

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Suomi velkaantuu ja kansalaisten verotaakka kasvaa, mutta peruspalveluihin ja hoitajien palkankorotuksiin ei riitä rahaa – mihin rahat katoavat?
Sodan ja pandemian ohella kevättä ovat hallinneet uutiset työtaisteluista. Hoitoalan henkilökunta vaatii palkankorotuksia vastineeksi kuormittavasta työstä sekä koronan aikaisesta venymisestä. Perussuomalaisten Jani Mäkelä pitää vaatimusta ymmärrettävänä, ja myös kansa tukee sitä. Kiistaa kuitenkin mutkistaa se, ettei kunnilla ja sairaanhoitopiireillä ole varaa suuriin korotuksiin.
Perusongelma asiassa on se, että Sanna Marinin (sd.) hallitus ei osoita tarpeeksi varoja hoitoon ja hoitajille. Sen sijaan hallitus pelottelee hoitajia töihin pakkolakien uhalla. Toisin kuin uskoteltiin, alueuudistus ja hyvinvointialueet eivät tuoneetkaan parannusta hoitohenkilökunnan tarpeeseen, työoloihin tai palkkaukseen, vaan kävi niin kuin perussuomalaisetkin varoittivat, että uudistus lisää hallintoa sekä palkkiovirkoja ja piilopuoluetukia.
– Moni ymmärrettävästi kysyy, mihin rahat katoavat. Hallitus velkaannuttaa Suomea noin 7 000 miljoonalla tänä vuonna, ja kansaa verotetaan kaikesta mahdollisesta. Silti vastaus yhteiskunnan tärkeimpien toimintojen pyörittäjille on aina sama: ”Ei ole rahaa”, ihmettelee perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä.
Julkista sektoria tehostettava, turhista menoista leikattava
Mäkelällä on tarjota ongelmaan kaksi ratkaisua. Ensinnäkin julkista sektoria on tehostettava. Pomoportaasta vähentämisen ohella tehostamisen tarvetta olisi myös työnjaossa. Nyt vähää hoitohenkilökuntaa kuormitetaan hoitotyöhön kuulumattomilla kalustohuollon ja tukipalveluiden tehtävillä ja lääkärien työaikaa menee tietokoneiden näppäilyyn. Tehtävien jako on laitettava kuntoon ja hoitohenkilökunnan panos hoitotyöhön.
– Toiseksi suomalaiset pitävät kestämättömänä, että samaan aikaan kun hoitajien palkankorotuksiin ei muka ole laittaa muutamaa sataa miljoonaa, hallitus lisää kehitysapua vastaavilla summilla. Tämä siis entisen yli 1 000 miljoonan vuodessa päälle – jopa Venäjää tukeviin maihin. Näitä ja muita tarpeettomia ulkomaille meneviä rahoja on karsittava raskaalla kädellä ja siirrettävä ne yhteiskunnan perustehtäviin, Mäkelä vaatii.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- palkkiovirat työtaistelut Venäjän toimia tukevat maat Ukrainan sota alueuudistus hoitoalan työolot piilopuoluetuki Sanna Marinin hallitus hoitoalan palkat hyvinvointialueet koronapandemia hoitohenkilökunta hoitajat pakkolaki Sairaanhoitopiirit Jani Mäkelä Kunnat Julkinen sektori Venäjä Velkaantuminen kehitysapu verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Terveydenhuoltojärjestelmä unohdettiin kokonaan turvallisuusselonteossa – ”Muistaako hallitus lainkaan, mitä koronapandemian alussa tapahtui?”

Aluevaltuutettujen kohtuuttomat palkkiot ovat osoitus välinpitämättömyydestä ja piittaamattomuudesta – ”Kun naamiot on riisuttu, paljastuvat poliitikkojen ahneet kasvot”

Soteuudistuksen toimeenpanosta puuttuu valtavasti rahaa – Purra syyttää hallitusta: ”Tämä on kulissia, aikaansaannoksenne ovat pelkkää paperia”

Perussuomalaisille jäätäviä vastauksia hoitajatilanteesta: SDP:stä väläytettiin jopa veronkorotuksia – Marin antoi ymmärrystä Lindénin valmistelemille pakkolaeille

Haluatko sote-aluejohtajaksi? Vaivan palkkaa jopa 17 400 €/kk – edes pääministerille ja tasavallan presidentille ei makseta näin paljon

Reijonen: Hyvinvointialueuudistus ei saa heikentää palveluita tai niiden saatavuutta

Juvonen vaatii hoitajien kyykyttämisen ja kurmuuttamisen lopettamista: Pakkolaki ei ole ratkaisu

Hallitus runnoi läpi hoitajien pakkolain – ”Sanna Marinin puheet haihtuvat savuna ilmaan kuin Antti Rinteen vappusatanen”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














