

LEHTIKUVA
Sisäministeriö veti hatusta ”EU:n vihapuheen vastaisen päivän”
Monet Twitterin käyttäjät hämmästyivät tiistaiaamuna, kun sisäministeriö ilmoitti viettävänsä ”EU:n vihapuheen vastaista päivää”. Wienin terrori-iskusta järkyttyneet ihmiset olisivat odottaneet suomalaisten turvallisuudesta vastaavilta viranomaisilta kannanottoja islamistiseen terrorismiin. Wienin terrori-isku kuitenkin kuitattiin vakiofraasilla: ”Ei saa antaa pelolle valtaa”.
Wienissä tapahtui maanantai-iltana islamistinen terrori-isku, jossa Isis-järjestön kannattaja ampui rynnäkkökiväärillä Wienin keskustassa iltaa viettäneitä ihmisiä. Hyökkäyksen seurauksena neljä ihmistä menetti henkensä ja yli kaksikymmentä haavoittui. Myös terroristi itse kuoli iskussa.
Varhain tiistaiaamuna sisäministeriö kertoi Twitterissä viettävänsä ”EU:n vihapuheen vastaista päivää”. Twiittiin oli linkitetty video, jossa kerrottiin vihapuheen vaaroista. Räppäri Brädi kertoi, että ”sanat voi satuttaa tosi pahasti”. Sisäministeri Maria Ohisalo muistutti sananvastuusta ja sanoi, että ”oma mielipide pitää pystyä esittämään loukkaamatta toisten oikeuksia”.
Tänään vietetään #EU:n #vihapuhe-vastaista päivää. Sen teemana on mm. kertoa vihapuheesta ja viharikoksista ilmiöinä sekä niiden estämisestä. Lakien noudattamista valvotaan myös verkossa. #Poliisi muistuttaa, että vihapuheen jakaminen voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön. pic.twitter.com/B6shYc3KYq
— Sisäministeriö (@Sisaministerio) November 3, 2020
Monet sisäministeriön twiitin lukeneet ihmettelivät, että mistä oikein on kysymys.
– Mistä voin lukea tästä ”EU:n vihapuhe-vastaisesta päivästä”? eräs kommentoija ihmetteli. En löytänyt mitään siitä EU:n enkä minkään muun EU-maan sisäministeriöiden tiedotuskanavista.
Toiset kommentoijat syyttivät sisäministeriötä sananvapauden rajoittamisesta epämääräisen ”vihapuheen” käsitteen avulla ja yrityksestä kääntää huomio pois islamilaisista terrori-iskuista.
– Sisäministeriö ilmeisesti tarkoituksella rapauttaa kansalaisten luottamusta.
Osa kommenteista lähenteli vihapuhetta, tai ainakin sisälsi v-puhetta.
– Vietetään tänään eilisen terrori-iskun uhrien muistopäivää. Miten v***ssa kehtaatte tämmöisenä päivänä höpöttää jostain v***n vihapuheesta.
Kyseessä olikin Europolin vihapuheratsiapäivä
Lopulta sisäministeriö joutui kertomaan, mistä oikein on kysymys. Vastauksessaan Jiri Kerosen twiittiin sisäministeriö kertoi, että tiistaina oli ollut Europolin – ei siis EU:n – teemapäivä vihapuhetta vastaan.
Käytännössä tämä Europolin teemapäivä oli ilmennyt siten, että pääasiassa Saksassa keskusrikospoliisi oli tehnyt 11 eri osavaltiossa yhteensä 83 kotietsintää, joissa oli takavarikoitu vihapuheen levittämiseen mahdollisesti käytettyjä älykännyköitä ja tietokoneita. Poliisin tiedotteen mukaan yhteensä 96 henkilöä epäillään netissä julkaistuista vihakommenteista.
Vastaavia suurratsioita on Saksassa tehty aiempinakin vuosina marraskuun alussa. Suomessa ei tehty ratsioita ihmisten koteihin, mutta sisäministeriö osallistui teemapäivään levittämällä vihapuhevideotaan somessa.
”Ovatko islamistit pienempi ongelma kuin vihapuhe”?
Saksan poliisin twiitit vihapuheteemapäivään liittyen saivat osakseen melko samanlaisen vastaanoton kuin Suomen sisäministeriönkin. Poliisia syytettiin huomion kääntämisestä pois terrori-iskusta ja DDR-tyylisestä mielipidevainosta.
– Pitäisikö minun nyt kirjoittaa, että ”islamistit ovat pienempi ongelma”, vai onko sekin jo vihapuhetta ja kansankiihotusta? Vai pitääkö se merkitä erikseen satiiriksi? kyseli eräs Twitter-kommentoija.
– Näinä islamistisen terrorismin, kaulankatkaisujen, pommivöiden ja viidakkoveitsitappajien aikoina oikeistolaisten vihakirjoitukset (ja vain ne) ovat luonnollisesti tärkein prioriteetti ja suurin uhka Euroopalle, irvaili toinen kommentoija.
Ohisalo kuittasi Wienin terrori-iskun vakiofraaseilla
Sisäministeri Ohisaloa ei voi syyttää siitä, että hän olisi jättänyt Wienin terrori-iskun huomioimatta. Hän kirjoitti aiheesta jo varhain tiistai-aamuna Twitterissä.
Olen lähettänyt osanottoni Itävallan kollegalleni Wienin terrori-iskun johdosta. Emme saa antaa pelolle sijaa ja siksi meidän on seistävä vahvoina terrorismia ja vihaa vastaan.
— Maria Ohisalo (@MariaOhisalo) November 3, 2020
Ministeri Ohisalon käyttämä ”emme saa antaa pelolle sijaa” -muotoilu on muodostunut jo perinteeksi Suomessa. Sitä ovat käyttäneet monet ministerit, kuten Petteri Orpo, joka vuonna 2016 Nizzan islamistista terrori-iskua kommentoidessaan sanoi, että ”emme saa antaa pelolle valtaa emmekä hyväksyä rasismia.”
Emme saa antaa pelolle valtaa emmekä hyväksyä rasismia. Niihin terroristit pyrkivät. Ei anneta periksi. #Nizza #rasismi
— Petteri Orpo (@PetteriOrpo) July 15, 2016
Myös Alexander Stubb kommentoi Brysselin islamistista terrori-iskua vuonna 2016 samoilla sanamuodoilla: ”ei saa antaa pelolle valtaa”. Kaikkien kolmen ministerin kannanotoista jää kuitenkin epäselväksi, että mitä islamistisen terrorismin torjumiseksi sitten oikein pitäisi tehdä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vihapuheratsia Brädi islamilainen terrorismi Sisäministeriö Vihapuhekampanja Jiri Keronen Wien Maria Ohisalo Europol ISIS Petteri Orpo Alexander Stubb Vihapuhe Terrorismi EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Esitutkintalain pitäisi estää tilanteet, joissa ihmiset joutuivat aiheettomasti epäillyn asemaan, mutta juuri tällaiseen tilanteeseen valtakunnansyyttäjä työntää Päivi Räsästä

