiden vaaliveturia, vaan se oli susi jo syntyessään

Mäkelä: ”Maailman jäteongelmat eivät ratkea, jos Suomessa käytäisiin tunteenomaisesti kieltämään muovipusseja”

Tuoko Trumpin talouspolitiikka ääniä vähemmistöiltä – USA:ssa äänestetään rodun mukaan
Viikon suosituimmat

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu
Eurooppalainen joulunaika on perinteisesti iloisen yhteenkuuluvuuden ja rauhan juhla. Valitettavasti viime vuosina meidän kristillisen kulttuurimme ytimeen kuuluvasta juhlasta on tullut myös väkivaltaisten hyökkäysten kohde ja heikkojen päättäjien perääntymisen näyttämö. Useissa maissa on jouduttu perumaan jouluperinteitä terroriuhan vuoksi, ja samaan aikaan omia tapojamme siivotaan pois, etteivät ne vain loukkaisi toisin uskovia. Näin jouluna onkin syytä kysyä, ymmärrämmekö me, mitä olemme menettämässä, kirjoittaa kansanedustaja Sanna Antikainen.

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa
Australian pääministeri on joutunut ankaran arvostellun kohteeksi, koska hän on ollut oudon poissaoleva kansalaisten surressa Bondi Beachin joukkomurhassa kuolleita. Nyt media on nostanut esille videon, jossa pääministeri osallistuu aktiivisesti Israelin vastaiseen mielenosoitukseen, jossa tuomitaan juutalaisvaltion sotilastoimet palestiinalaisia vastaan. Keskustelu antisemitismistä sai jälleen vauhtia.

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen pitää julkisuuteen noussutta Torniossa palvelukodissa paljastunutta vanhuksen kaltoinkohtelua sietämättömänä julmuutena, jota suomalaisen yhteiskunnan ei tule hyväksyä. - Hoitajien kohdistama väkivalta vanhukseen on tuomittavaa. Tällainen tapaus mustamaalaa vanhustenhoitoa ja myös niitä hyviä hoitajia, joita kuitenkin Suomessa on enemmistö, Juvonen sanoo.

Opiskelijamaahanmuutto kiristyy – Purra: ”Suomi astuu taas askeleen kauemmaksi järjettömyydestä”
Hallitus käynnistää ensi vuonna lainvalmistelun, jolla opiskelijamaahanmuuton ehtoja ja perheenjäsenten maahantuloa kiristetään selvästi. Tieto tulevasta uudistuksesta on jo kulkeutunut maailmalle, valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kirjoittaa.

Riikka Purra: Joulu on kuusia, tonttuja ja torttuja, lahjoja, lauluja, tuoksuja ja tunnelmaa
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra muistuttaa jouluperinteiden vaalimisen merkityksestä. Asia ei ole itsestäänselvyys tänä päivänä. – Onneksi on perussuomalaiset. Viestimme on, että meidän pitää olla ylpeitä tästä maasta ja sen kulttuurista, arvoista ja ominaisuuksista – meidän pitää puolustaa niitä, Purra sanoo.

Professori Wall Street Journalissa: Woke-DEI ei toimi – tarvitaan näkemysten monimuotoisuutta
Maailmankuulu rahoitusprofessori Alex Edmans kyseenalaistaa Wall Street Journalissa woke-henkisen DEI-liikkeen ydinuskomukset, joiden mukaan monimuotoisuus varsinkin etnisyyden, sukupuolen ja iän suhteen parantaisi automaattisesti yritysten tuloksellisuutta. Vertaisarvioiduista tutkimuksista ei löydy tukea näille DEI-opeille. Edmans kuitenkin peräänkuuluttaa ajattelun monimuotoisuuden tärkeyttä. Hänen mukaansa yritykset voivat hyötyä, jos ne kiinnittävät ulkoisten tekijöiden sijaan huomiota erilaisiin taustoihin mm. koulutuksessa, kokemuksissa ja kognitiivisissa piirteissä. Tällöinkin monimuotoisuuden hyödyt ovat tapauskohtaisia, eikä monimuotoisuutta tulisi pitää yksinkertaisena patenttiratkaisuna.

Suomalaisuuden Liiton jäsenmäärä kasvussa – ”Näyttää siltä, että yritykset, valtio ja yliopistot haluavat työntää syrjään suomen kielen ja kansallisuuden piirteet”
Ajamme jatkossakin suomalaisuuden ja erityisesti suomen kielen asiaa, mutta puoluepolitiikan ulkopuolella, määrittelee Suomalaisuuden Liiton tuore puheenjohtaja Tiera Laitinen, joka on vastikään aloittanut pestinsä aiemmin liittoa johtaneen Ilmari Rostilan tilalla.

Pysyvän oleskeluluvan ehdot kiristyvät loppiaisen jälkeen
Ensi vuoden alussa pysyvän oleskeluluvan edellytyksiä tiukennetaan lakimuutoksilla muun muassa niin, että vaadittavaa yhtäjaksoista oleskeluaikaa pidennetään. Lisäksi hakijalta edellytetään tiukempaa nuhteettomuutta, suomen tai ruotsin kielen taitoa sekä työhistoriaa.

Perussuomalaiset toivottavat hyvää ja rauhallista joulua
Suomen Uutiset, perussuomalaisten puoluetoimisto ja perussuomalaisten eduskuntaryhmä toivottavat suomalaisille hyvää ja rauhallista joulua.
Uusimmat

Pysyvän oleskeluluvan ehdot kiristyvät loppiaisen jälkeen

Perussuomalaiset toivottavat hyvää ja rauhallista joulua
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää








