

LEHTIKUVA
Ranne kuntavaalien siirrosta: ”Poliitikon pitää tunnistaa pajunköysi, kun hänelle sitä syötetään”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, diplomi-insinööri Lulu Ranne kritisoi keskiviikkona 10.3.2021 Ylen Politiikkaradiossa kuntavaalien siirtoa. Väärin perustein tehtyä päätöstä ei Ranteen mielestä voi pitää vastuullisena, jos oikeilla tiedoilla olisi tehty eri päätös.
Viime vuonna 2020, koronapandemian ollessa uusi ilmiö, 76 valtiollista tai alueellista vaalia siirrettiin. Vastaavasti 106 vaalit onnistuttiin pitämään. Pääosa viime vuonna siirretyistä vaaleista myös pidettiin viime vuonna. Esimerkiksi Saksassa viime vuodelta siirrettyjä osavaltiovaaleja pidetään tulevana sunnuntaina 14.3.2021 keskellä rajoitustoimia.
– Tänä vuonna 2021 vaaleja on siirretty vain Malesiassa ja Jamaikalla, ja nyt siis Suomessa. Hallituksen kyky ylläpitää yhteiskunnan perustoimintoja ei olekaan toivotulla tasolla, arvioi Lulu Ranne.
Ehdokasasettelun jatkamista ei voi perustella koronalla
Vaalien pitäminen ajallaan on länsimaisessa demokratiassa itseisarvo. Perussuomalaiset vastustavat vaalien siirtoa, koska oikeusvaltiossa maalitolppia ei siirretä heppoisen laskuharjoituksen perusteella kesken pelin.
– Tietysti, jos epidemia lähtee käsistä, vaalit voidaan joutua perumaan vaikka edellispäivänä. Ehdokasasettelun jatkamista sen sijaan ei voida perustella koronalla. Ei, vaikka nyt myös me voimme täydentää ehdokaslistojamme. Voimassa olevan vaalilain mukaan ehdokasasettelu on päättynyt 9.3.2021. Vaalilain muutoksesta ei ole vielä tehty edes esitystä, Ranne sanoo.
Ranteen mukaan oikeusministeriö on tarkastellut tilannetta tavoitteenaan vaalien siirto eikä vaalien läpivienti poikkeusoloissa erityisryhmät huomioiden, kuten muualla maailmassa opittiin vuoden 2020 aikana. Eristyksessä olevien ja tartuntariskistä huolissaan olevien äänestykset olisi ollut täysin mahdollista järjestää vaali- ja tartuntatautilain muutoksin ja riittävin resurssein. Mutta Suomessa rahaa riittää vain muualle lähetettäväksi, ei oman toimintakyvyn varmistamiseen.
Tiedon kriittinen arviointi on tärkeimpiä taitoja
Vaikka vaalien siirtäminen johtuu koronan torjuntatoimien epäonnistumisesta, päätöstä kehutaan vastuulliseksi. Väärin perustein tehty päätös ei Ranteen mielestä voi olla vastuullinen, jos oikeilla tiedoilla olisi tehty tai olisi tullut tehdä eri päätös.
– Ja ne perusteet olivat väärät. THL:n esittämä, jo surullisenkuuluisa ”laskuharjoitus” tartuntamäärien hillitsemättömästä kasvusta oli myös oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin omien sanojen mukaan keskeinen tehokeino siirron aikaansaamiseksi (IS 6.3.): ”Jos he [THL] näkevät suuren riskin, että tautitilanne voi lähteä näin suureen kasvuun, asia on otettava vakavasti.”
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin mukaan ”THL:n lukuja ei kukaan poliitikko voi mennä sörkkimään”.
Diplomi-insinöörinä Lulu Ranne taas on sitä mieltä, että tiedon kriittinen arviointi on poliitikon tärkeimpiä taitoja:
– Poliitikon pitää tunnistaa pajunköysi, kun hänelle sitä syötetään.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kuntavaalien siirto koronarajoitukset koronapandemia poikkeusolot Anna-Maja Henriksson THL Kuntavaalit Antti Lindtman Lulu Ranne
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Grönroos: Ei ole esitetty mitään järkevää syytä kuntavaalien siirtämiseen – ”Suomen viranomaisilla ollut vuosi aikaa valmistautua”

Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piiri vastustaa kuntavaalien siirtämistä: ”Onko kyse puhtaasti politikoinnista?”

Kuntavaalien siirtoa juntattiin kulisseissa kahdella eri verukkeella – Grönroos: ”Vaalien siirtäminen avaa rajattomat mahdollisuudet väärinkäytöksille”

Antikainen vaatii hallitukselta vastausta: ”Kuinka esitys vaalien siirtämisestä syntyi?”

Perussuomalaiset eivät purematta niele vaalien siirtoperusteluita: ”Teillä on ollut vuosi aikaa järjestää turvalliset vaalit!”

Oikeusministeri Henrikssonin massiivinen epäonnistuminen – ”Suomen historian erikoisin kärrynpyörä”

Henriksson selvisi luottamusäänestyksestä – perussuomalaiset: ”Oikeusministeri on täysin epäonnistunut tehtävässään järjestää turvalliset vaalit”

Simula, Rantanen ja Ranne: Ehdokaslistojen vahvistamatta jättämisestä hirveä sotku

Ranne: Perusoikeuksia ei voi rajoittaa epämääräisesti kaiken varalta
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