Kirjarovioita, käsi pystyssä marssimista, rotuerottelua – Tämän päivän ”suvaitsevaisuus” muistuttaa kovasti 1930-luvun totalitaristista Saksaa

Turun demarivaltuutettu vihjailee Facebookissa Donald Trumpin myrkyttämisestä syanidilla – puoluesihteeri vähättelee: ”Somessa tapahtuu niin paljon”

SDP-valtuutettu jakoi törkeän homofobisen twiitin Sebastian Tynkkysestä

Kahdesta hallituspuolueesta syydetään rankkaa vihapuhetta yksityishenkilön niskaan – Eva Biaudet osallistuu yksityishenkilön seksuaalisuuden julkiseen ivaamiseen – ”Erityisen raukkamaista”

Li Anderssonin ministerinjakkara horjuu – väittää ettei tiennyt Dellingerin tappamistwiiteistä, mutta se tuskin pitää paikkaansa

Puoluesihteeri Grönroos uudesta vihapuhehankkeesta: ”Perussuomalaisilla ja hallituksella on selkeästi erilaiset näkemykset siitä, miten oikeusministeriön tulisi edistää suomalaisten turvallisuutta”

Purra: Eristämisestä sosiaalisessa mediassa ei seuraa mitään hyvää
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Päivän Pointti: Yle ja Helsingin Sanomat pyrkivät peittelemään Bondi Beachin terrori-iskun tekijöiden yhteyksiä ääri-islamismiin

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Tampere lähettää 50 000 euroa Gazaan – Vigelius kritisoi pormestari Nurmisen päätöstä: ”Rahoille olisi tarvetta kotimaassakin”
Tampereen kaupunginvaltuusto käsittelee tänään maanantaina valtuustoaloitetta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille. Kaupunginhallitus on hyväksynyt päätösehdotuksen, jonka mukaan 50 000 euron kertasuoritus maksetaan pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) harkinnanvaraisesta määrärahasta, josta pormestari on tehnyt päätöksen. Perussuomalaisten kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Joakim Vigelius kertoo puolueen vastustavan rahan lähettämistä Gazaan.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

Puolueilla kärkäs kiista 50 000 euron Gaza-avustuksesta Tampereen valtuustossa: ”Raukkamaista! Herätkää ihmisyyteen!”
Tampereen kaupunginvaltuusto kävi maanantai-iltana 1,5 tuntia kestäneen tulisen keskustelun valtuustoaloitteesta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille.

Demaripormestari Nurminen näyttää, miten kaiken voi tehdä reilummin – Koponen: ”Demarit tekevät arvovalinnan vähentää suomalaista henkilöstöä ja lähettää rahaa ulkomaille”
Tampereen valtuusto pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla lähetti eilen 50 000 euroa Gazaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää päätöstä irvokkaana, kun Tampere on juuri irtisanonut yli sata kaupungin työntekijää.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.














