

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Simula, Rantanen ja Ranne: Ehdokaslistojen vahvistamatta jättämisestä hirveä sotku
Kuntavaalien siirto kahdella kuukaudella aiheuttaa jo nyt suuria epäselvyyksiä kunnissa. Perussuomalaiset kansanedustajat Jenna Simula, Lulu Ranne ja Mari Rantanen ovat äimistyneitä oikeusministeriön epäselvästä ohjeistuksesta.
Vaikka kuntavaalien siirtoa koskeva laki ei ole vielä voimassa, osa kunnista on tulkinnut, ettei ehdokaslistoja tarvitse vahvistaa, vaikka voimassa olevan lainsäädännön mukaan näin pitäisi tehdä torstaina 18. maaliskuuta. Oikeusministeriö jättää antamassaan ohjeistuksessa harkintavallan keskusvaalilautakunnille itselleen, joka näyttäisi rikkovan sekä perustuslakia että voimassa olevaa vaalilakia.
– Oikeusministeriö antaa ymmärtää, ettei ehdokaslistoja tarvitse vahvistaa. Mikäli listoja ei vahvisteta, eduskunnan on käytännössä pakko viedä maaliin vaalien siirto riippumatta siitä, mitä esimerkiksi perustuslakivaliokunta asiasta lausuu. Tällainen toimintajärjestys on absurdi, Jenna Simula paheksuu.
Lain rikkominen kuntien harkittavaksi
Erityistä ihmetystä aiheuttaa se, että ministeriö jättää kuntien harkittavaksi, rikkovatko kunnat voimassa olevaa lakia vai eivät. Ohjeistuksen pitäisi näiltä osin olla erityisen tarkkaa ja yksiselitteistä.
– Jos kunnissa ei noudateta voimassa olevaa lainsäädäntöä eikä vahvisteta listoja, virkavastuulliset rikkovat lakia ja virkavelvollisuuttaan. Ehdokasasettelun uudelleen avaaminen eroaa myös aikaisemmista vaalien siirtämisistä, eikä ole sanottua, että se tulee voimaan esityksen mukaisena, Lulu Ranne huomauttaa.
Poikkeuksellista toimintaan
Kuntavaalien siirto ilman kaikkien puolueiden hyväksyntää on poikkeuksellista. Perussuomalaiset ovat korostaneet siirron perusteiden olevan hataralla pohjalla, sillä päätöksen perimmäisenä syynä on käytetty THL:n matemaattisia laskuharjoituksia. Erityisen ongelmallinen on hallituksen esitys ehdokasasettelun siirtämisestä, sillä sille ei ole olemassa minkäänlaisia perusteita. Tällainen rikkoo jo ehdokkaaksi sitoutuneiden oikeuksia ja demokratian ydintä.
Puolueen kansanedustajat ovat varoitelleet vaalien siirron aiheuttavan ongelmia, kun päätös tehtiin vasta paria päivää ennen, kun ehdokaslistat tuli jättää kunnissa.
– Vaalit kuuluvat demokratian ja oikeusvaltion kulmakiviin. Kuten tästä sotkusta käy ilmi, oikeusvaltioperiaate näyttää toimivan meillä hyvin lähinnä juhlapuheissa, Mari Rantanen sivaltaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vaalien siirtäminen ehdokasasettelu ohjeistus lain rikkominen Oikeusvaltioperiaate Kuntavaalit Oikeusministeriö Mari Rantanen Lulu Ranne Demokratia Kunnat Jenna Simula perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ranne kuntavaalien siirrosta: ”Poliitikon pitää tunnistaa pajunköysi, kun hänelle sitä syötetään”

Perussuomalaiset eivät purematta niele vaalien siirtoperusteluita: ”Teillä on ollut vuosi aikaa järjestää turvalliset vaalit!”

Ranne kuntavaalien siirrosta: Hallitus politisoi vaali-instituution

Ranne: Perusoikeuksia ei voi rajoittaa epämääräisesti kaiken varalta

“Totta kai järjestetään”, ”ehdottomasti pidettävä ajallaan”, “hieman törkeää” – Näin puheet kuntavaaleista muuttuivat

Varusmiehille oikeus äänestää kuntavaaleissa varuskunnissa – Simula: ”Väliaikaisesta käytännöstä tulee tehdä pysyvä”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














